Pallontallaajat.net
Valikko
Kategoria

Uusi-Seelanti

Uusi-Seelanti

10 päivää tarunhohtoisessa Uudessa-Seelannissa

21.10.2013

Meillä on onnekas ystävä, joka saa viettää parin kuukauden kuluttua kokonaiset 10 päivää Uuden-Seelannin eteläsaarella. Viime aikoina on vaihdettu tiiviisti viestejä siitä mitä tämä Singaporen asiantuntija vinkkaa meidän vuoden vaihteen reissua varten ja täältä on puolestaan yritetty antaa vinkkejä heille unelmalomaa varten. Kun tunnelmaan on kerran päästy, niin tuli mieleen, että kai sitä voisi ihan kuvinkin esitellä jonkinlaisen reissusuunnitelman vastaavaa ajanjaksoa ajatellen. Harvalla normi työssä käyvällä on kuitenkaan mahdollista viikkojen lomailuun tarujen maassa meidän talvilomien aikaan. Ja meneehän niihin matkoihinkin jo jokunen päivä. Tässä siis tulee 10 päivää Uudessa-Seelannissa ilman budjettirajoitetta, joka pohjautuu aivan vain ja ainoastaan itse aiemmin nähtyyn ja kokemaan.

Menolennolla suuntaisimme Christchurchiin, josta myös vuokraisimme välittömästi auton alle. Christchurchissa viettäisimme korkeintaan yön verran, jotta edellisellä visiitillä maanjäristysten jäljiltä suljettu keskusta tulisi nähtyä. Toisena päivänä keula suunnattaisiin pohjoiseen kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Kaikouraan.  Parin päivän visiitin aikana kävisimme Kaikourassa ihastelemassa rannalla köllöttäviä hylkeitä ja tietenkin uimassa valaiden kanssa. Myös Malboroughin viinejä tuotetaan ihan lähistöllä, joten ajan salliessa tutustuisimme myös yhteen näistä.

_xMG_6712-3_MG_4858-1juju2 24-70mm kaikoura _xMG_6605-6

Kaikouran jälkeen otetaan kompassista suuntima länteen Arthur’s Passin läpi. Matkaan varattaisiin koko päivä tai ehkä jäisimme peräti  yhdeksi yöksi itse Arthur’s Passin jylhiin maisemiin. Mikäli tulee ajettua päivässä läpi, niin sopiva yöpymispaikka voi  löytyä esimerkiksi Hokitikasta. Itse kylässä ei varsinaisesti ole suuremmin nähtävää, mutta tästä ei ole enää kovin pitkä matka jäätiköille. Aamulla kun lähtee hyvissä ajoin kohti etelää, niin ehtii hyvin tutustumaan jäätikköön ja illaksi vielä vaikka Wanakan kylään. Vaihtoehtoisesti matkan varrelta löytyy monia sympaattisen näköisiä B&B paikkojakin. Koska mielikuvitusmatkoilla ei ole budjettia, niin tutustuisimme tällä kertaa Franz Josephin jäätikköön ensin helikopterista käsin ja sen jälkeen tietysti asian mukaisessa varustuksessa kävelemällä sen päällä. Lopuksi pulahdetaan tietysti kuumiin lähteisiin.

_xMG_6336-1 H-1 rt_MG_6167-1 rt_MG_6251-4qt_MG_5802-1 NZ_MG_5767-1 hdr

Jokaiselle ajopäivälle riittää paljon ihasteltavaa ja siirtymiin kannattaa varata hyvin aikaa, jotta on mahdollisuus pysähdellä ihmettelemään ja kuvailemaan. Sokerina pohjalla on tietenkin vielä Queenstown ja Milford Sound! Jäljellä olevat viisi päivää jakaisimme varmaankin niin, että ensin pari yötä Queenstownissa ja extreme lajien parissa ja sitten vielä pari yötä rauhassa Milford Soundiin tutustuen. Edellisellä kerralla teimme päiväretken ehkä kauneimpiin maisemiin koskaan Te Anausta käsin. Tällä kertaa suuntaisimme perille yhden päivän ajan rauhassa pysähdellen, ottaisin päivän viimeisen risteilyn ja jäisimme yöksi Milfordiin, esimerkiksi tänne. Seuraavana aamuna voisimme tehdä vielä jonkun patikointi- tai melontaretken ennen kuin ajelisimme hissuksiin takaisin Queenstowniin. Jäljellä olisi tässä vaiheessa enää autonpalautus ja haikeat jäähyväiset. Kotiin suuntaisimme jälleen repput täynnä upeita muistoja ja muistikortit täynnä kuvia tarunhohtoisista maisemista.

ms_MG_5490-17 NZ_MG_5505-1 ms_MG_5644-7 ms_MG_5643-8-1

Vanhat ja täysin realismiin pohjautuvat juttumme Uudesta-Seelannista löytyvät tästä linkistä tai oikealta sivupalkista listatuista kohteista. Edellisellä kerralla meillä oli aikaa kolme viikkoa, mutta hyvällä suunnitelulla selviää samasta vähemmälläkin, jos on halukas vaihtamaan paikkaa joka päivä. Sen voimme luvata, että maisemat ovat henkeäsalpaavat ja nähtävää riittäisi useammallekin kuukaudelle!

qt_MG_5332-1 H

Klikkaa kuva suuremmaksi

Puoli vuotta tien päällä Uusi-Seelanti

Majoitus – Uusi-Seelanti

25 yötä hotelleissa 11 hotellihuonetta Hotellikustannukset 1618 €, eli k.a. 65€ / yö Huomiotavaa! Usein huoneen hintaan kuuluu 50MB nettiyhteyttä / vrk. Aamiainen ei useimmiten sisältynyt hintaan. Jääkaapissa oli aina maitoa odottamassa. Stewart Island ja taustalla South Sea Hotel Christchurch –…

28.5.2012