Pallontallaajat.net
Valikko
Eurooppa Tallinna Viro

Tarinoita Tallinnasta ja KGB:n metkuista – Solo Sokos Hotel Estoria

11.2.2016

Solo brandi estoria

Kauniina talvisena perjantaina kiiruhdimme töiden ääreltä Länsisatamaan ja Tallinnan lauttaan. Parin tunnin matka sujui rattoisasti ja seitsemän aikaan illalla olimme jo värikkäissä kylpytakeissamme Solo Sokos Hotel Estoriassa. Minilomamme Tallinnassa oli viimeinen osa viime vuoden puolella aloitettua Solo Brändiblogi –projektia, jonka puitteissa vierailimme jokaisessa Solo Sokos Hotellissa. Estoriassa visiteerasimmekin jo muissa puitteissa viime kesänä, joten tiesimme kuinka täydellisen pehmeitä patjoja ja peitteitä saatoimme odottaa. Estorian riemun kirjavat lakanat saavat väkisinkin hymyn nousemaan huulille raskaammankin työviikon jälkeen. Värit vaikka iloisia ovatkin, niin ovat muuten valittu huolella ja niiden vaikutuksen sanotaan olevan rauhoittava. Varsinaista väriterapiaa majoittuminen täällä tietääkin.

Estoriassa on panostettu Solo hotelleille tyypilliseen tapaan yksityiskohtiin ja yksilöllisyyteen. Jo nimikin sen kertoo, että kyseinen hotelli kätkee sisälleen tarinoita. Jokaiselle huoneellekin on omansa ja näistä tarinoista on koostettu myös kirja ’100 syytä tulla Viroon’ Sisään käydään tunnetun maanmerkin, eli hotelli Virun kanssa samoista pyöröovista. Molemmilla hotelleilla on kuitenkin omat vastaanottonsa, hissinsä, eri tilat aamiaiselle ja Estorian huoneisiin kuljetaan erillistä kävelysiltaa pitkin, sillä kaikki 93 Story huonetta ovat omassa rakennuksessa. Estorian jokaisen kerroksen aulassa on mukava lounge, jossa voi nauttia kahvit paikallisten muotoilijoiden taidonnäytteiden keskellä. Hotelli haluaa tuoda esiin juuri paikallisia tekijöitä, mikä onkin mainio tapa markkinoida paikallisia osaajia ulkomaalaisille!

41-horz

_MG_1960

_MG_2119

Jos kesän reissun agenda oli pitkälti aktiivisiin harrasteisiin painottunut, niin tällä kertaa tarkoituksemme oli tutustua enemmän Tallinnan kulttuuritarjontaan. Jo viime keväänä olimme kuulleet Visit Tallinnan edustajalta Lennusadamin lentosatamasta. Merimuoseo kuulosti kaiken kaikkiaan mielenkiintoiselta, mutta syksyllä avattu näyttely Kilpajuoksu maailman ääriin oli ehdottomasti nähtävä. Kyseessä on nimittäin eräs tutkimusmatkailun historian mielenkiintoisimmasta tarinasta, etelänavan valloituksesta. Palaamme Lennusadamiin vielä ihan omassa postauksessaan. Toinen museo, jonka halusimme ehdottomasti nähdä, oli Viru hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitseva KGB-museo, jonka parvekkeella ainoastaan Juhana pääsi auringonlaskua katsomaan kameran etsimen läpi viime kesänä. Päätimme käydä molemmissa museoissa lauantaina, joten ensimmäisenä iltana painelimme hyvissä ajoin värikkäisiin lakanoihin ja untenmaille.

_MG_1975

Erillinen sisäänkäynti Estorian puolelle ja käytävää pitkin omaan rakennukseen, jossa 93 Story huonetta sijaitsevat

_MG_2153-Edit-Edit-Edit

Kylpyrotsi, nojatuoli ja ipa tuo hymyä huuleen!

Kylpyrotsi, nojatuoli ja ipa tuo hymyä huuleen!

Aktiivinen museopäivä startattiin aamupalalla, joka on muuten äänestetty Tallillan parhaaksi! Estorian aamiainen tarjoillaan kauniissa tilassa, joka ilta-aikaan toimii Merineitsi ravintolana. Aamiaisella on tarjolla herkkuja moneen lähtöön ja niitä nauttiessa on mukava tehdä suunnitelmia päivää varten. Kaupungilla vietetyn aktiivisen päivän päätteeksi kelpaisi seuraavalla kerralla testata Merineitsin Show & Dinner tarjontaa. Pääsimme kurkistamaan millaiseksi tila muuttuu ilta-aikaan. Puoliympyrän muotoisissa loosseissa olisi mahtavaa seurata esitystä samalla kun nauttii herkullisesta ateriasta. Aina jää siis jotain odottamaan seuraavaa kertaa, sillä Tallinnasta on tullut todella mielenkiintoinen ja monipuolinen reissukohde. Silmiinpistävästi oli myös suomalaisten tyyli muuttunut. Örveltäjiä tuli vanhassa kaupungissa varsin vähän vastaan aiempiin vuosiin nähden ja saimme havainnoillemme myös paikallisilta vahvistusta. Nykyään etelän naapuriin tullaan kokemaan elämyksiä ihan uudenlaisia elämyksiä kuin mitä vaikka kymmen vuotta sitten. Tämä näkyi selvästi myös sunnuntaina paluumatkalla, jossa porukka käyttäytyi asiallisesti.

_MG_2175

Aamiaissali

Aamiaissali

_MG_2177

_MG_2181

_MG_2193

_MG_2206

31-horz

Ja näin se päivä lähtee käyntiin taattuun Solo-tyyliin! Vaalea paahto kiiiitooos!

Ja näin se päivä lähtee käyntiin taattuun Solo-tyyliin! Vaalea paahto kiiiitooos!

KGB-MUSEO

Jos nyt jäi seuraavalle reissulle odottamaan Show & Dinner –kokemus, niin edelliseltä reissulta jäi vierailu KGB-museoon. Tämä kokemus otettiin haltuun tällä reissulla, kun suuntasimme samaisella viikolla viisi vuotta täyttäneeseen museoon oppaan johdattelemana. Ryhmäkoko oli kompakti 10 henkeä, joten oppaan kanssa pääsi luontevasti keskustelemaan. Oppaamme Rene kertoi innostuneena tapahtumista joita johdettiin Viru hotellin 23. kerroksesta käsin. Museossa oli esillä esineitä aavistuksen voimakkaamman ”tiedustelutoiminnan” ajalta ja Renen kertomat tarinat autenttisessa ympäristössä veivät mielenkiintoiselle matkalle aikaan, jolloin Neuvostoliiton valtiollisen turvallisuuspoliisin herrat salakuuntelivat kaikkia ulkomaalaisia hotellivieraita.

Saimme kuulla hissiauloissa vahtia pitäneistä mummoista, jotka kirjasivat vieraiden jokaisen liikkeen. Siitä kuinka Jazz oli ehdottomasti kiellettyä ja paheellista musiikkia Tallinnan jazz-festivaalin (järjestettiin yhden kerran neuvostoaikana) villittyä kansaa. Tarinan jos toisenkin siitä kuinka paikalliset valuuttabaariin pyrkijät heitettiin kylmästi pihalle heidän paljastuttuaan mm. farkkujensa takia ja kuinka posliinilautaseen pystyi asentamaan mikrofonin. Yksi mielenkiintoisimmista kikoista oli se miten henkilökunnan luotettavuutta testattiin ”unohdetun lompakon” avulla. Ohjeistuksen mukaan henkilökunnan tuli toimittaa jokainen löytämänsä lompakko välittömästi esimiehille avaamattomana. Työntekijöiden luotettavuutta testattiin siten, että lompakoita ”unohdeltiin” pöytiin. Lompakon sisällä oli väripatruuna, joka räjähti mikäli lompakko avattiin. Patruuna värjäsi räjähtäessään avaajan kädet, vaatteet ja kasvot violetiksi niin, että pariin viikkoon ei ollut epäillystäkään siitä kuka oli epäluotettava henkilö. Rene kertoi monia vastaavia mielenkiintoisia tarinoita, joten kannattaa ehdottomasti pulittaa 10€ (hotellin asiakkaat 8€) ja varata paikka kierrokselle. Bonuksena paikanpäältä pääsee ihailemaan upeaa maisemaa vanhan kaupungin kattojen yli merelle.

Neuvostoliitossa ymmärrettiin, että hotellivieraita saattoi olla tarpeen valokuvailla. Piipun mallinen optiikka sopi huoneiden väliseen seinään tehtyyn koloon.

Neuvostoliitossa ymmärrettiin, että hotellivieraita saattoi olla tarpeen valokuvailla. Piipun mallinen optiikka sopi huoneiden väliseen seinään tehtyyn koloon.

Pöydällä on kaksi Noorte Hääl lehden erikoisnumeroa, jotka molemmat ovat täysin samansisältöistä aiheen kuvaa ja nimeä lukuunottamatta. Leonid Brežnev (k 1982) sekä Juri Andropov (k 1984) saivat tasan yhtä hienot muistokirjoitukset

Pöydällä on kaksi Noorte Hääl lehden erikoisnumeroa, jotka molemmat ovat täysin samansisältöistä aiheen kuvaa ja nimeä lukuunottamatta. Leonid Brežnev (k 1982) sekä Juri Andropov (k 1984) saivat tasan yhtä hienot muistokirjoitukset

***

Vierailumme Estoriassa on osa vuonna 2015 startannutta projektia, jossa vierailemme jokaisessa Solo Sokos Hotellissa. Nämä postaukset tunnistaa helposti postauksen alussa näkyvästä ’Solo Brändibloggaaja 2015′ merkistä. 

Saatat myös pitää näistä

13 Kommenttia

  • Vastaa Maarit 11.2.2016 at 08:41

    Nää teidän hotellikuvat on vaan niin ihastuttavia! Ja tuo eka on ihan yltiöriemukas. 😀 Siitä alkaskin olla jo muutama vuosi kun olen viimeksi Tallinnassa käynyt, asia pitäisi korjata pikimmiten.

    • Vastaa Pingviinimatkat 12.2.2016 at 07:42

      Tallinna on kyllä yllättänyt meidät positiivisesti monipuolisuudellaan edellisillä kahdella reissulla, joten kannattaa tosiaan lähteä suunnittelemaan kevätmatkaa. Näinhän se helposti menee, että lähialueet jäävät vähemälle huomiolle, kun sormet hapuilevat näppäimistöllä reissuja eksoottisempiin kohteisiin.

  • Vastaa Maarit 11.2.2016 at 08:50

    Ja se jäi vielä sanomatta, että eipä olisi Suomenmaasta löytynyt parempia bloggaajia brändäämään Soloa kuin te. Nää teidän hotellijutut luen mielenkiinnolla, kun yleensä skippaan vastaavat. 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 12.2.2016 at 07:44

      Voi kiitos Maarit <3 Todella mukava saada tällaista palautetta! Meillä on ollut todella hauska vuosi, joten kiva jos ruudun toisellakin puolella on näistä retkistä nautiskeltu 🙂

  • Vastaa Prinsessa 11.2.2016 at 09:02

    Pyysin viime syksynä tarjousta kolmesta yöstä. Hinnat todella huimat…City hotelli pelasti meidän reissun!

    • Vastaa Pingviinimatkat 12.2.2016 at 07:59

      Onpa harmi kuulla, että ette onnistuneet löytämään huonetta sopuhintaan. Estoria taas pelasti meidän viime kesän reissun, mutta joulun alla oli taas niin täyttä, että siirsimme vierailumme suosiolla tammikuulle. Estoria on todella suosittu neljän tähden hotellu ja saanutkin erittäin hyvät arviot esim. HotelsCombinedissa ja TripAdvisoryssä.

  • Vastaa Meri / Syö Matkusta Rakasta 11.2.2016 at 14:39

    Tuolla oli kyllä maailman mukavimmat sängyt! Ja aamiassalista tykkäsin paljon! 🙂 Mutta samaa mieltä, että hinnat ovat aika korkeat.

    • Vastaa Pingviinimatkat 12.2.2016 at 08:09

      Kyllä sängyt ovat ihanat ja aamiainen antaa mahtavan startin päivään 🙂 Estoria on ihan omaa luokkaansa moneen muuhun kokemaamme majapaikkaan nähden, joissa olemme Tallinnassa vierailleet. Tallinnassa on selvästi hotellien hinnat nousussa, mutta toki aina voi löytyä hyvä tarjouspaketti 😉

  • Vastaa Maarit Johanna 12.2.2016 at 17:07

    Ehkä kaikista siistein kansikuva tällä postauksella! <3
    Estorian sängyt on vielä testaamatta. Itse en ehkä testais hypittävyyttä ihan tuolla tavalla, nukkumistestauskin kävisi 😀
    Aamupala näyttää ihan parhaalta…

    • Vastaa Pingviinimatkat 15.2.2016 at 22:22

      Kiitos Maarit Johanna 😀 Täytyyhän sitä välistä heittäytyä 😀

  • Vastaa Pirita / Omatoiminen pakettimatkailija 13.2.2016 at 15:27

    Komppaan edellisiä ja kehun kuvia! On todella kodikkaan näköinen hotelli. KGB-museo täytyy kohteena laittaa odottamaan tulevia reissuja Tallinnaan, seuraava reissu on jo buukattu ohjelmaa täyteen. 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 15.2.2016 at 22:24

      Kiitos Pirita 🙂 Estoria onnistuu kieltämättä olemaan sopivasti kodikas, mutta tuoden samalla ripauksen luksusta. KGB-museo kannattaa todella käydä katsastamassa. Oli oikein mielenkiintoinen!

  • Vastaa Mari 3.3.2016 at 20:30

    Me käytiin myös viikko sitten Estoriassa ja kokemus oli varsin mainio. Etenkin aamupalalla kului runsaasti aikaa ja Etelä-Suomen hiihtolomien vuoksi aamiaisbuffa oli tarjolla viikollakin klo 11 asti 🙂 KGB-museo jäi tosiaan seuraavan Tallinnan reissun kutkuttajaksi, onkohan tämä jokin perinne!? 😀

  • Vastaa