Pitkän 6kk matkamme jälkeen ihmisiä kiinnosti eniten kuinka reissu rahoitettiin ja miten kestimme toisiamme. Ei ole salaisuus kuinka vähällä fyrkalla rahoistaan tiukasti kiinni pitävä matkalainen tulee toimeen ja miten yhteiset haasteet sekä tavoitteet voimistavat yhteishenkeä kummasti. Blogi olikin mitä mainioin yhteinen haaste, kunnes sitä alettiin lukea jonkun muunkin kuin sukulaisen tai ex-kollegoiden toimesta. Päätimme toimia ammattimaisemmin ja tehdä selkeämmän työnjaon. Yksi kuvaa, käsittelee ja oikolukee, toinen kirjoittaa ja hoitaa suhdetoiminnan (lue someilun ja muiden seuraamisen). Pääsääntöisesti näin ainakin.
Meillä kummallakaan ei ole mitään journalistista kokemusta eikä edes haaveita alalle. Otimme kuvia ja kirjoittelimme tekstiä ilman mitään “alan” sääntöjä tai rajoitteita. Teimme kuten halusimme, söimme tulista ruokaa, joimme väkeviä juomia ja kirjoitimme sekä kuvasimme päiväkirjaa. Olimme villejä ja vapaita!
Tämä kuva toi meille lukijan!
…sokeroitu väkijuoma rantsulla
Viiniä oli pitkästä aikaa tarjolla Adelaidessa ja intiamössöt saatiin Langkawilla.
Sitten koitti päivä jolloin luin erään mestarikuvajournalistin (nyt ex-) blogista miten lehtikuva ja teksti toimivat ollessaan synkassa. Oltiin korkealla ammattikunnan huipulla ja puhuttiin hienoilla ja vakuuttavilla sanoilla. Näin mekin teemme jatkossa päätin, ja muutamaa tuntia myöhemmin Uuden-Seelannin Dunedinissä kävelimmekin jo omia reittejämme lounaalta dösa-asemalle pienen kivakkaamman sananvaihdon jälkeen. Blogia ei enää ollut olimme kiukuspäissämme toisillemme tiuskineet kilvan. Miniavioero.
Dunedinissa on maailman jyrkin asuinkatu. Kiitos pyllylihasten valtameren takaisesta kehittämisestä kuuluu brittiläisille kaupunkikaavoittajille, jotka eivät välittäneet niin korkeuskäyristä..
Linja-autot tulivat tutuiksi. Tässä tauotellaan Aileronissa Australiassa.
Suurin koetinkivemme on ollut valokuvaamisen vaatiman intensiivisyyden ja suunnitelmallisuuden vastakohtaisuus “antaa tapahtua” tyyppiselle elämysten kokemiselle, josta hyvät tekstit syntyvät. Kärjistäen; jos Milla haluaa kokea upean auringonlaskun kirjoittaakseen siitä pitää Juhanan (ainakin omasta mielestään) selvittää ilmansuunnat, pilvisyys, keksiä lokaatio ja pakata mukaan sopivat suotimet yms jotta teksti tekee oikeutta kuvitukselle. Tai toisinpäin. Jotkut auringonlaskuvisiot ovatkin johtaneet uusiin miniavioeroihin, kun kuvaaja olisi halunnut juoda halpaa bisseä hartiat keveinä reppu kameroineen kaukana säilössä. Tai kirjoittaja odottanut pääsevänsä dinnerille kolmatta tuntia kuvaajan keksiessä vielä paremman kuvakulman vielä yhdelle 30s valotukselle.
130s valotuksen vaatinut IR kuva vasemmalla ja aurinko laskee Darwinissa oikealla. Milla odotti lähes kärsivällisesti.
Valoa tunnelin katossa. Murjotusreissulla otettu 30s selfie luolassa.
Ties mitä olisimmekaan sinne roskiin heittäneet (ja ehkä takaisin poimineet) ilman rakasta omaa Pingu-matkablogiamme.
17 Kommenttia
Miniavioero ja pikku-Milla pahvilaatikossa! *Tirsk* 😀 Ihan parasta blogihuumoria!
Hah, hauska kuulla, että nauratti 😀
Ihanat <3
Oon kyllä ehkä kuitenkin vähän kade tälle kombolle. Miniavioeroilla tai ei :D. Meillä kun tuo toinen puolisko hyvä kun ymmärtää mitä kirjoitan, tuskailee kun julkaisen sen kuvia, muttei kuitenkaan jaksa ottaa kuvia mun puolesta…. ja hermostuu jos kirjoitan liian kauan lauantaiaamuna blogia. Ja blogi blogi blogi. Pitää mua välillä ihan pöhkönä blogihommineni ja blogimiitteineni :D.
Kieltämättä kaikessa on kyllä puolensa. Voimme hyvin kuvitella millaista on ottaa se aika vaan itselleen mikä tähän harrastukseen menee ja kuinka se varmasti rassaa toisen hermoja. Erityisesti kun harrastusta ei mennä erityisesti minnekään tekemään, vaan olt läsnä olematta läsnä (tai näin se meillä ainakin on kun kirjoitushommiin uppoudutaan). Toivottavasti puoliskosi näkee vielä tulevaisuudessa sen arvon, kuinka monet hetket ja kuvat löytyvät ikuistettuna. Ilman blogia jäisi ainakin meillä monet pienemmät yksityiskohdat ja momentit tallentamattakin. Eve <3
Mahtava teksti ja niin aito! Ympäri mennään yhteen tullaan. Joskus nuo myrskyt on vaan hyvä juttu. Milla pahvilaatikossa <3
Kiitos Jenna, kiva kuulla <3 Pikkasen on väsähtäneen näköinen tyyppi laatikossa, eli olikin pidempi loma paikallaan 😀
Voi mikä ihana Milla! <3 <3 Siinä on se misu kenet mää ekana opin tunteen, se kuuluisa Pingviinimatkojen Milla. 🙂 Hihii!!
Hauska postaus ja kiva tarina, tätä oli kiva lukea!!
Kiitos Inka! Heh, kuuluisasta en tiedä, mutta ainakin se käsite on muodostunut kuuluisaksi meidän keskusteluissa 😀
Kiva, että postaus miellytti <3
Tää postaus on niin kultaa!
Tuhannet kiitokset 🙂
Blogissamme on teille haaste!
http://sukellusasiaan.pallontallaajat.net/2015/09/30/blogisitarina/
Juuri passelisti siivosimme viikonloppuna kaikki blogin alkumetrien postaukset (kuvat olivat aika miten sattuu sekaisin bloggerin ajoilta), joten tässä tehtiin jo hyvät henkiset alkuvalmistelut! Haaste otetaan ilolla vastaan 🙂
Teidän tiimi on kyllä timanttinen ja toimii, vaikka jos nyt välillä horjuukin. Mutta niin ne horjuu kaikki välillä. Ihana postaus! 🙂
Oho, tähän oli ihan jäänyt vastaamatta! Kiitos Sanna vaikkakin pahasti myöhässä <3
Ihana postaus vaikka luenkin viiveellä! Jotenkin voin samaistua noihin tilanteisiin ja ymmärtää hyvin ihan molempia osapuolia. Onneksi blogi puksuttaa eteenpäin ja paremmaksi vain muuttuu. 🙂
Kiitos Maarit ihanista sanoista 🙂
Niin hauska tää postaus! 😀 Ihmettelen tässä, että miks tää on mennyt multa ohi?! Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan 🙂 Jos on bloggaamisessa yksin omat haasteensa niin on varmasti myös bloggaamisessa kaksin puolison kanssa. Ihana kun ootte selvinneet teidän miniblogieroista 🙂