Pallontallaajat.net
Valikko
Travel Bloggers Give Back 2016

Mieletön, upea ja onnistunut Travel Bloggers Give Back -hyväntekeväisyyskirppis

24.1.2016

Lauantaina aamulla, eli matkamessupäivänä, kurvasimme Inkan kanssa klo 8 messukeskukseen ja tapasimme huolto-ovilla bloggaavat kollegamme Annikan, Rimman, Karoliinan, Elina ja Tomin. Meillä oli pari tuntia aikaa kasata kaikki myyntiin tulevat tuotteet pöydille, joten hinnoittelutehdas kävi heti kärkeen kuumana. Homma kävi varsin sutjakkaasti tehoporukalla ja reilu tunnin päästä pöydät oli jo peitetty lakanoilla ja ehdimme kahville. Tavaraa oli paljon ja erityisesti matkaoppaista ja muista kirjoista koostuvat pöydät olivat reissaajan silmin houkuttelevan näköiset. Olimme koko porukka lievästi täpinöissämme!

TBGB-6

TBGB-11

TBGB-23

Pientä levottomutta ilmassa ennen kirppispöytien avautumista…

TBGB-22

Messujen avatessa ovet yleisölle oli Milla siirtynyt Iskelmä-radion haastateltavaksi messuilla sijatsevalle pisteelle. Jännitys oli ihan hirvittävä, mutta koska Emilia Howells oli niin ihana, niin kävi jutustelu kuin hyvälle kaverille konsanaan. Puolet siitä mitä oli tarkoitus sanoa jäi sanomatta, mutta ilmeisesti ei suurempia nolauksia kuitenkaan tullut. Kellon lähestyessä yhtä jännitys tiivistyi entisestään. Kaikki varmasti mietti kuinka kauppa alkaisi käymään… Olimme aluksi asettaneet tavoitteeksemme 1000€, mutta Autolla Nepaliin Juhon ilmoitettua seuraavasta koulusta puuttuvan enää 2000€ päätimme tähdätä niin lähelle sitä kuin mahdollista. Vieressämme myyntipistettä pitänyt Store of Hope onneksi kantoi tuottoa samaan pottiin siinä samalla.

Kellon lyödessä yksi nostimme lakanat syrjään kirppiksen avaamisen merkiksi ja saman tien iso kasa messukansaa syöksyi pöytien ääreen! Kauppa kävi kiivaasti ja myyntiavuksi saapuneet Gia, Marika, Arja ja Sanna saivat kaikki myydä ilman kummempaa briiffiä, kun rahaa piti alkaa perimään ostoksia tekeviltä. Ensimmäisen puolen tunnin aikana tavara oli vaihtanut omistajaa kiivaaseen tahtiin ja hetken suvantovaiheen koittaessa olimme jokainen myyjä vähintään innoissamme. Koko kolmen tunnin ajan ihmisiä kävi pisteellämme tasaisena virtana ja päivän loppusaldoksi tuli 1381 euroa!!!

TBGB-17

TBGB-21

TBGB-19

TBGB-14

TBGB-12

TBGB-13

TBGB-9

TBGB-7

Sunnuntaina lunta tuprutti taivaan täydeltä ja messuilla oli huomattavasti rauhallisempi meno. Puolilta päivin avasimme Inkan, Lauran, Elinan ja Tomin kanssa jälleen myyntipisteen ja aloitimme kaupan käynnin. Kuhinaa ei ollut aivan kuten edellisenä päivänä, mutta olipahan mukavasti aikaa rupatella pisteellämme käyvien ihmisten kanssa. Venytimme lopulta hieman yliajalle, jotta saimme mahdollisimman paljon tuotteita myytyä. Se kannatti ja moni pöydällä asioinut lähti selvästi tyytyväisinä ostosten kanssa jatkamaan kiertelyä. Päivän päätteeksi arvoimme vielä yhteistyökumppaneidemme lahjoittamat lahjakortit, sekä Juho valitsi kuvakisan voittajan.

Kuvakisan voitto meni Sanna Walleniuksen tyttärelle Annille, jonka mukaan Möhköfantti kaipasi pientä laittoa! Palkinnoksi Anni saa Autolla Nepaliin DVD-elokuvan, sekä Helsinki Bike Toursin kiertoajelun kahdelle.

Onnetar muuten suosi seuraavia:

Sokos Hotellien hotellilomaJaana Kaidesoja
Holiday Clubinninhi –niminen sähköpostiosoite
TallinkSiljan lahjakortti – Kimmo Siltanen
Helsinki Bike Toursin kiertoajelut kahdelle hengelle – Outi Puhakka ja Laura Ilvesoksa

TBGB-20

Iso tukku rahaa syntyi upeiden kumppaneiden lahjoituksista ja…

TBGB-5

… bloggaajien kaapeista löytymistä reissuromppeista. Erityisen haluttuja olivat matkaoppaat ja niitä myytiinkin satakunta kappaletta!

Kaiken kaikkiaan messut olivat hieno kokemus jälleen ja meillä kirppiksen kanssa härijöillä erittäin hauskaa. Kiitos vielä kaikille myyjille, tavaraa lahjoittaneille, muuten projektiamme tukeneille, ostoksilla käyneille ja arvontaan osallistuneille. Teidän kaikkien avulla keräsimme nimittäin kasaan 1891 euroa!!! Tämä summa toivottavasti riittää siihen, että 10. koulu saadaan rakennettua Nepalilaisille kastittomille lapsille. Palaamme lopputulemaan vielä myöhemmin, kunhan kuulemme Nepalin suunnalta tuloksia.

TBGB Raha

TBGB-4

TBGB-2

TBGB

Lainaiskohan Juho Möhköfanttia, jos lähdettäiskin itse heidän jalan jäljissä Nepaliin 😀

Kova hinku olisi nyt lähteä katsomaan miltä Nepalissa koulurakennukset näyttävät, mutta ehkä odotamme ensin 10. valmistumista ja käymme katsomassa mitä ihan itse olimme virallisesti mahdollistamassa. Se olisi aika huimaa nähdä omin silmin. Ylipäätään Nepaliin tekisi mieli matkustaa ja auttaa maanjäristyksen jälkeen turmeltunutta maata muutenkin. Siihen järjestyy upeita mahdollisuuksia esimerkiksi Carina Räihän vaellusmatkojen kautta. Seuraava humanitäärinen matka ’Back to Nepal’ koittaa jo maaliskuussa 19.-30.3.2016 ja se on meille valitettavasti liian pian, mutta jos olet kiinnostunut konkreettisesti itse auttamaan, niin tutustu ihmeessä matkan yksityiskohtiin tarkemmin.

Vielä kerran kiitos Autolla Nepaliin elokuvan tekijöille, Store of Hopen reippaille naisille, matkamessuille, kaikille mukana olleille bloggaajille, yhteistyössä tavaraa lahjoittaneille ja teille kaikille ostoksia tehneille!

TBGB_logo_final

Saatat myös pitää näistä

27 Kommenttia

  • Vastaa Noora 24.1.2016 at 20:44

    Pakko kyllä vielä kehua tuota tempausta! Jäi kyllä niin harmittamaan, että olin käteisvaraton spurgu ja pystyin antamaan vain tsemppiä. Mutta onneksi saitte sentään kelpo summan rahaa kasaan. Teidän innosta tätä hommaa kohtaan jäi kyllä itsellekin niin hyvä mieli, mahtavaa hommaa! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:17

      Kiitos Noora! Tosi kiva, että tulit meitä moikkaamaan, oli mukava tavata 🙂

  • Vastaa Sanna I Siveltimellä 24.1.2016 at 21:10

    Tämä oli aivan huikea juttu ja oli ilo kantaa kortensa kekoon hyvän asian puolesta <3 Toivottavasti se 10. koulu saa pian alkunsa. Kiitos minunkin puolesta kaikille ketkä löysivät tämän projektin.

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:18

      Kiitos Sanna, että lähdit mukaan ja olit mahdollistamassa tätä meidän kanssa <3

  • Vastaa Maarit 24.1.2016 at 21:26

    Ei riitä sanat kertomaan miten ylpeä olen teistä! Ja olen täältä somen välityksellä seurannut koko viikonlopun ajan teidän messujen kulkua ja melkein liikuttuneena miten hyvin tempaus onnistui! Tästähän voisi kehitellä vielä vaikka mitä jatkoa, ja olisihan se tosiaan ihan mahtavaa lähteä itse katsomaan tuonne Nepaliin mitä on saatu aikaan ja tekemään lisää hyvää! <3

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:19

      Kiitos Maarit <3 <3 <3 Olisitpa voinut olla mukana! Ensi kerralla sitten, jatkoa seuraa varmasti 🙂

  • Vastaa Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi 24.1.2016 at 21:31

    Kiitos myös itsellesi! Tästä on hyvä jatkaa <3

  • Vastaa Jerry / Pako Arjesta 24.1.2016 at 21:38

    Aivan mahtavaa :)! Upean jutun pistitte pystyyn ja hienoa, että saitte autettua ihmisiä noinkin suurella summalla :).

  • Vastaa Inka 24.1.2016 at 21:52

    Kroppa täynnä kylmiä väreitä. Kiitos tästä!!! <3 <3 <3

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:23

      Kiitos Inka <3 Ilman teitä ison sydämmen innostujia ei tämä olisi ollut mahdollista. Onneksi teidän kaltaisia on olemassa 🙂

  • Vastaa Mari 24.1.2016 at 22:40

    Aivan huikea projekti ja niin mielissäni seurasin tätä täältä Italiasta etänä! Hyvä Milla ja hyvä te kaikki, iso peukku ja toivottavasti 10. koulu saadaan pian pystyyn Nepalissa <3

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:25

      Kiitos Mari 🙂 Mukava kuulla, että olet etänä seuraillut. Harmi ettei tänä vuonna messuilla tavattu, mutta toivotaan jotain muuta mahdollisuutta täällä tai miksei Italiassa 😀

  • Vastaa Lotta Watia | Unagidon 24.1.2016 at 22:40

    Tää oli niin huisi juttu – miten upean saldonkin saitte kokoon! Mä ehdin just syksyllä muuttopuuhissa ja minimalistisuuspäissäni viedä kaiken ylimääräisen kirpparille, mutta katotaan jos mahdolliseen ensi kertaan taas jotakin lahjoitettavaa ehtisi kerääntyä. Tää oli niin hieno tempaus, että uskon kyllä, että tälle jatkoa tulee! ^^

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:26

      Kiitos Lotta! Ihan varmasti jatkoa seuraa, niin moni harmitteli samaa. Kohteita maailma ja kotimaakin on pulollaan ja päässä jo monta ajatusta raksuttaakin 😉

  • Vastaa Outi 24.1.2016 at 22:45

    Upeeta, että kauppa on käynyt noin hyvin! Aiemminkin jo kommentoinut tätä, kuinka mahtava juttu tää oli ja toivottavasti saa jatkoa jollain lailla. Kiitos hyvistä löydöistä, joita onnistuin tekemään teidän pöydältä ja erityisesti Helsinki Bike Toursin arpajaisvoitosta! JEEE!!! Sattui hyvään saumaan, kun just oon puhunut , että täytyisi järjestää Helsinki-turisti päivä itselleen 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:30

      Ihan mahtavaa, että voitit arpajaisissa 🙂 Kierros itsessään on ihan huippu kiva, myös helsinkiläiselle! Mukava kuulla, että teit löytöjä pöydiltä. Näin hyvällä vastaanotolla ei voida kuin lähteä juonimaan seuraavaa!

  • Vastaa Anna / Muuttolintu 25.1.2016 at 01:28

    Mahtavuutta, hienoa työtä! <3 Toivottavasti järjestetään uudestaan ensi vuonna! Meidän riksarallissa kerättiin (ja kerätään edelleen) rahaa Intian vähäosaisille lapsille (kastittomille, köyhille, orvoille, vammaisille jne), joilla ei olisi muuten mahdollisuutta kouluun. Siinäkin olisi yksi oiva kohde hyväntekeväisyyskirppikselle! Jos kiinnostaa, lisätietoa postauksen lopussa: http://muuttolintu.com/2016/01/23/riksaralli-intiassa/

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:34

      Kiitos Anna <3 Ihan varmasti jatkokehitämme tätä edelleen 🙂 Mielenkiintoisen kuuloinen tuo riksaralli. Maailmasta ei tosiaan tärkeät kohteet hyväntekeväisyydeltä lopu, joten kaappeja saadaan kyllä tyhjentää jatkossakin.

  • Vastaa Elina | Vaihda vapaalle 25.1.2016 at 06:28

    Mä oon vieläkin ihan fiiliksissä miten hyvin tämä meni!

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:36

      Samoin!!! Kiitos Elina, että olit niin täysillä mukana <3 Oli ilo tehdä teidän kanssa!

  • Vastaa Jenna / With huge passion for life 25.1.2016 at 07:36

    Mie en kestä!!!!!! Niin upea suoritus 🙂 Menee ihan kylmiä väreitä.

  • Vastaa Sandra 25.1.2016 at 08:13

    Hieno juttu, että lähditte järjestämään tuollaista ja hienoa lukea, että kaikki meni hyvin ja tavoitteet saavutettiin!

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.1.2016 at 21:37

      Kiitos Sandra 🙂 On kyllä ihan uskomatonta miten paljon hyvää mieltä voi auttamalla saadakaan.

  • Vastaa Marikaw 11.2.2016 at 19:32

    Mä oon pikkasen myöhässä näitten mun kommenttien kanssa mutta. 😀 Ihan huikeeta miten hyvin saatiin myytyä ja oli kiva olla mukana tässä. <3 Hyvä me!

  • Vastaa