*** Juhanan Jupina ***
Tuskin mikään muu toimii kansakunnan huonon omantunnon mittarina paremmin kuin valtion ylläpitämä museoitu keskitysleiri vapaalla sisäänpääsyllä. Nyky-Saksan itsensäruoskimisen taso isovanhempiensa tekemisistä on keskitysleirimuseossa paikoin niin kovaa, että aika nopeasti turistikierroksen aloitettuaan alkaa sinisilmäiselle pitkän saksan koulussa lukeneelle suomi-pojallekin tulla tunnon tuskia amerikan-juutalaisten vierailijoiden joukossa.
Munchenin liepeillä sijaitseva Dachaun keskitysleiri oli ensimmäinen laatuaan, ja lienee yksi tunnetuimmista natsi-aikaisista keskitysleireistä vaikkei varsinainen tuhoamisleiri ollutkaan. 1933-1945 välillä leiri majoitti kolmannen valtakunnan viholliseksi luokiteltua aineistoa, kuten juutalaisia, kommunisteja, Jehovan todistajia, papistoa, homoseksuaaleja sekä natsien vastustajia, joita varten leiri perustettiin. Vankeja oli yhteensä hieman päälle 200 000, joista dokumentoidusti 30 000 murhattiin leirillä. Suhdeluku on siitä paremmasta päästä Auschwitzin ja Treblinkan kuolemanleirien yhteensä 1 900 000 murhattuun verrattuna.
Mutta otetaan numerot numeroina ja asiat asioina. Kuoliaaksi pahoinpidellyn vangin valokuvan kohdalla vakavakatseinen amerikkalainen kysyi minulta ”Are you german?”, mikä palautti olennaisen mieleen. Leirin museoinnin peruste ei ole ainoastaan huono kansallinen omantunto. Se on myös paikka, jossa 30 000 ihmistä näki, kuuli, tunsi ja hengitti viimeisen kerran ennen päätymistään tuhkana leiriä ympäröiviin metsiin.
Tämä asia kannattaa sisäistää ennen leirille suin päin lampsimista, vaikka dokumenttinsa katsoneelle ja kirjansa lukeneelle ei sen suurempia yllätyksiä Dachaussa ole tarjolla.
