Pallontallaajat.net
Valikko
Pietari Venäjä

Kulttuuria ja Kievin kanaa – Sokos Hotel Vasilievsky, Pietari

28.7.2015

Solo brandi vasilievsky 1200

Lähdimme matkaan perjantaina kello kolmen Allegrolla ja vaivaiset kolme ja puoli tuntia myöhemmin olimme perillä hyvin erinäköisessä todellisuudessa miljoonakaupunki Pietarin Suomen asemalla. Perjantain alkuillan ruuhkassa matkasimme Nevan rannan reunaa majesteetillisen leveitä katuja pitkin hotellillemme Vasilinsaarelle. Kuljetuksen olimme tilanneet hotellilta ennakkoon 1200 ruplan, vajaan kahdenkymmenen euron, korvausta vastaan. Majoituimme ensin toisessa kahdesta Pietarin Solo hotelleista, Hotel Vasilievskyissa, eli taide- ja kulttuurihotellissa kuten hotellin General Manager Dmitry hotellin teemaa kuvailee. Pietarin sanotaan olevan Venäjän kulttuuripääkaupunki, joten oli luonnollista aloittaa kaupunkiin tutustuminen juuri Vasilievskysta. Hotellin alakerta oli tyylikäs ja taideteema näkyikin kaikkialla mielenkiintoisten pronssipatsaiden ja Keich (Igor Ivashov) nimisen taiteilijan kynäpiirrosten muodossa. Taiteesta ja tyylikkyydestä huolimatta lounge oli varsin rento ja siellä oli mukava skoolata juuri alkaneen lähes neljän viikon mittaisen loman kunniaksi!

A4 ja mersu varmistivat turistin hotelliinpääsyn

A4 ja mersu varmistivat turistin hotelliinpääsyn

_MG_4757

Hotelli toimii myös galleriana, sillä valtaosa siellä esillä olevasta taiteesta on kaupan

Hotelli toimii myös galleriana, sillä valtaosa siellä esillä olevasta taiteesta on kaupan

_MG_4741

_MG_4785

Hotellin johtaja Dmitri lempilapsensa 8:th line pubin edessä, jonne pääsy sekä kadulta että hotlasta

Hotellin johtaja Dmitri lempilapsensa 8:th line pubin edessä, jonne pääsy sekä kadulta että hotlasta

Lomaa edeltäneen kiireilyn vuoksi oli itse matkaan valmistautuminen jäänyt melko ohuelle, ja päätimme suoriutua ensimmäisen illan dinneristä mahdollisimman helposti. Jäimme hotellin Repin ravintolaan syömään ja tilailimme tarjoilijamme suositusten mukaisesti pelmeneitä ja Kievin kanaa. Venäjällä kun oltiin, niin kuului tietysti vodka-snapsi asiaan. Ruoka oli suussa sulavan hyvää ja komeuden kruunasi vielä kuohuviini-mansikkajälkkäri. Pietari tuntui ottavan meidät suorastaan avosylin vastaan!

_MG_4794

_MG_4802

Vodka-vaihtoehtoja oli neljä ja tilasimme tarjoilijan mielestä parhasta eli Belugaa. Finlandiaakin parempaa väittivät

Vodka-vaihtoehtoja oli neljä ja tilasimme tarjoilijan mielestä parhasta eli Belugaa. Finlandiaakin parempaa väittivät

Kievissä tiedetään, kuinka kana tehdään. Ja muusi.

Kievissä tiedetään, kuinka kana tehdään. Ja muusi.

Shampanskaja-pohjainen jälkkärimme

Shampanskaja-pohjainen jälkkärimme

_MG_4831-Edit

_MG_4837-horz

Ensimmäisenä iltana kömmimme ajoissa tyyliikkääseen punasävyiseen huoneeseemme nukkumaan vatsojemme viereen. Pietari pelasi hyvin yhteen kanssamme ja seuraava päivä valkeni kirkkaana kuin ikkunasta näkyvämme Iisakin kirkon kupoli konsanaan. Päivän suuntaviivoja kelpas laatia hotellin aamiaisella, joka oli mukavan kattava. Päiväohjelmaamme sisällytettiin vierailu Vasilinsaarella sijaitsevassa nykytaiteen museo Eratassa ja muuten kaupungilla kiertelyä ilman tiukkoja päämääriä. Päivän päätteeksi tuntui siltä, että siinä missä Erata tarjosi annoksen modernia näkökulmaa, niin tarjosi kaupungilla haahuilu aimo annoksen historiaa arkkitehtuurin muodossa. Eremitaasi, Verikirkko, Iisakinkirkko, Amiraliteetti jne ovat kaikki nähtävissä yhden päivän aikana, mutta palataan tähän kierrokseen ykistyiskohtaisemmin vielä omassa postauksessa. Meille suositeltiin kovasti metrolla matkustamista ja Vasilinsaarelta oma asema löytyykin, mutta nautimme mieluummin kauan odotetusta lämpimästä kesäsäästä ja kävelimme joka paikkaan.

Erartassa teokseen saattoi jopa kompastella. Tai itse luoda omansa jos oli nopeat jalat..

Erartassa teokseen saattoi jopa kompastella. Tai itse luoda omansa jos oli nopeat jalat..

Pimeässä syöminen on Pietarin uusi musta. Ja moderni taide.

Pimeässä syöminen on Pietarin uusi musta. Ja moderni taide.

_MG_4950

Illalla jalat olivat kieltämättä hieman makaroonia, eikä edes hotellin alakerran 8th Line pubissa nautitut juomat saaneet verta kiertämään riittävän vilkkaasti. Päätimme suunnata Mondon oppaassa suositeltuun Sakartvelo nimiseen georgialaisia herkkuja tarjoavaan ravintolaan, joka olisi vain parin korttelin päässä hotelliltamme. Matka tuntui ajatustasolla lyhyeltä, mutta kun yhdellä korttelilla on leveyttä kolmen verran ja Millalla jalassa 10 sentin korot koko päivän kävelyurakan jatkoksi, niin voi matka olla todellisuudessa pitkä kuin nälkävuosi. Korot olivat kiva yritys sulautua tyylikkääseen paikallisväestöön, mutta ei todella mikään voittajan valinta. Toinen tappio jouduttiin toteamaan vihdoin ravintolalle päästyämme, sillä paikalliset olivat ottaneet ravintolan jokaisen pöydän haltuun jo aikaa sitten, eikä meille ollut enää lauantai-illan ruuhkassa tilaa.

Hitaasti tepsuttelimme muutaman korttelin matkan Vasilinsaaren kävelykadulle, joka kulkee 6.linjaa pitkin Vasileotrovskajan metroasemalta Bolšoi bulevardille. Homma näyttikin heti lupaavammalta, mutta lähinnä pubiruuan ja pikaruokapaikkojen suhteen. Lopulta nälkä ja turhautuminen ajoi meidät letturavintolan ovesta sisään. Olkoonkin pikaruokaa, se oli hyvin erilaista pikaruokaa kuin mihin olemme kotona tottuneet. Ja pelmenit smetanalla olivat jälleen oivallisia. Oli mielenkiintoista seurata paikallisia ravintolassa, jotka olivat siellä selvästi ihan seurustelemassa kuin kahvilassa konsanaan, eivätkä vain hotkimassa nopeasti annoksiaan. Täydensimme vielä jääkaappiimme pullon paikallista kuohujuomaa siltä varalta, että menisimme Nevan rantaan ihalemaan kuuluisaa valkeata yötä ja siltojen nostoa. Uni kuitenkin voitti pitkän päivän päätteeksi ja kuohari sai jäädä odottamaan toiseen iltaan.

Kaiken kaikkiaan Sokos Hotel Vasilievsky oli kävelymatkan päässä kaikista tärkeimmistä nähtävyyksistä. Itse hotelli on tyylikäs siinä missä minkä tahansa metropolin ajatuksella suunniteltu hotellikokonaisuus. Ehdotomman suositeltava romanttisille Pietarin minilomille!

6. linje

Vasilinsaaren 6.linja, eli kävelykatu

Viittomakielellä, saksaksi, englanniksi ja venäjäksi tehty ruokatilaus tuotti hauskan lopputuloksen sekä meille että henkilökunnalle. Palveluasenne oli hienosti kohdallaan

Viittomakielellä, saksaksi, englanniksi ja venäjäksi tehty ruokatilaus tuotti hauskan lopputuloksen sekä meille että henkilökunnalle. Palveluasenne oli hienosti kohdallaan

Hyvää huomenta Pietari!

***

Vierailu Vasilievskyssa on osa vuoden 2015 projektia, jossa vierailemme jokaisessa Solo Sokos Hotellissa. Nämä postaukset tunnistaa helposti postauksen alussa näkyvästä ’Solo Brändibloggaaja 2015´ merkistä.

Saatat myös pitää näistä

10 Kommenttia

  • Vastaa Jenni / Unelmatrippi 28.7.2015 at 13:25

    Kymmenen sentin korot ja Pietarin jättimäiset korttelit eivät tosiaankaan kuulosta ihan parhaalta yhdistelmältä, ainakaan tällaisen todella harvoin korkoja käyttävän näkökulmasta. 🙂 Muuten reissu kuulostaa alkaneen kivasti ja hotelli vaikuttaa olleen mukava!

    • Vastaa Pingviinimatkat 29.7.2015 at 08:32

      Heh, korot ei onneksi normaalioloissa ole Millalle ongelma, mutta koko päivä kaupungilla ensin kierreltyä niin oli jalat jo aika makaroonia 😀 Hotelli oli kieltämättä tasokas ja voimme lämpimästi suositella sitä Pietarin matkoja varten.

  • Vastaa Maarit Johanna 28.7.2015 at 17:17

    Jokainen syksy oon suunnitellut reissua Pietariin, mutta koska se on liian lähellä, ei tule lähdettyä. Vähän sama ongelma oli Tallinnankin kanssa. Niin kaunis city! Autenttiset pelmenitkin kelpais 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 29.7.2015 at 08:34

      Täällä onkin syöty pelmenejä oikein useampaan kertaan sitten kotiin paluun jälkeen 😀 Nythän se on taas syksy tuloillan, joten ei muuta kuin suunnitelmat vireille ja Pietariin pelmenejä popsimaan!

  • Vastaa Kea / Deep Red Blues 29.7.2015 at 09:10

    Mulla kans revanssi Pietariin ollut suunnitteilla jo tovin… siellä voisin kerrankin suostua menemään hiukka parempaan hotelliin! 🙂 Näyttääpä kaikkineen kovin herkulliselta.

    • Vastaa Pingviinimatkat 29.7.2015 at 18:44

      Ehdottomasti! Sulla olis vielä kielitaitoakin jutella paikallisten kanssa! Kohde seuraavalle ei jenkkeihin suuntautuvalle matkalle 🙂

  • Vastaa Meri / Syö Matkusta Rakasta 30.7.2015 at 08:28

    Siis mä oon kattellut noita Pietarin Sokos-hotelleja jo pidempään sillä silmällä. Näyttävät nimittäin ainakin netissä jotenkin paremmilta kuin esim. monet Suomen Sokos-hotelleista.

  • Vastaa Pingviinimatkat 30.7.2015 at 21:05

    Hotellit olivat todella hyvää tasoa, mutta niin on kyllä ollut kaikki Solo-hotellit joissa olemme vierailleet. Eli jos pitää yksilöllisyydestä, niin kannattaa valita juurikin solo-hotelli. Vierailemme tämän vuoden aikana jokaisessa näistä, joten mielenkiintoista nähdä kuinka uniikkeja nämä ovat toisiinsakin nähden 🙂 Pietarinkin hotellit olivat hyvin erilaisia keskenään ja toisesta tulee vielä lähiaikoina juttua blogiin.

  • Vastaa Aino S. 1.8.2015 at 18:26

    Heii, olen lähdössä kohta pidennetyksi viikonlopuksi Pietariin, ja toisin kuin teillä, odotukset on korkealla. Eli odottelen korvat höröllä lisää vinkkejä Pietariin. Varsinkin pienen budjetin vinkit kiinnostaa! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 5.8.2015 at 18:41

      Mahtavaa! Seuraavaksi onkin tulossa vinkki kävelykierroksesta joka ei maksa mitään, mutta pitää sisällään julkisivut kaikista Pietarin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Mekään emme nimittäin astuneet sisään kuin yhteen niistä 😉

    Vastaa