Pallontallaajat.net
Valikko
Näytetään avainsana

Autolla

Eurooppa Madeira Portugali

Rouva ratissa

29.7.2014

_MG_5655

Eräänä iltana 2002 Hakaniemen Juttutuvassa istuin perjantai-iltaa työkaverini J:n kanssa ja odottelin samalla ystävääni Rouva Raumaa saapuvaksi. Olin menossa seuraavana aamuna viikonlopun kakkostyöhöni K-kaupalle tienaamaan seuraavan kesän reissurahoja. Kaupalle oli aika paljon matkaa ja J taisi vähän sääliä raskaantyön raatajaa, sillä hän tarjosi autoansa viikonlopun ajaksi lainaan. Otin auton avaimet ilolla vastaan ja kiitokseksi tarjosin sunnuntaina palautuksen jälkeen oluet. Sama kaava alkoi toistumaan viikonloppuisin ja siinä sivussa meistä tuli J:n kanssa aika paljon muutakin kuin kaverit. Sittemmin taloutemme autot ovat aina olleet J:n ja minä olen niillä ajellut tarpeen vaatiessa. Aina ei ole mennyt ihan putkeen, sillä kerran ajoin J:n moottoripyörän kumoon ja yksi autoista menetti pesulareissulla antennin. Suuremmilta haavereilta on kuitenkin säästytty ja saan edelleen olla toisinaan ratin takana.

Näihin Ponta de Sao Lourencon maisemiin kurvattiin heti kun auto saatiin alle

Näihin Ponta de Sao Lourencon maisemiin kurvattiin heti kun auto saatiin alle

Eukalyptuspuita ja hortensioita teiden varsilla riitti!

Eukalyptuspuita ja hortensioita teiden varsilla riitti!

Kuten monessa muussakin taloudessa, niin myös meillä mies ajaa yleensä yhteisillä reissuilla. Toinen kuski maksaa aina vuokra-autoihin lisää, joten olemme piheinä jättäneet loma-ajot J:n harteille. Monesti olen vinkunut, että haluaisin itsekin ajella joskus ulkomailla ja Madeiralla päätimme kokeilla tätä järjestelyä. Ennen matkaa sain tutuilta kommentteja, että ei missään nimessä kannata lähteä ensimmäistä kertaa reissussa rattiin Madeiralla. Otettiin siis varmuuden vuoksi J:lle kuskin valtuudet, eikä se tällä kertaa maksanut kuin 5€/vrk lisää.

Viime kesänä saimme sen verran hyvän kokemuksen auton vuokrauksesta rentalcars.com –sivuston kautta, että päädyimme vuokraamaan auton jälleen palvelun kautta. Tällä kertaa vuokraamoksi siunaantui Avis ja autoksi Volkswagen Polo, joka sittemmin sai nimekseen Paavo. Avis tarjosi meille palvelua, jossa autoa ei tarvitse palauttaa täyteen tankattuna takaisin 70€ korvausta vastaan ja sanoivat sen olevan 5% halvempaa kuin auton tankkaaminen. Onneksi emme tähän lähteneet, sillä tankin täyttö maksoi 65€ ja huoltoasemakin löytyi helposti matkan varrelta ajellessamme takaisin kentälle. Auto oli meillä viisi päivää ja tankkasimme sen ainoastaan yhden kerran ennen palautusta. Yhdellä tankillisella onnistuimme kurvailemaan noin 500 kilometriä serpentiiniteitä, joten ei voi sanoa kovin kalliiksi harrastukseksi.

Tie laskeutuu pilviin

Tie laskeutuu pilviin

Madeiran saari on sen verran kompakti, että halutessaan ympäri voi huristella päivässä. Tässä ollaan Ponta do Pargon majakalla saaren länsipuolella.

Madeiran saari on sen verran kompakti, että halutessaan ympäri voi huristella päivässä. Tässä ollaan Ponta do Pargon majakalla saaren länsipuolella.

Oli Madeiralla vähän suorempaakin tietä. Pikkasen kyllä taas mietittiin, että onko tässänyt varmasti edelleen sama saari kyseessä kun maisemat vaihtuivat tiuhaan

Oli Madeiralla vähän suorempaakin tietä. Pikkasen kyllä taas mietittiin, että onko tässänyt varmasti edelleen sama saari kyseessä kun maisemat vaihtuivat tiuhaan

Itse autoilu oli tietysti ensin kamalan jännittävää. Varsinkin moottoritieliittymät hirvittivät, sillä kiihdytyskaistoja ei oikeastaan ole. Pääsimme kuitenkin aina hienosti muun liikenteen sekaan, vaikka Paavo kiihtyi hyvinkin hitaasti. Paluumatkalla kentälle liittymäkaistan lyhyys aiheutti kieltämättä tukalan tilanteen. Olimme kurvaamassa tunnelin jälkeen huoltoasemalle ja yhtäkkiä edessä oleva auto hyytyi liityntäkaistan alkuun ja olimme pakotettuja pysähtymään äkisti keskelle moottoritietä. Onneksi tällä kertaa olin minä ratissa, sillä J hyppäsi salamana autosta ulos ja kävi työntämässä hyytynyttä autoa matkaan ja pääsimme kaikki huoltoaseman pihaan. Kukaan ei onneksi tullut perään ja selvittiin säikähdyksellä.

Noin muuten autoilu Madeiralla oli mukavaa. Rattia saa kääntää, mutta tiet ovat pääasiassa hyvässä kunnossa. Ehkä olen istunut liikaa pelkääjän paikalla todella kapeilla teillä, mutta Madeiralla kurvailu oli mielestäni oikein leppoisaa. Monet mutkat on oiottu suoriksi rakentamalla tunneleita ja päivässä pääsee kiertämään vaikka koko saaren ympäri. Pikkuteillä ei juuri muuta liikennettä tullut vastaan ja ihan rauhassa sai mutkitella. Maisemat vaihtuvat tiheään täysin puuttomasta maisemasta, jylhin vehreisiin jyrkänteisiin ja aarniometsään. Välillä ajellaan kylän läpi missä viljellään pelkästään banaanipuita, joiden tertut notkuvat teiden yllä kuin odottamassa poimijaansa. Seuraavassa hetkessä olet vuorilla pilvien yläpuolella ja seuraavaksi saaren toisella puolella keskellä viiniviljelmiä ja vesiputouksia. Keskittymistä vaati lähinnä ne moottoritien liittymät ja pilvisumussa pimeällä ajelu jos sellaiseen vuorille sattui.

_MG_5604

Toisinaan tie häviää näkyvistä. Oli aika huikea näky kun pilvet puskivat kuin paksu savu oikealta rinteeltä tien yli vasemman puoleiseen laaksoon, joka hetki sitten oli vielä ihan hyvin näkyvissä.

Toisinaan tie häviää näkyvistä. Oli aika huikea näky kun pilvet puskivat kuin paksu savu oikealta rinteeltä tien yli vasemman puoleiseen laaksoon, joka hetki sitten oli vielä ihan hyvin näkyvissä.

Mukavaa oli myös se, että siinä missä viime kesänä Kroatiassa maksoimme pysäköinnistä hotellin parkissa 10€/pv, niin Madeiralla se oli ainakin The Lince hotellissa ilmaista. Ei tarvinnut miettiä kaupungissa kadulle pysäköintiä ja auto odotti aina aamulla parkkihallissa viileänä. Muutenkaan emme kertaakaan törmänneet paikkoihin missä pysäköinnistä olisi joutunut maksamaan ja nähtävyyksien läheltä löytyi aina hyvin pysäköintitilaa. Suosittelen siis ehdottomasti vuokraamaan auton ja tutustumaan saareen omaan tahtiin. Funchalin ulkopuolelta löytyy todella monenlaista maisemaa ja ehdottomasti mielestäni sitä parasta Madeiraa. Ajokokemuskin oli hyödyllistä ja sittemmin sitä on kartoitettu tällä lomalla kotimaan teillä toinen 500 kilometriä lisää.

Auringon laskun aikaan "pilven rajalla" oli todella satumaiset maisemat

Auringon laskun aikaan “pilven rajalla” oli todella satumaiset maisemat

Mitenkäs siellä muilla, kuka on reissuissa ratin takana?

Norja

Onni-Kalella kurvaillen – Autoilua Norjassa

Kaikki perheen tai ystävien kanssa vieraissa maissa autoilevat tunnistavat hyvän matkanopeuden kolme subjektiivista ideaalia. Kuljettajan, paikallisten sekä kyydissäolijoiden. Jälkimmäisten joukossa riittävän vauhdin määritelmä vaihtelee matkustajan iän ja istuinpaikan mukaan, vaikka etupenkkiläisillä on yleensä sana ainakin taukopaikalle asti. Siksi kolme. Norja on tässä suhteessa matkalaisille…

25.6.2014
Eurooppa

Alpolla kurvaillen – loma renkailla

Edellisessä postauksessa käytiin läpi kesälomareissun taloudellista puolta ja vielä olisi vuorossa käsitellä hieman tarkemmin itse liikkumista, eli autoilua Euroopassa. Autohan varattiin noin kuukausi ennakkoon Rentalcars.com sivuston kautta ja meidän Alpo sattui tällä kertaa tulemaan Thriftyltä. Tämän yhden kokemuksen pohjalta voimme vallan hyvin suositella kyseistä…

30.11.2013
Eurooppa Itävalta Slovenia

Euroopan oma kaunis smaragdi – Slovenia, Bled 5.-10.7.2013

Vuokra-auto 29€ / pv Majoitus Hotel Alp Penzion 105€ / yö puolihoidolla Vignette Itävalta 10pv (minimi) 8,30€ Tietullit Itävallassa 2 kpl yhteensä 16,50€ (tunneleista johtuvat) Vignette Slovenia 7pv (minimi) 15€ Bensa Itävallassa 1,579€/litra Bensa Sloveniassa 1,493€/litra 1lita valkoviiniä Slovenialaisessa ruokakaupassa 2€ Pyykkisäkillinen hotellin palvelun…

3.8.2013
Eurooppa

Kulkupelimme Alpo

Kerroimmekin taannoin, että auton vuokraus tälle reissulle hoidettiin Rentalcars.com nimisen palvelun välityksellä. Kerrotaan kokemuksista sitten kun Alpo on palautettu, mutta tässä vaiheessa pieni ystävämme on aiheellista esitellä. Tiesimme vuokratessa vain, että ajopeli on Volgswagen Polo tai vastaava “persoonallinen” riisipussi- ja kitupiikkikluokan auto. Saimme vastaavan, jonka…

18.7.2013