Pallontallaajat.net
Valikko
Suomi

Green Key -ympäristösertfikaatti reissaajan silmin – #ReilutBlogit

28.2.2016

*Yhteistyössä Sokos Hotels

Viime viikkoina on matkablogeissa käynnistynyt toistamiseen #ReilutBlogit haaste, jonka tavoitteena on saada huomio vastuullisen matkailun teemoihin. Monet bloggaajat ovatkin jo kirjoittaneet omasta näkökulmastaan, yksi puhuu eläinten huomioimisen puolesta, toinen on kerännyt roskia Thaimaan rannoilla ja kolmas tuo keskusteluun mukaan näkemyksensä omasta matkastaan vastuullisemmaksi reissaajaksi. Kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten ja tuolloin ainakin yksi matkanjärjestäjä poisti retkivalikoimastaan vierailut Thaimaalaiseen eläintarhaan, missä turistit pääsivät poseeraamaan tiikereiden kanssa. Erinomainen esimerkki siitä millainen voima ja vaikutus ryhmällä sosiaalisessa mediassa saattaa olla ja osin tämän ajatuksen pohjalta syntyi tammikuussa järjestetty Travel Bloggers Give Back hyväntekeväisyystempaus. Eli keskustellaan ja herätetään keskustelua, jolloin myös tieto tärkeistä asioista leviää tehokkaammin.

Olemme itse pohtineet omaa osuuttamme vastuullisessa matkailussa paljon. Aihe on todella laaja ja käsittää kolme osa-aluetta: ympäristön, taloudellisen kestävyyden ja sosiaalisen vastuun. Me reissaajat näyttelemme merkittävää roolia kokonaiskuvassa, sillä voimme vaikuttaa siihen kuinka matkailualan toimiajat huomioivat omassa toiminnassaan kestävää matkailua. Majapaikat, matkanjärjestäjät, retkikohteet jne ovat kaikki valintoja, jotka voimme tehdä omien arvojemme pohjalta ja aina voi äänestää lompakolla.

Majoittuessamme puolen vuoden matkalla lähes pelkästään hotelleihin, tuli erilaisia kestävän kehityksen teemoja mietittyä ja majoitusliikkeiden toimintaa seurattua. Samalla kehitimme omia toimintatapoja, joilla pyrimme vaikuttamaan siihen, että jättäisimme jälkeemme mahdollisimman vähän ympäristökuormitusta. Toimintatavat ovat jääneet elämään seuraavillakin reissuilla ja kernaasti oppisimme lisää siitä kuinka esimerkiksi majoituksen suhteen voimme olla jatkossa entistä vastuullisempia matkailijoita.

Vähemmän on tohveleille aidosti hotellivierailun yhteydessä käyttöä. Kertakäyttökulutusta voimme harkita ihan jokainen.

Tohveleita tarvitsee harvemmin hotellivierailun yhteydessä. Kertakäyttökulutusta voimme harkita ihan jokainen.

Älä juo turhaan pullotettua vettä! Kraanasta sai Juhankin hyvin janon sammotettua.

Älä juo turhaan pullotettua vettä! Kraanasta sai Juhankin hyvin janon sammotettua.

GREEN KEY -YMPÄRISTÖSERTIFIKAATTI

Yksi tapa on valita majapaikoiksi sellaisia hotelleja, joilla on ympäristösertifikaatit, kuten Green Key hallussa. Kyseessä on kansainvälinen kestävää matkailua edistävä ohjelma ja ympäristömerkki, joka on myönnetty tähän mennessä 2300 lähes 2400 majoitusalan yritykselle 46 52 maassa*. Suomessa ensimmäiset hotellit saivat merkin viime vuonna ja tänä vuonna seuraa lisää. Green Key -merkin saanut hotelli sitoutuu vähentämään hotellissa syntyvän jätteen määrää, tehostamaan veden- ja energiankäyttöään sekä kasvattamaan henkilökunnan ja asiakkaiden ympäristötietoisuutta.

Saimme mielenkiintoisen mahdollisuuden päätä tutustumaan tarkemmin merkin taustoilla vaikuttaviin kriteereihin ja siihen mitä muutoksia hotellit joutuvat sen eteen tekemään. Yksi tuore Green Key –merkin saaneista kotimaisista hotelleista on Porissa sijaitseva Orginal Sokos Hotel Vaakuna ja saimme kutsun tulla tutustumaan heidän toimintaansa. Porin Vaakunan hotellipäällikkö Riina Ojanen on Green Key –hakemusta työstäessään paneutunut henkilökunnan kanssa ihan tosissaan siihen kuinka he voivat vaikuttaa kestävään ja vastuulliseen matkailuun. Meidänkin silmät avautuivat vierailun yhteydessä, joten henkilökunta on selvästi sisäistänyt sen kuinka asiakkaiden tietoisuutta voidaan lisätä.

*EDIT 29.2. Green Key ympäristömerkki on jo lähes 2400:lla peräti 52 maassa. Lisää tulee siis kovaa vauhtia!

Porin hotellipäällikkö Riina Ojanen on henkilökuntansa kanssa syystäkin ammattiylpeä ponnisteluistaan Green Key -ympäristömerkin eteen. Matkasta vastuullisemmaksi hotelliksi koostettu näyttely oli mielenkiintoinen.

Porin hotellipäällikkö Riina Ojanen on henkilökuntansa kanssa syystäkin ammattiylpeä ponnisteluistaan Green Key -ympäristömerkin eteen. Matkasta vastuullisemmaksi hotelliksi koostettu näyttely oli mielenkiintoinen.

PORIN YMPÄRISTÖNÄYTTELY

Lista kriteereistä merkin saamiseksi on pitkä. Se pitää sisällään henkilöstöön, asiakkaisiin, veden kulutukseen, puhtaanapitoon, kierrätykseen, energiaan jne liittyviä kohtia jotka tulee täyttyä merkin saadakseen. Porin Sokos Hotellissa oli hakemuksen tekovaiheessa tutkittu esimerkiksi veden kulutusta, jätteen määrää aamupalalla ja kierrätystä. Kaikesta tästä syntyi ympäristönäyttely yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) , Veikko Lehti Oy:n ja Rosenlew-museon kanssa. Näyttelyssä kerrotaan positiivisesti ja kannustavasti kuinka asiakas voi vaikuttaa esimerkiksi jätteen määrään. Opiskelijoiden avustuksella perehdyttiin myös siihen kuinka paljon ruokajätettä syntyy pelkästään aamiaisella kahden viikon aikana. Näyttelyssä havainnoidaan myös tutkimuksen tulos, eli kuinka paljon ruokajätettä syntyy majoittujaa kohti. Grammoina 116 ei ehkä kuulosta kovalta, mutta jos miettii, että Porissa on vuodessa 50.000 yöpymistä ja jos jokainen yöpyjä heittää roskiin banaanin, niin on siitä syntyvä jätekeko jo aikamoinen. Twitterissä leviää tällä hetkellä mediankin huomion saanut keskustelu aiheeseen liittyen, joka alkoi @TapaniKiiski jakamasta kuvasta Helsinkiläisen hotellin aamiaiselta. Kuvassa on aamiaisjätökset neljän nuoren naisen jäljiltä. Lautasille on jätetty hedelmiä, croisantteja, leikkeleitä, puuroa jne. Kaikkinensa kuva kertoo surullisesti nykypäivän suhtautumisesta ruokaan ja sen ehtymättömyyteen.

Ruokajäte matkaajanjäljiltä on keskimäärin 116g, eli yhden banaanin tai neljän nakin verran :(

Ruokajäte matkaajan jäljiltä on keskimäärin 116g, eli yhden banaanin tai neljän nakin verran 🙁

Riina esitteli meille konkreettisesti Porin Vaakunan tekoja Green Key -sertifikaatin eteen. Henkilökunta on ohjeistettu huolella ja kaikista hotellin tuotteista on laadittu kierrätysohjeet eri vastuualueille.

Riina esitteli meille Porin Vaakunan tekoja Green Key -sertifikaatin eteen. Henkilökunta on ohjeistettu huolella ja kaikista hotellin tuotteista on laadittu kierrätysohjeet eri vastuualueille.

vastuullinen reissaaja hotellin aamiaisella

Helppo on kuitenkin ymmärtää kuinka nämä yksittäisten asiakkaiden ruokajätteet syntyvät, sillä Porin aamiainen oli meillekin varsinainen elämys. Tarjolla oli niin paljon herkkuja, että oli todella helppo syödä jo ihan silmillään! Laareista ja kulhoista löytyi erilaisia puuroja, myslejä, leikkeleitä, leipiä, munakkaita, lettuja, karjalanpiirakoita, marjoja, hedelmiä ja ties mitä. Tarjolla oli paljon lähellä tuotettua ruokaa ja kaikki tuotteet oli myös merkitty niin, että oma lähiruokaan painottuva aamupala olisi ollut helppo rakentaa. Paikalliset erikoisuudet ohrapuuro ja tyrnimarjasta valmistetut tuotteet olivat paitsi tarjolla, niin myös myynnissä. Nimittäin aamiaissalin nurkassa oli erillinen puoti, josta saattoi hankkia tuliaisiksi näitä tuotteita. Nerokasta totesimme ja hankimme kotiin viemisiksi tyrnimarjasta valmistettua jauhetta. Lähiruokaan (100km säteeltä) on Porin Vaakunassa panostettu paljon ja itse asiassa olivat ihan laskeskelleetkin, että heidän hankinnoillaan työllistetään teoriassa yksi ihminen lähiruokatuotantoon.

Asiakkaan on helppo syödän näiden laarien äärellä silmillään. Porin Vaakunan aamiaiselta ei puuttunut mitään!

Aamiaisella on helppo syödä silmillään. Porin Vaakunan aamiaiselta ei puuttunut mitään!

Keittiön puolella on todella tarkat kierrätysohjeet jokaiselle pakkaukselle ja jätteelle. Myös astianpesukoneiden vedenkäyttö pyritään minimoimaan.

Keittiön puolella on todella tarkat kierrätysohjeet jokaiselle pakkaukselle ja jätteelle. Myös astianpesukoneiden vedenkäyttö minimoimaan.

Lähellä tuotettuja paikallisia tuotteita sai ostaa aamiassalin yhteydessä olleesta puodista. Tyrnijauhetta oli pakko ostaa kotiinkin!

Lähellä tuotettuja paikallisia tuotteita sai ostaa aamiassalin yhteydessä olleesta puodista. Tyrnijauhetta oli pakko ostaa kotiinkin!

Sokos pori-3

SOKOS HOTELLI VAAKUNA PORI PANOSTUKSET YMPÄRISTÖÖN

Muutakin uutta ja mielenkiintoista opimme vierailumme yhteydessä. Esimerkiksi sen, että me suomalaiset olemme kovasti siivoamaan jälkiämme. Tuttu juttu, sillä yleensä lähtiessä Milla keräilee roskat, pullot ja vastaavat pois pöydiltä roskiin. Virhe! Siivoja ei nimittäin saa lajitella enää mitään mikä on kerran roskapönttöön päätynyt. Eli sinne menevät sekajätteeseen kaikki paperit, muovit ja pahimmassa tapauksessa lasitkin. Jos taas aamuyön tunteina hajotat hotellin baarissa vahingossa siiderituopin, niin eipä nämä lasit päädykään lasinkeräykseen vaan sekajätteeseen. Syynä se, että tuopeissa käytetty lasi on jo kertaalleen kierrätettyä.

Porin ympäristönäyttelyssä oli esitetty ja havainnollistettu yöpyjän jätteet ja kivasti kuvattu myös se miten heillä henkilökunta on ohjeistettu kierrättämään kaikki aina minibaarin Pringles-purkin kansista vastaanoton klemmareihin. Veden painetta on säädetty ja kaikki asiakkaiden käyttöön tarkoitetutut kylppärituotteet on ympäristömerkittyjä, sekä pakkaukset kierrätettäviä. Myös siivouksessa käytössä olevat puhdistusaineet ovat joutsenmerkittyjä. Hotellipäällikkö itse valvoo, että suunnitelmat tulevat käyttöön ja Riina onkin saanut kuulla henkilökunnaltaan palautetta tekemistään roskislöydöistä. Valvonta on kuulemma ainoa keino saada homma raiteille. Niin tai näin, sitoutuneisuus uuteen ympäristömerkkiin näkyy. Aamiaisen yhteydessä pääsimme kurkistamaan miltä keittiössä näyttää ja harvoin sitä on saanut esittelykierrosta roskien kierrätyksestä moisella ammattiylpeydellä. Ylpeitä Porin Vaakunassa kannattaa ollakin, sillä Satakunnassa on oivallettu monta asiaa ja asiakkaiden ymmärrystä lisäämällä on heidänkin teoilla toivottavasti valtakunnallisempikin vaikutus.

Yksittäispakatut tuotteet kylppärissä ovat ympäristömerkittyjä ja pakkaukset kierrätettäviä. Aamiaisella tarjolla oli paikallisia erikoisuuksia, eli aitoa lähiruokaa. Tyrnihillo oli herkkua!

Yksittäispakatut tuotteet kylppärissä ovat ympäristömerkittyjä ja pakkaukset kierrätettäviä. Aamiaisella tarjolla oli paikallisia erikoisuuksia, eli aitoa lähiruokaa. Tyrnihillo oli herkkua!

Ravintolan puolella dippikipoille ja nachojen alla oleville papereille on annettu kaikkien muiden tuotteiden ja pakkausten ohella kierrätysohjeet.

Ravintolan puolella dippikipoille ja nachojen alla oleville papereille on annettu kaikkien muiden tuotteiden ja pakkausten ohella kierrätysohjeet.

Juhana maistoi Amarillossa lähellä tuotettua paikallista erikoisuutta Tyrnikaffe olutta.

Juhana maistoi Amarillossa lähellä tuotettua paikallista erikoisuutta Tyrnikaffe olutta.

Tulemme tekemään kevään aikana vielä toisen Green Key –vierailun hotelliin jolla sertifikaatti on ollut vuoden päivät hallussaan. Nyt sinulla onkin oivallinen mahdollisuus kysyä mitä tahansa tähän ympäristömerkkiin liittyvää tai muuten majoitusalan kestävän kehityksen teemoihin. Toivottavasti me voimme omalta osaltamme näyttää kuinka paatuneemmatkin reissaajat voivat oppia vielä paljon lisää ja kantaa jatkossa kortensa kekoon vastuullisimpina ja vaativampina ympäristön huomioivina matkaajina. Kommenttilaatikko on avoinna kysymyksille ja me pyrimme löytämään niihin teille vastauksia.

Reilun Matkailun Yhdistyksen sivuilta löytyy runsaasti ohjeita reilun matkailun puolesta. Ja heidän blogista löytyy myös paljon hyviä vinkkejä.

#ReilutBlogit haasteesta voi lukea tarkemmin lisää idean alulle panneiden Annikan ja Gian blogeista.

*Majoituksen Porissa meille tarjosi Sokos Hotellit, tutustumisen näyttelyyn hotellipäällikkö Riina Ojanen ja näistä heränneet ajatukset syntyivät aivan omissa päissämme. 

Saatat myös pitää näistä

19 Kommenttia

  • Vastaa Jerry / Pako Arjesta 28.2.2016 at 14:21

    Itseäni ärsyttää usein hotelleissa, kun kierrätysmahdollisuudet huoneessa ovat melko olemattomia, mutta tästä tulikin nyt hyviä vinkkejä :)! Eli jatkossa jätän mieluummin esimerkiksi metallit pöydälle kuin heitän ne muiden roskien sekaan. Muovipullot ollaankin jätetty useimmiten roskiksen viereen vaikkapa muovipussiin. Lisäksi useimpien hotellien ”lajitteluroskikset” huoneissa ovat aika toimimattomia, sillä paperille on varattu valtavasti tilaa (hyvä bisnesmatkustajille?), mutta sekajätteelle yms. ei.

    Osaatteko sanoa, kannattaako asiakkaan jättää juurikin esimerkiksi muovit ja metallit mieluummin vaikka pöydälle myös sellaisissa hotelleissa, joissa ei ole tätä sertifikaattia? 🙂

    Kiitos hyvästä postauksesta!

    • Vastaa Pingviinimatkat 29.2.2016 at 19:36

      Kiitos Jerry hyvästä kommentista ja kysymyksistä! Vinkkejä annetaan vielä lisää, kunhan saadaan kartoitusprojektimme tehtyä valmiiksi ja Porin vierailulle vertailupintaa. Selvitellään samalla tuo roskiskymys ja se mitä tapahtuu lajittelulle muissa hotelleissa. Uskoisimme, että Suomessa on tämä melko hyvällä mallilla ja kierrätysohjeet siivoojilla jo ennestään tiedossa. Asia sitten erikseen miten me itse reissaajina olemme osanneet toimia 🙂

      • Vastaa Jerry / Pako Arjesta 1.3.2016 at 12:05

        Kiitos teille, jos jaksatte selvitellä asiaa :). En pahemmin kiinnittänyt aiemmin huomiota näihin sertifikaatteihin, mutta tänään tullessani Plazasta ulos, tuo ”logo” pisti heti silmään, eli olette tehneet ainakin minusta jo yhdellä postauksella tiedostavamman asiakkaan. Olisi todella tärkeää, että hotellit ottaisivat senkin vielä hoitaakseen, että he tavallaan kouluttaisivat asiakkaita näissä asioissa esimerkiksi laittamalla kierrätysohjeet huoneisiin muullekin kuin sille roskikselle.

        • Vastaa Marketta Viljasaari 1.3.2016 at 13:04

          Kiitos Pingviinimatkat tärkeän ja vaikuttavan työn esille tuomisesta! Huomasitko Jerry muuten Plazan kauniit käytävävalot :-)? Nekin on toteutettu ympäristöystävällisesti ja energiatehokkaasti ledeillä.

          • Jerry / Pako Arjesta 2.3.2016 at 18:37

            Huomannut ne monet kerrat, mutta enpä ajatellutkaan ledi-puolta, eli hyvä huomio :).

            Ja kiitos lisäyksestä, Pingviinit :).

        • Vastaa Pingviinimatkat 1.3.2016 at 16:30

          Mahtavaa, että olet heti huomioinut merkkejä ympäristössäsi 🙂
          Porissa oli hyvät ohjeet hotellihuoneessa (A4 painettu infoläpyskä), missä kerrottiin miten asiakas voi vaikuttaa ja missä asioissa henkilökunta neuvoo lisää mielellään. Ympäristömerkkiin nimittäin kuuluu sekin, että respasta käsin osataan esimerkiksi neuvoa lähialueen ulkoilualueita ja lainataan Marketankin mainitsemat pyörät käyttöön. Merkin saamisen kriteerit ovat tosiaan erittäin laajat!

  • Vastaa Sara I Sara's Fab Life 29.2.2016 at 08:03

    Mä mietin vähän samaa, kun itsekkin tapana heitellä ne roskat roskiin, mutta miten sitten kannattaa hotelleissa jotka ei ole green key jutussa mukana. Ja minkäköhän verran näiti hotelleja on ulkomailla.

    • Vastaa Marketta Viljasaari 29.2.2016 at 12:39

      Green Key -hotelleja, -leirintäalueita, B&B-kohteita ja muita kohteita on maailmanlaajuisesti nyt jo noin 2.400 ja kaikkiaan 52 maassa. Määrä kasvaa kovalla vauhdilla! Täältä pääset tutustustumaan sekä Suomen että muiden maiden mahtaviin ympäristöystävällisiisn kohteisiin :-):
      http://greenkey.fi/green-key-hotellit/

      • Vastaa Pingviinimatkat 29.2.2016 at 19:37

        Kiitos Marketta päivityksestä, korjasimme tiedon myös itse tekstiin 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 29.2.2016 at 19:30

      Otetaanpa muuten selvää onko tämä roskia koskeva kierrätyssääntö voimassa myös niissä hotelleissa, joilla ei ympäristömerkkiä ole. Maailmalla näitä Green Key -ympäristömerkin omaavia majoitusta tarjoavia yrityksiä on tosiaan lähes 2400, kuten Marketta tuossa alla vahvistaa. Komeasti on Suomi edustettuna, mutta varsin runsaasti näitä löytyy näköjään maailmaltakin 🙂

  • Vastaa Maarit Johanna 29.2.2016 at 16:01

    Ihan mahtavaa, että valotitte paremmin mitä tuo Green Key-merkki tarkoittaa! Siis onhan se hienoa, että hotelleilla on kaikenmaailman merkkejä, mutta kun niiden kriteereistä ei tiedä mitään, jää se valintojen tekemiseenkin liittyvä tietoisuus olemattomaksi. Nyt ainakin voi sanoa, että haluaisin yöpyä juuri tuon merkin omaavissa hotelleissa mieluummin kuin sellaisessa, jolla ei merkkiä ole.

    Järkyttävä muuten tuo kuva nuorten naisten aamiaispöydästä. En ikinä ikinä kehtaisi jättää noin paljon syömättä! Normaalisti syön paljon, ja vielä hamstraan päälle. Syömättömiä croissantteja, leikkeleitä ja kakkupalasia en missään tapauksessa kehtaisi jättää. Kerran lautaselle otettu on menossa joko suuhun tai roskiin.

    • Vastaa Pingviinimatkat 29.2.2016 at 19:40

      Kiva jos tästä oli selvennystä ja apua 🙂 Toivotaan, että ympäristösertifikaatti on vielä tulevaisuuden standardi majoituspalveluita tarjoavissa yrityksissä. Ja vielä enemmän toivomme, että kukaan ei käyttäytyisi kuten kyseiset sankarinaiset aamiaisella, ihan järkyttävää!

    • Vastaa Marketta Viljasaari 1.3.2016 at 12:58

      Kiitos Pingviinimatkat ja Maarit Johanna kommenteistanne. Hienoa, että vaikuttatte omilla valinnoillanne! Ja Green Key -hotellit tekevät aivan mahtavaa ympäristötyötä!

      Ympäristötyön taustalla oleva Green Key -kriteeristö on aina julkinen ja ajantasaisena löytyy täältä: http://greenkey.fi/haku-ohjeet/ . Perustaso on koko maailmassa sama eli esimerkiksi polkupyörien vuokraus tai lainaus onnistuu aina Green Key -hotellien vastaanoton kautta. Sitten vaan mukavasti ja ekologisesti nähtävyyksiä katselemaan :-)!

  • Vastaa Inka 2.3.2016 at 06:38

    Tää oli kyllä hyvä postaus ja mielenkiintoinen aihe! Omalla kohallani tuo vesipullot hotellihuoneessa kotimaassa on paha juttu, sillä vaikka pääsääntöisesti aina kuljetan omaa vesipulloa ja juon hanavettä, tulee noista hotellihuoneen vesipulloista pieni luksusfiilis (:D), mistä syystä ne pitää korkata aina. Ens kerralla saavat luvan jäädä koskemattomiksi!

    • Vastaa Pingviinimatkat 2.3.2016 at 07:48

      Kiitos Inka 🙂 Aiheeseen liittyen on tulossa tosiaan vielä toinenkin postaus, sillä tässä päästiin raapaisemaan vasta hieman pintaa. Jos siis mietityttää mitä hotellien kulisseissa tapahtuu asian ympärillä, niin heitä ihmeessä tulemaan, niin selvitellään!

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta 4.3.2016 at 20:06

    Olipas kiva lukea kotimaisia hyviä tekoja! 🙂 Tuli uuttakin asiaa, esim tuo ettei roskia saa enää lajitella, jos ne on jo roskiksessa – vähän kummallista, mutta tähänkin lienee syyt taustalla.
    Olin itsekin muinoin hotellissa töissä ja se määrä ruokaa mikä jäi buffetista yli oli välillä tosi paljon! Todellakin kannattaa ensin ottaa pieniä annoksia ja sitten mennä hakemaan lisää, eikä ladata lautasta täyteen heti kerralla.
    Kiitos vielä kun otitte osaa #ReilutBlogit kamppikseen 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 5.3.2016 at 11:25

      Mukava kuulla, että tykkäsit ja pystyimme tarjoamaan uuttakin tietoa! Luulen, että syy on ihan siinä, että ei ole kovin hygienistä (tai välttämättä edes turvallista) lajitella jo roskiin heitettyjä jätteitä. Seassahan saattaa olla jotain mitä ei silmillä näe. Tai ainakaan itse en haluaisi niitä erotella 😀 Mahtavaa, että teitte kamppiksesta toisen kierroksen!

  • Vastaa Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi 16.3.2016 at 08:57

    Ihan loistava postaus ja niin tärkeitä pointteja!! Mulla on vähä sama ku Inkalla, että nuo vesipullot on myös itsellä tullut kotimaassakin korkattua liian usein, joten se on ainakin selkeä juttu mikä pitää jatkossa korjata! 🙂

  • Vastaa Susanna 19.3.2016 at 00:28

    Hyvä aihe. Juon aina hanavettä silloin kun pystyy, mutta kaikissa kohteissa ei pysty. Belgian flandersissa oli hanavettä joka on alunperin otettu joesta johon on kaadettu maatalousjätteitä ja ydinjätteitä. Tosin aluksi yritin sitäkin vettä juoda kun en tiennyt asiasta. Oma vatsa tietää hyvin mitä vettä pystyy juomaan ja yleensä vesi on puhdasta Euroopassa, mutta ei kaikkialla valitettavasti. Kierrätys on tärkeää, mutta ihmetyttää kovasti miksi ruokakaupoissa heitetään kaikki myymättä jääneet ruuat roskiin esim. lihatiskiltä, leivät sun muut. Tuohon pitäisi myös saada jokin parempi muutos

  • Vastaa