Pallontallaajat.net
Valikko
Näytetään avainsana

Risteily

Risteilypäiväkirja

Risteilypäiväkirja: Hyvinvointiloma – Anthem of the Seas

14.5.2015

Risteilykärpäsen puraisemana olen menneiden viikkojen aikana eksynyt näppäilemään Royal Caribbeanin sivuilta matkoja useaan otteeseen. Ensikosketukseni loistoristeilijään sai vakuuttuneeksi siitä, että jonkinlainen pidempi reissu täytyy päästä kokemaan yhdessä Juhanan kanssa. Ennen Anthem of the Seas laivalla vietettyä viikonloppua olin mieltänyt risteilyt mielikuvituksettomiksi löhölomiksi, joissa syödään niin paljon, että laivasta poistuttaessa eivät mitkään vaatteet enää mahdu päälle. Olin myös mieltänyt risteilijät seilaamaan suurimmaksi osaksi Karibian vesille ja perusasiakkaaksi kuhertelevat häämatkalaiset ja isot eläkeläisryhmät. Nämä kaksi kohderyhmää taas ovat helposti yhtäkuin kalliimpi hintataso. Voi pojat miten väärässä olinkaan! Vähän kuten viime kesänä Madeirastakin, kunnes kävimme kotsomassa paikan ihan itse.

Mielikuvani Karibialla seilaavasta jättiläisestä on toki osatotuus, mutta yllättävää oli se miten paljon muuallakin risteilijöillä pääsee tutustumaan erilaisiiin maailman kolkkiin. Tulevan kesän Anthem seilaa esimerkiksi Välimerellä, josta se lokakuussa siirtyy New Yorkiin, omaan kotisatamaansa. Eli tulevaisuudessa voisimme tehdä vaikka matkan ensin New Yorkiin ja aktiivisen kaupunkiloman jälkeen siirtyä viiden päivän reissulle risteillen aurinkoon Bahamalle tai Bermudalle. Toinen erittäin kiinnostava vaihtoehto olisi syysmatka ruskan aikaan New Yorkista Uuden-Englannin ja Kanadan vesille.

Mielikuvani läskilomasta kärsi myös kolauksen. Lomansa voi toki laivalla viettää myös vain altaassa lilluen ja kahdeksan kertaa päivässä syöden, mutta vaihtoehtoja toisennäköiselle reissullekin löytyy. Laivan takaosassa on jättimäinen valoisa kuntosali, missä kelpaa nostaa punttia tai juosta matolla merimaisemaa ihaillen. Jos mieluummin juoksee ulkona, niin löytyy sitä varten kannelta koko laivan kiertävä juoksurata. Lisäksi risteilyillä on tietysti ohjattuja liikuntatunteja, kuten joogaa, pilatesta ja spinningiä. Siinähän sitä saisi jo aamupäivän humahtamaan, kun ensin nauttisi rauhallisesta aamiaisesta ja sen jälkeen siirtyisi pariksi tunniksi salille, juoksemaan ja joogamaan.

_MG_2901-Edit

_MG_3253

Ruokaa laivalla on todella moneen makuun sushista hodareihin ja buffasta Fine Diningiin. Siis jos ei 18 ravintolasta löydy sopivasti valinnan varaa, niin en sitten tiedä mistä. Omissa mielikuvissani kaikki matkustajat syövät illallista samassa á la carte ravintolassa jokaisena iltana samassa pöydässä. Anthemilla oli kuitenkin peräti kuusi erilaista ravintolaa, jotka kuuluvat kaikki risteilyn hintaan. Konseptia kutsutaan nimellä Dynamic Dining ja tarkoituksena on tarjota nimenomaan vaihtoehtoja perinteisen risteilyillallisen sijaan. Näistä ravintoloista ehdimme Elinan kanssa testaamaan ensimmäisenä iltana Devinly Decadencen, jonka menun on laatinut Amerikkalainen Devin Alexander. Hän on myös kokannut pöperöitä ’Suurin Pudottaja’ ohjelmaan ja menu onkin teeman mukaisesti sieltä vähäkalorisesta päästä. Toisena iltana nautiskelimme perinteisimmistä Amerikan-herkuista American Icon Grill –ravintolassa. Á la carte ravintoloista löytyy vielä lisäksi kuusi muuta lisämaksullista vaihtoehtoa, joista mielenkiintoisimmalta vaikutti ehdottomasti Wonderland. Sisustuksessa oli vaikka monkämoisia hauskoja yksityiskohtia, eikä mielikuvitusta oltu myöskään lautasille asteltujen luomusten kanssa säästelty.

Devonly Decadence ravintolan kevyempi jälkiruoka

Devinly Decadence ravintolan kevyempi jälkiruoka

_MG_2788-Edit

Sushi-ravintola

Silk ravintolassa oli pöytä, jonka tuolit huolehtivat yksityisyydestä

Silk ravintolassa oli pöytä, jonka tuolit huolehtivat yksityisyydestä

Wonderlandistä ei yksityiskohtia puutu miljööstä eikä lautaselta

Wonderlandistä ei yksityiskohtia puutu miljööstä eikä lautaselta

Koska oma kokemukseni risteilijöistä rajoittuu pääasiassa Suomenlahdelle, niin ei ymmärrykseen meinannut mahtua mitenkään se, että 14. Kannella sijaitsevaan Windjammer buffet-ravintolaan saattoi vain kävellä sisään kun nälkä oli ja nauttia notkuvien pöytien antimista ilman mitään maksuja. Tämän lisäksi laivalla oli myös muita pitkin päivää ”ilmaiseksi” ruokaa tarjoilevia ruokapaikkoja, kuten vaikka aiemmin mainittu hodaribaari. Nälkä täällä ei siis taatusti tule, mutta ihana oli huomata, että vaihtoehtoja sille mielikuvien läskilomallekin löytyy. Tai sitten voi vain nauttia lomasta ja syödä koko rahan edestä sen kahdeksan kertaa päivässä!

Windjammer ravintolassa istuimme tietysti ikkunapöydässä ihailemassa maisemia

Windjammer ravintolassa istuimme tietysti ikkunapöydässä ihailemassa maisemia

_MG_2744

_MG_3107

Jos kuitenkin jatkaisin lomaani hyvinvointiteemalla ja aamupäivän liikunnan jälkeen söisin jonkun Devinly Decadencen alle 500 kalorin aterian lounaaksi, niin iltapäivä vierähtäisi varmaan auringosta nauttien jollakin monista allasalueista. Ja jonakin iltapäivänä olisi ihanaa käydä hieronnassa, jalkahoidossa tai muuten hemmoteltavana Vitality Spassa, mistä näytti hoitoja löytyvän joka lähtöön. Laivalla oli myös paljon houkuttelevia pieniä “piilopaikkoja” minne voisi helposti käpertyä kirjan kanssa ja kadota kokonaan muutamaksi tunniksi ulkopuoliselta maailmalta. Tai voisihan sitä kirjaa lueskella ihan oman hytin parvekkeellakin ja ottaa pienen siestan ennen iltaohjelmaa. Niin tai näin, vaihtoehtoja piisaa ja voin helposti nähdä kuinka laivalla voisi nautiskella terveellisemmästäkin reissusta kuin mitä mielikuvissani olin aiemmin piirtänyt. Moinen reissu tulisi kyllä nyt tarpeeseen, koska voidaan lähteä?!

_MG_2968-Edit

_MG_2962-Edit

Yksi monista allas-alueista. Tropiikin tunnelmaan pääsee vaikka ulkona ei sää suosisikaan.

Jatketaan seuraavassa risteilyaiheisessa kaikista action-mahdollisuuksista, jotka tuovat oman kivan lisämausteensa zen-hemmottelulle.

*Matkan ja elämyksen tarjosi Royal Caribbean, mutta siitä syntyneet ajatukset ja fiilikset ovat Millan omia.

Risteilypäiväkirja

Risteilypäiväkirja – Anthem of the Seas

Joskus tuntuu kieltämättä siltä, että oman elämän tähtikartta on täynnä onnellista tuiketta. Kevääseen on mahtunut monta upeaa yksittäistä asiaa joista eräs oli kutsu nauttimaan ensimmäisten matkustajien joukossa uudesta Royal Caribbeanin Anthem of Seas laivasta! Reissuseura oli hieman toisen näköinen tällä kertaa,…

22.4.2015