Pallontallaajat.net
Valikko
Kohteeton

Reissuun polvileikkauksen jälkeen – Matkustus ja kyynärsauvat

24.6.2015

Taannoisella Royal Caribbeanin risteilyreissulla olin liikkeellä keppien kanssa. Eturistisiteeni pistettiin kirurgin pöydällä uusiksi maaliskuussa Saksan matkan ja risteilyreissun välissä. Aikaa leikkauspöydältä laivalle oli kolme viikkoa ja otin tietoisen riskin matkalle lähdön suhteen. Kirurgin mukaan liikkuisin kepeillä kolme viikkoa, eli juuri reissua varten saisin jättää ne pois. Etsiessäni tietoa matkustamisesta ja erityisesti lentämisestä moisen operaation jälkeen ei oikein löytynyt muuta kuin iso liuta varoituksia. Voitte uskoa, että alkoi hieman huolestuttamaan siinä samalla kun lähi-Alepassakin käyminen oli omanlaisensa urheilusuoritus.

Olin kuitenkin päättänyt toipua standardiajassa, joten jumppasin ohjeiden mukaan päivittäin ja lopulta toipuminenkin alkoi. Reissun lähestyessä liikuin jo varsin hyvin ilman keppejä kotosalla, mutta ulkona könkätessä olivat ne vielä varmuuden vuoksi mukana. Ikinä ei tiedä mitä retket tuovat tullessaan. Niinpä päätin hyvästa ja asianmukaisesta toipumisesta huolimatta ottaa kepit mukaan vielä risteilyllekin. Moinen matka siinä vaiheessa ihan vain omin jaloin tuntui aika hurjalta ajatukselta.

Risteilijällä on onneksi huomioitu liikutarajoitteiset, joten hyödynsin kaikki mahdollisuudet. Kuva: Elina / Vaihda vapaalle

Risteilijällä on onneksi huomioitu liikutarajoitteiset, joten hyödynsin kaikki mahdollisuudet. Kuva: Elina / Vaihda vapaalle

Istumapaikka koneessa
Norwegian oli arponut minulle ikkunapaikan, mitä normaalisti suosisinkin, sillä uni tulee yleensä viimeistään silloin kun renkaat nousevat kiitoradalta ilmaan. Nyt kuitenkin pyysimme Elinan kanssa käytäväpaikan saanutta matkustajaa vaihtamaan kanssani paikkaa, eikä kukaan vastustellut. Käytäväpaikka oli tärkeä, jotta pääsin nousemaan halutessani ja jumppaamaan jalkaa. Veritulpan riski ei ole mikään leikin asia. Kepit kulkivat hattuhyllyllä muiden tavaroiden takana.

Kulkeminen kentällä
En ollut varannut ennakkoon kuljetuksia tai ilmoitellut yhtiöille muutenkaan tilastani mitään (ilmoitus tulisi tehdä 48 tuntia ennen matkaa). Ei ehkä viisasta, mutta katsoin olevani jo omatoiminen, eikä lekuri ollut reissua vastaan, niin päädyin tähän ratkaisuun. Lentomme oli Gatwickin kentälle, jossa vastassa olikin toisen matkustajan takia pieni sähköllä kulkeva menopeli. Vanhempi herrasmies kyseli haluanko tulla kyytiin ja alkuun kieltäydyin. Varmistin vielä olisiko matka miten pitkä ja hän sanoi sen olevan melkoinen. Ajattelin, että kerrankos sitä ja hyppäsimme Elinan kanssa kyytiin. Matka oli todella pitkä ja turvonneen jalan ja keppien kanssa matka olisi kestänyt ikuisuuden. Mikä parasta, meidät vietiin autolla jopa passintarkastuksen läpi ja itse vain istuimme paikoillamme. Kyllä kelpasi!

Mennessä sähköisen menopelin kyydissä jaksoi naurattaa. Paluumatkan kyyti ei saanut hymyä irtoamaan ja tukkakin oli rasvanen.

Mennessä sähköisen menopelin kyydissä jaksoi naurattaa. Paluumatkan kyyti ei saanut hymyä irtoamaan ja tukkakin oli rasvanen.

Paluumatkalla minua kehoitettiin jälleen ilmoittamaan itseni erityiselle tiskille lähtöselvityksen jälkeen mikäli mielisin apua liikkumiseen. Vietettyämme päivää Lontoossa ja lievästi sanottuna intensiiviset pari päivää laivalla päätin ottaa tarjouksen vastaan. Turvassa kepit menivät aina läpivalaisuun ja Gatwickin päässä ilmoittauduin erilliselle tiskille alueella missä kaupat sijaitsevat. Tässä kohtaa brittiläinen kohteliaisuus loppui kuin seinään. Tiskin takana palveleva poika oli äären tyly, kun tiedustelin mikä portti mahtaa olla kyseessä. Hänen ihmetellessä sanoin, että minun takia ei tarvitse tilata kyytiä jos portti on lähellä. Tyly vastaus oli, että totta kai otat kuljetuksen, mitä väliä sillä on. Lopulta noutaja saapui pyörätuolin muodossa. Tunsin oloni rikolliseksi tuolissa istuessani moisten päivien jälkeen. Ja mikä parasta, portti oli numero 11, joka on siis vaivaisen pienen könkkäyksen päässä alueelta jossa porttinumeroita odotellaan (numerot saadaan vasta kun kone alkaa olla valmis bordaukseen). Siinä pyörätuolissa istuessani ensin päivän Lontoon metrossa matkustettuni ja rappusia rampattuani päälimmäinen tunne oli häpeä. Moinen avuttomuus ei todellakaan sovi meikäläiselle.

Matkatavarat
Matkaan varustauduin lentosukkien lisäksi Haglöfsiltä blogin kautta saadulla LAVA50 kassilla, sillä kassin piti olla käsimatkatavarakokoa ja jättää kädet vapaaksi. Kassi oli aivan korvaamaton ja yllätyin siitä kuinka hyvä sitä oli kantaa selässä. Lavan lisäksi minulla oli pienempi uskollinen kettureppu missä kulkivat kamera ja linssit. Aika kamelina liikuttiin ja koko arsenaalin liikuttaminen itseni lisäksi hartiavoimin vaati habaa maitohapoille asti. Perässä vedettävä kassi ei kuitenkaan olisi ollut missään tapauksessa vaihtoehto ja rinkkani taas on liian suuri, joten Lava tuli tosi tarpeeseen. Herkullisen värinen uutukaiseni on ollut sittemminkin korvaamaton lyhyemmillä pyrähdyksillä missä on selviydyttävä käsimatkatavaroilla.

Terve jalka nousee ja käsissä on voimaa. Haglöfsin LAVA50 blogin kautta saatu.

Terve jalka nousee ja käsissä on voimaa. Haglöfsin LAVA50 blogin kautta saatu.

Miten jalka jaksoi?
Lennoilla siis jumppasin ahkeasti ja seisoskelin mahdollisimman paljon käytävällä. Ilmanpaine tuntui jännästi polvessa, mutta ei tehnyt kipeää. Jonkinlainen kipu tuli vasta myöhemmin kun jalka oli enemmänkin turvoksissa ja reissussa rähjääntynyt. Noin jälkiviisaana en suosittelisi ehkä aktiivista lomareissua kolmea viikkoa leikkauksen perään. Tai ainakin kannattaa selvittää mistä majapaikassa saa jäitä, sillä aktiivisten päivien päätteeksi jalka oli saatava kylmäkääreisiin. Öisin nukuin jalka kohoasennossa korkean tyynypinon päällä. Laivalla liikkuminen oli tietysti helppoa ja risteilijöillä liikuntaesteiset on selvästi huomioitu muutenkin. Lentokentillä henkilökunta oli äären ystävällistä ja meidät päästettiin aina oikotietä turvatarkastuksiin jne, ettei tarvitsisi kiertää ylimääräisiä mutkia. Noin muuten matkasta on hyvä huomioida se, että Lontoon lento kesti vain kolme tuntia. Mannerten väliselle lähtöä en olisi edes harkinnut, vaikka kai sekin voi onnistua. Matkan jälkeen olin vuorokauden vaakatasossa jalka kohti kattoa, sillä niin turvoksissa se kaikesta kolmen päivän aktiivisesta liikkumisesta ja kaksista lennoista oli.

Hengähdys hytissä ennen illallista. Kuva: Elina / Vaihda vapaalle

Hengähdys hytissä ennen illallista. Kuva: Elina / Vaihda vapaalle

Mitenkäs siellä ruudun takana, oletteko reissailleet joskus eritysitarpeiden kanssa ja miten on matkustaminen sujunut? Tai tuleeko mieleesi vinkkejä mistä saattaisi olla muille tulevaisuudessa apua? Itse toivon tietysti, että tämmöisiä kulmia ei tarvitsisi matkoilla enää koskaan miettiä vaan reissailen mieluummin terveillä jaloilla. Iso kiitos kärsivällisyydestä matkaseuralleni Elinalle! Rouva sai meinaan odotella hetken jos toisenkin kun vaapuin apuvälineideni kera.

Jos muuten kiinnostaa lukea ihan aidosta esteettömästä matkailusta, niin kannattaa tutustua Sannan Palmuasema-blogiin. Sanna on jatkuvasti sähköpyörätuolinsa kanssa jossakin reissussa (juuri nyt Italian Toscanassa) ja hänenkin blogistaan voi lueskella kattavasti kokemuksesta Royal Caribbeanin suurimmalla Allure of the Seas laivalla.

Keppejä en enää tarvitse, mutta Lavasta on ollut muissakin reissuissa iloa. Laukku saatu blogin kautta.

Keppejä en enää tarvitse, mutta Lavasta on ollut muissakin reissuissa iloa. Laukku saatu blogin kautta.

Saatat myös pitää näistä

12 Kommenttia

  • Vastaa Rimma - matkablogi 24.6.2015 at 22:31

    Hihi hienosti selvisit keppien kanssa! Melko sinnikäs mimmi oot <3. Mä en ole reissannut leikatun jalan kanssa kuin pitkin Suomea autolla ja sekin teki tiukkaa.

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.6.2015 at 07:28

      Pakko myöntää, että välillä sitä miettii tulisko reissuun lähdettyä vaikka pää olisi kainalossa 😀 Kaikki istuminen jalka alaspäin on edelleen pitkäkestoisesti uuvuttavaa. En ihmettele siis jos on autolla pitkin Suomea huistelu tehnyt tiukkaa. Toisaalta hyvä vaan jos tästä syntyy uusia tapoja, kuten tunti tolkulla istumisen sijaan välistä jaloittelua ja jakojen nostaminen seinää vasten.

  • Vastaa Palmuaseman Sanna 24.6.2015 at 23:05

    Olipa mukava lukea esteettömän matkailun noviisin kokemuksia Upeaa, että uskalsit reissuun ja kiva kun kerroit kokemuksiasi, sillä näinhän se on, että erityispalveluita voi tarvita kuka tahansa meistä ja niiden olemassaolo on tosi tärkeää. Terveisiä ihanasta Toscanasta! Kävin tänään Firenzessä tsekkaamassa yhden kielikoulun sijainnin, jos vaikka italian opinnot jatkuisivat seuraavaksi siellä

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.6.2015 at 07:38

      Ennakkoon en tosiaan löytänyt oikein mistään tietoa siitä kuinka tämä reissu voisi onnistua, joten toivotaan et tästä postauksesta on jollekin tulevaisuudessa hyötyä joka miettii vastaavaa. Kokemus oli mielenkiintoinen ja oli kyllä hienoa huomata miten tällaisessa erikoistilanteessa palveluita löytyi.

      Ja täällä on myös kaivettu kurssikirja laatikosta ja kertaus meneillään. Ihana päästä vihdoin pian Italiaan ja kokeilemaan osaako yhtään enempää kuin kaksi vuotta sitten! Aurinkoista ja riemukasta reissun jatkoa sinne Toascanaan 🙂

  • Vastaa lena / london and beyond 24.6.2015 at 23:57

    Well done Milla! 🙂 Mä en ole tullut ajatelleeksi tätä juttua ollenkaan, kunnes Matteon nilkka pamahti. Sen jälkeen tuli mietittyä jos jonkinmoista kulkureittiä Lontoossa keppien avulla, onneksi ei tarvinnut lentää juuri tuona 1,5kk aikana. Mua on aina kiinnostanut tuo turvatarkastus ja kepit, sainpahan tästä sinun jutustasi infoa asiaan. Mielenkiintoinen tuo pyörätuoli case, mä olin siinä uskossa että tarkastuksesta mennään vaan perusteellisesti läpi ja jatketaan matkaa samalla tavalla kun tarkastukseen on tultu. 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.6.2015 at 07:45

      Hih, kiitos Leena 🙂 Lontoossa liikkuminen ei olekaan ihan helppo juttu keppien kanssa. Tai ainakin käsivoimat pääsevät koetukselle kun metron rappusia tamppaa. Kuljetusapua ei siis ole pakko kentällä ottaa vastaan, mutta tullessa olisi kyllä ollut tosi pitkä matka kepitellä. Haastavinta lähinnä matkustajan näkökulmasta onkin, että et tiedä etukäteen onko matka pitkä vai lyhyt. Jos tietäisi, niin varautuminen olisi helpompaa. Toisaalta sen nyt tietää minkälainen härdelli kaikilla kentillä on, joten tiedon jakaminen tarvitseville on taatusti mahdotonta 😀

  • Vastaa Sari | Pakkasesta Paratiisiin 25.6.2015 at 11:34

    Kepeillä laivalla, kuulostaa tutulta. Tosin mulla oli vähän pienempi botski ja kohteena Tallinna. Ja matkaseurana hemmetinmoinen tuuli 🙂 Asiaa ei yhtään auttanut se, että mä tuun matkapahoinvoivaksi, kun joku vain mainitseekin myrskyn. Yritäpä sitten siinä kauheassa keinunnassa, kun lasit putoilee baarin hyllyiltä, kenkata vessaan oksentaan. En ihan sinne asti päässyt, onneksi osui sentäs roskis kohdalle…

    Mut hyvin oot kyllä vetäny, moni haaveilee vielä ihan lähikaupassa käymisestä kolmen viikon kohdalla 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.6.2015 at 21:11

      Oi ei mikä kokemus on sulla ollut! Olen muutamat kunnon oksut vetänyt itsekin purjehduksen historiassa, joten pystyn hyvin kunvittelemaan kokemuksesi. Ei todellakaan ole mikään kiva juttu. Sähän olet sitten kunnostautunut enemmänkin kun olet keppienkin kanssa ehtinyt olla liikkeellä. Mulla oli onneksi alusta asti kunnon motivaatio parantua suunnitellussa ajassa ja muutenkin olen kyllä saanut Omasairaalasta just sellasta tsemmpiä kuin mikä mulle sopii. Vaikka vähän kyllä nikottelin kun leikkausaamuna fyssari kävi antamassa jalan ”jumppaohjeita”, niin on ne olleet kaikki ihan tarpeen.

  • Vastaa Pirkko / Meriharakka 25.6.2015 at 11:35

    Olit vielä hiukan rohkeampi – ehkä olosuhteiden pakosta – kuin minä. Kohta jo 5 vuotta sitten jouduimme peruuttamaan joulun tienoille varaamamme Dubaista lähtevän risteilyn, kun jouduin nopeahkolla aikataululla leikkaukseen (toinen jalka) ja varasimme sitten peruuntuneen risteilyn tilalle toisen niin pian kuin mahdollista, mutta olin minä sentään kainalosauvoista päässyt risteilyn alkaessa helmikuussa eroon. Risteily on kyllä itse asiassa eri matkustusmuodossa tuossa vaiheessa hyvä vaihtoehto, sillä pakollista kävelyä on kyllä vähemmän kuin ainakin meillä tyypillisimmillä reissuillamme. Välillä meinasi melkein itku tulla, kun jalka rasittui (ja paisui) Abu Dhabin helteessä, mutta toisaalta minulla oli voimakas tarve ”nousta taas satulaan”, eli ei tämä matkustaminen tähän lopu eihän – eikä todellakaan loppunut 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.6.2015 at 21:49

      Harmi ettet ole kirjoittanut itse leikatun jalan kanssa matkustamisesta mitään. Se olisi voinut kiinnostaakin monia tähän postaukseen eksyviä aiheesta tietoa etsiviä. Itsekin etsin paljon tietoa aiheesta löytämättä kuitenkaan oikeastaan mitään. Kiitos, että jaoit kokemuksesi ainakin tässä kommenttilaatikossa 🙂 Ikiliikkujien on vaikea pysyä paikoillaan ja kuten Rimmallekin kommentoin, niin vaikea sanoa mikä olisi sellainen vaiva tai syy mikä saisi reissuun lähdön peruuntumaan kokonaan. Nytkin oli mahdollista ajottaa leikkaus sopivasti kahden matkan väliin.

  • Vastaa Inka 25.6.2015 at 18:20

    Hihhei tälle postaukselle! Niin siistiä että kirjoitit tästä aiheesta, sillä tuo on varmasti semmoinen juttu mikä saa tosi monen kohdalla perumaan matkan. Kuten Sannakin sanoi, niin on tosi mielenkiintoista kuulla tämmöisestä esteettömästä matkailusta – eipä sitä ikinä tiiä millon se sattuu omalle kohalle!

    Ja haha, voin niin kuvitella sun fiilikset tuossa pyörätuolissa. 😀

    • Vastaa Pingviinimatkat 25.6.2015 at 21:56

      Kiitti Inka! Mahtavaa et tykkäsit! Jotenkin osasin arvata, että sulta ainakin irtoaa naurut kärräilykuvaan 😀

    Vastaa