Pitkän 6kk matkamme jälkeen ihmisiä kiinnosti eniten kuinka reissu rahoitettiin ja miten kestimme toisiamme. Ei ole salaisuus kuinka vähällä fyrkalla rahoistaan tiukasti kiinni pitävä matkalainen tulee toimeen ja miten yhteiset haasteet sekä tavoitteet voimistavat yhteishenkeä kummasti. Blogi olikin mitä mainioin yhteinen haaste, kunnes sitä alettiin lukea jonkun muunkin kuin sukulaisen tai ex-kollegoiden toimesta. Päätimme toimia ammattimaisemmin ja tehdä selkeämmän työnjaon. Yksi kuvaa, käsittelee ja oikolukee, toinen kirjoittaa ja hoitaa suhdetoiminnan (lue someilun ja muiden seuraamisen). Pääsääntöisesti näin ainakin.
Meillä kummallakaan ei ole mitään journalistista kokemusta eikä edes haaveita alalle. Otimme kuvia ja kirjoittelimme tekstiä ilman mitään “alan” sääntöjä tai rajoitteita. Teimme kuten halusimme, söimme tulista ruokaa, joimme väkeviä juomia ja kirjoitimme sekä kuvasimme päiväkirjaa. Olimme villejä ja vapaita!
Tämä kuva toi meille lukijan!
…sokeroitu väkijuoma rantsulla
Viiniä oli pitkästä aikaa tarjolla Adelaidessa ja intiamössöt saatiin Langkawilla.
Sitten koitti päivä jolloin luin erään mestarikuvajournalistin (nyt ex-) blogista miten lehtikuva ja teksti toimivat ollessaan synkassa. Oltiin korkealla ammattikunnan huipulla ja puhuttiin hienoilla ja vakuuttavilla sanoilla. Näin mekin teemme jatkossa päätin, ja muutamaa tuntia myöhemmin Uuden-Seelannin Dunedinissä kävelimmekin jo omia reittejämme lounaalta dösa-asemalle pienen kivakkaamman sananvaihdon jälkeen. Blogia ei enää ollut olimme kiukuspäissämme toisillemme tiuskineet kilvan. Miniavioero.
Dunedinissa on maailman jyrkin asuinkatu. Kiitos pyllylihasten valtameren takaisesta kehittämisestä kuuluu brittiläisille kaupunkikaavoittajille, jotka eivät välittäneet niin korkeuskäyristä..
Linja-autot tulivat tutuiksi. Tässä tauotellaan Aileronissa Australiassa.
Suurin koetinkivemme on ollut valokuvaamisen vaatiman intensiivisyyden ja suunnitelmallisuuden vastakohtaisuus “antaa tapahtua” tyyppiselle elämysten kokemiselle, josta hyvät tekstit syntyvät. Kärjistäen; jos Milla haluaa kokea upean auringonlaskun kirjoittaakseen siitä pitää Juhanan (ainakin omasta mielestään) selvittää ilmansuunnat, pilvisyys, keksiä lokaatio ja pakata mukaan sopivat suotimet yms jotta teksti tekee oikeutta kuvitukselle. Tai toisinpäin. Jotkut auringonlaskuvisiot ovatkin johtaneet uusiin miniavioeroihin, kun kuvaaja olisi halunnut juoda halpaa bisseä hartiat keveinä reppu kameroineen kaukana säilössä. Tai kirjoittaja odottanut pääsevänsä dinnerille kolmatta tuntia kuvaajan keksiessä vielä paremman kuvakulman vielä yhdelle 30s valotukselle.
130s valotuksen vaatinut IR kuva vasemmalla ja aurinko laskee Darwinissa oikealla. Milla odotti lähes kärsivällisesti.
Valoa tunnelin katossa. Murjotusreissulla otettu 30s selfie luolassa.
Ties mitä olisimmekaan sinne roskiin heittäneet (ja ehkä takaisin poimineet) ilman rakasta omaa Pingu-matkablogiamme.
