Pallontallaajat.net
Valikko
Eurooppa Italia

Kaikki tiet vievät… Roomaan!

7.6.2015

”Kaksi päivää sitten lähdimme kauan odotetulle häämatkalle Italiaan! Lensimme Finskillä suoraan Roomaan. Luojan kiitos olimme aloittaneet avioelämän Kämpissä, sillä Rooman majapaikkamme oli melkoinen… En ole koskaan ollut niin keskeneräisessä ja likaisessa asunnossa….” – Millan matkapäiväkirjasta elokuussa 2005

Edellisessä postauksessa tuskailimme hieman heinäkuun avoimia reissusuunnitelmia. Viikon mittaan tämäkin kuvio saatiin suunniteltua ja Kreikka sai väistyä Italian tieltä. Saimme Finskin suorat lennot Roomaan vielä alta kolmen sadan henkeä kohti ja sieltä on helppo suunnata ihan mihin vaan uuteen mielenkiintoiseen tai vanhaan tuttuun. Roomaa lukuun ottamatta emme tosin ole koskaan käyneet Italiassa samassa paikassa kahta kertaa. Ei siksi etteikö niihin tekisi mieli palata, vaan siksi, että saapasmaassa on yksinkertaisesti niin paljon nähtävää ja upeita paikkoja. Yrityksestä huolimatta paljon on meillä vielä näkemättäkin! Tällä kertaa jätämme Rooman yöt menomatkalla välistä ja jatkamme junalla suoraan Napoliin.

kuva1

”Nyt istumme Napoliin vievässä junassa ja tämä on ehkä rähjäisin missä olen koskaan ollut. Näyttäisi kuitenkin olevan aikataulussa, mikä on hyvä, sillä Napolista suuntaamme suoraan lautalle joka vie meidät Vulcanon saarelle. Vulcanoa ja Juuson flunssan paranemista odotellessa!” – Millan matkapäiväkirjasta elokuussa 2005

Ja tuohon päättyivät päiväkirjamerkinnät häämatkaltamme kymmenen vuoden takaa. Olimme lopulta molemmat kunnon räkätaudissa ja kirjoitusinto on ilmeisesti lopahtanut. Kymmenen vuoden takainen häämatkamme toimi kuitenkin inspiraationa tämän kesän suunnitelmia tehdessä. Sisilian pohjoispuolella sijaitsevat tuliperäiset Liparisaaret (toiselta nimeltä Eoliset saaret ja englanniksi Aeolin Islands) ovat nimittäin erittäin mielenkiintoiset, mutta sairasteluiden vuoksi jäi niihin tutustuminen neljässä päivässä aika vähälle. Jostain tuntemattomasta syystä myös häämatkalla otetut valokuvat ovat suurimmaksi osaksi mystisesti kadonneet, joten on mukavaa mennä ottamaan paikan päältä uudet kuvamuistot. Tällä kertaa olisi myös tarkoitus jatkaa ”päiväkirjamerkintöjä” tänne blogin puolelle pidemmälle kuin Roomasta lähteneeseen junamatkaan. Perillä Vulcanolla olemme peräti kahdeksan yötä, joten aikaa tutkiskeluun ja löhöilyyn pitäisi olla tarpeeksi. Saari jossa pidämme majaa on todella pieni, mutta lähellä olevat naapurisaaret ovat kaikki toisistaan mielenkiintoisella tavalla erilaisia, joten ihmeteltävää taatusti piisaa jos kotinurkat on nopeasti nähty. Loman toinen pätkä on vielä avoimena, mutta Roomaan toki palataan hyvissä ajoin ennen paluulentoa.

Kuva2

”No päätimme tulla toimeen kaikkien puutteiden kanssa ja suunnata illalliselle. Rooman kadut ja ravintolat vaikuttivat heti lupaavilta! Söimme ravintolassa Capo de’ Fiorin laidalla, jossa palvelu oli ystävällistä ja ruoka hyvää.”  – Millan matkapäiväkirjasta elokuussa 2005

Sinä päivänä rakastuimme muuten Roomaan ja sittemmin sinne olemme palanneet monia kertoja uudelleen. Jälleen odotamme innolla Rooman katuja ja kaikkia ihania ruokapaikkoja.

kuva3

Tässä onnelliset lomalaiset Roomassa vuosimallia 2007

Löytyykö sieltä kokemuksia Napolista tai Liparisaarista? Erityisesti Napolista otamme ilolla vinkkejä vastaan. Kaupunki on toistaiseksi aina jätetty välistä, mutta nyt varmasti joku pysähdys sinnekin matkan varrella tehdään.

Saatat myös pitää näistä

18 Kommenttia

  • Vastaa Ulla 7.6.2015 at 12:32

    Et voisi olla Milla kauniimpi kuin tuossa onnentäyteisessä viimeisessä kuvassa teistä. Ihana!! <3 Huippua, että teillä on mainio reissu tiedossa tälle kesälle. Meillä on muuten sama homma elokuussa: palataan häämatkakohteeseen. Meillä se oli Kos 🙂 Missähän meidän häämatkakuvat mahtaa olla… taitaa olla vain kansiossa paperikuvina.

    • Vastaa Pingviinimatkat 8.6.2015 at 21:33

      Voi kiitos Ulla <3 Rusketus ja loma tekee kyllä ihmeitä 😀 Kuvan otto hetkellä olimme olleet muistaakseni kolmisen viikkoa kiertelemässä Italiaa. Olen melko yllättynyt teidän lomakohteesta, siis oikeasti! Hyvä, että pääset nyt sinäkin päivittämään Kreikan muistot digiaikaan.

  • Vastaa Martina 7.6.2015 at 14:45

    Ah, Rooma! Aiheutit hirveän matkakuumeen, onneksi siihen tulee pian helpotusta kun mekin lähdemme häämatkalle Roomaan. 🙂 Ja siitä eteenpäin Toscanan suuntaan. Liparisaaret mua on kiinnostanut siitä lähtien kun seilasimme Välimeren risteilyllä Strombolin ohi. Upean näköinen saari! Joskus minäkin lähden tutustumaan alueeseen tarkemmin, mutta sitä ennen odotan innolla teidän kuvia ja juttuja sieltä.

    • Vastaa Pingviinimatkat 8.6.2015 at 21:43

      Oi miten ihanaa, että teillä on pian häämatka käsillä ja vielä Italiaan! Mekin voimme sitte toivottavasti omaa reissua odotellessa ehkä taltuttaa pahinta odotuskuumetta teidän reissukuulumisilla. Jännä palata oman häämatkan maisemiin. Onkohan ne kaikki niin lumoavia paikkoja kuin mitä muistaakaa 😉

  • Vastaa Annika - Tarinoita Maailmalta 7.6.2015 at 15:15

    Ah Rooma, toivottavasti sinne vie vielä minunkin tie joskus! Helmi-maaliskuinen Rooma oli toki vaikuttava, mutta luulen että se voisi heinäkuussa olla jopa nautittava 😀 Tekisin kyllä saman kuin te, eli suuntaisin Napoliin ja etelämmäs samalla reissulla. Oikein ihanaa matkan odotusta 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkat 8.6.2015 at 21:45

      Sulla on kyllä tällä hetkellä niin kova etu Venetsiassa, että vaikea nähdä sinun päätyvän Roomaan ihan hetkeen 😀 Heinäkuussa Roomassa on kuuma! Melkein eniten suosittelisin vierailua sinne keväällä huhti-toukokuussa. Silloin sää on lähes täydellinen. Olemme onneksi pakolliset nähtävyydet kävelleet jo miljoonaan kertaan, joten voimme keskittyä fiilistelemään 🙂

  • Vastaa Jenna |Journey Diary -matkablogi 7.6.2015 at 15:50

    Kivoja nuo vuosien takaiset päiväkirjamerkinnät, tuo mukavasti nostalgiaa postaukseen 🙂 Italia on kyllä ihana. Muutamia vuosia sitten kiertelin Toscanaa sukulaisten kanssa parin viikon ajan, on kyllä ikävä niihin kauniisiin maalaismaisemiin!

    • Vastaa Pingviinimatkat 8.6.2015 at 21:47

      Kiitos Jenna! Italia on ihana ja niin uskomattoman monipuolinen. Pohjoinen tai etelä, rannikko ja maaseutu, kaikki toisistaan niin erilaisia alueita 🙂

  • Vastaa Inka 8.6.2015 at 18:14

    Haha, olisko pitäny arvata? 😀 Mutta siis ihania kuvia ja hauskoja päiväkirjanpätkiä, mahtavaa että oot kirjoitellu reissujournalia jo tuolloin ja jaat pätkiä meidän kanssa tällä tavalla.

    Ootan, että nää teidän tän kesän Italian-reissun postaukset kääntää mun ajatukset Italiasta täysin plussan puolelle. Ei paineita!

    • Vastaa Pingviinimatkat 8.6.2015 at 21:49

      Oho, ei tosiaan mitään paineita 😀 Emme kyllä usko, että pää kääntyy postauksilla, mutta jos joskus pääsemme kokemaan palan maata yhdessä, niin olen melko varma, että viimeistään silloin 😉

  • Vastaa Mari 8.6.2015 at 22:21

    Rooma on aina hyvä valinta, etenkin kaupungin leppoisa fiilistely, hyvä ruoka ja gelatot! <3 Ja Napoli myös, jos minulta kysytään, vaikka moni kaupunkia tuntuukin parjaavan. Tein marraskuussa sinne päiväreissun Roomasta käsin ja Trianonin pizzeria osui vahingossa suunnittelemattoman reitin varrelle. Täysinäisessä pizzeriassa odotus oli kuitenkin vaivansa väärti, sillä edelleen muistelen sitä elämäni parhaana pizzakokemuksena. Ihanaa Italian reissua teille!

    • Vastaa Pingviinimatkat 11.6.2015 at 20:23

      Ruoka- ja jäätelövajaus ei varmasti ole valloillaan parin viikon Italian loman jälkeen 😀 Napoli ei varsinaisesti tosiaan kehuja ole keräillyt, mutta kaippa se on katsastettava ensin kunnolla omin silmin ennen kuin tuomitsee. Täytyykin pistää muistiin tuo pizzeria! Kiitos vinkistä 🙂

  • Vastaa Ili 11.6.2015 at 17:40

    No kun kerran ilmeisesti siinä Napolinlahdella pyöritte tullessa ja mennessä ja kun kerran tutkijaluonteita olette niin kävisin seuraavissa paikoissa.

    1. Vesuvius. Viimeksi 71- vuotta sitten purkautunut ja edelleen vaarallinen jätti on yksi harvoista kokoluokkansa tulivuorista, jonka kraaterinreunaa kiertää vaelluspolku. Napoli jää aurinkoiseen utuun, mutta ympäristön hahmottaa ylhäältä tietenkin parhaiten. Kivan tutkaparin Vesuviuksen kanssa muodostaa tietysti Pompeiji. Siellä/molemmissa pitää piipahtaa

    2. Capri. Caprilla heti Marina Grandessa taksiin ja osoitteeksi Anacapri. Siellä Monte Solarolle tuolihissillä. Caprin ”katolta” onkin sitten mukavat näkymät. Axel Munthen huvilalta näkee komeasti Caprin sataman ja lähes Napoliiin asti. Toisella puolella saarta olevan Via Krupp -portaiden yläpäästä Augusto puiston näköalaterassilta avautuvat turistikuvista tutut unohtumattomat maisemat ja kaksi komeaa merestä kohoavaa kalliomuodostelmaa. Villa Joviksen raunioilla voi fiilistellä keisari Tiberiuksen aikaa ja tutustua lähemmin sanontaan: Nähdä Napoli ja kuolla

    3. Mikäli alla on auto, niin Costiera Amalfitanan, Amalfin rannikon, väliin jättäminen olisi hulluutta. Ajakaa Nastro Azurro-sininen nauha eli Amalfin rantatie. Tie, joka henkensä pitimiksi roikkuu jossain taivaan ja maan välissä kynsin hampain kallion kupeesta kiinni pitäen. Positanon eteläpuolella sijaitsee hotelli Il san Pietro di Positano. Auto tähän parkkiin ja hotellin mahtavalle puistoterassille kahvitauolle. Huikaiseva paikka- ja ne näköalat Positanoon ei sitten tästä parane. Amalfissa auton voi jättää rannalle parkkiin. P-alue ”laiturilla”. Liittäkää retkeen mukaan vielä Ravello ja siellä matkaesitteistä tutut maisemat , jotka aukeavat Villa Rufolon ja Villa Cimbrionen terasseilta, niin päivä alkaa olla pulkassa ja sen jälkeen on muistikortit täynnä toinen toistaan upeampia maisemakuvia.

    • Vastaa Pingviinimatkat 11.6.2015 at 20:35

      Kiitos Ili mahtavista vinkeistä! Toivottavasti joku muukin tuonne matkaa suunnitteleva lukaisee ne. Olimme itseasiassa vuosia sitten lomalla Amalfin rannikolla ja Sorrentossa, joten nuo kuvan kauniit maisemat siellä olemme katsastaneet. On muuten aivan totta, että tiellä ajellessa tulee todellakin olo, että siinä kurvaillaan elämän ja kuoleman rajamailla 😀 Samalla riessulla vierailimme myös Pompeijissa ja Caprilla. Caprilla tosin olimme vain päivän, joten siellä voisi vierailla joskus pidempäänkin. Vesuvius jäi silloin välistä kuumuuden vuoksi, joten jos lämpötilat ja aikataulu sallivat, niin kernaasti sinne kyllä kiivetään 🙂 Näitä vinkkejäsi lukiessa tuli kyllä hetkeksi fiilis, että ehkä pitäisikin palata noihin Amalfin maisemiin, ovathan ne aivan uskomattoman upeita!

      • Vastaa Ili 12.6.2015 at 11:12

        Olkaapa hyvä. Suosittelen myös italialaista erikoisuutta, johon olette ehkä jo aiemmin tutustuneet. Alkoholittomat aperitiivit. Itsekin Italiassa olellessani näitä pieniä lasipulloja ihmettelin aikoinaan kauppojen hyllyllä niihin tarttumatta.
        Myyntipaketti on usein se tuttu ja turvallinen ”mäyräkoira”. Kuuden tai jopa 12 pikkupullon pakkaus. Tuotemerkkeinä Crodino, Sanbitter jne. Kyseessä perinteinen italiainen herkku samoin kuin kolajuoma Chino. Kaikkia noita on hei sit ihan pakko maistaa, jollette ole niihin aiemmin törmänneet. Alkoholiton paukku: crodino/sanbitter+ vastapuristettu appelsiinimehu+ soodavesi+ persikanpala sekaan. Tarjoillaan jääkylmänä. (Campari tuoremehulla, mutta samalla jotain aivan muuta) Näitä ne paikalliset kahviloissa ja baareissa nappailee.

        Hyviä Italia vinkkejä italialaiseen arkipäivään ja kieleen löytyy muuten täältä eläköityneen kielenopettajan Anitan blogista. Sieltä itsekin nämä aperitivi analcolico – juomat hoksasin. http://anita-italia.blogspot.fi

        • Vastaa Pingviinimatkat 28.6.2015 at 09:08

          Eipä muuten ole koskaan maistettu noita alkoholittomia apertiiveja! Tulevalla lomalla tämä virhe on korjattava välittömästi ensimmäiseksi kunhan Italian maaperälle päästään. Kiitos tästäkin vinkistä 🙂
          Täytyy myös tutustua Anitan blogiin ja virittäytyä samalla tunnelmaan. Ei ole onneksi enää odottavankaan aika pitkä.

  • Vastaa Margit 25.6.2015 at 15:23

    Amalfin rannikolla auto ei ole must, Napolista pääsee loistavasti junalla Sorrentoon – jossa kannattaa myös olla päviä pari – ja sieltä bussilla eteenpäin – kuskin aika menisi suotta kurvien takaa pyyhältävien autojen väistelyyn eikä ehtisi ihailla upeita maisemia. Amalfista pääsee myös Ravelloon bussilla – tai kävellen sitruuna- ja oliivipuiden siimeksessä. Amalfi on kiva paikka majoittua; jos Positano onkin kaunis katsella, se on niiiin turistirysä kuin ikinä ja hinnat sen mukaiset. Napoli – Sorrento -välillä kulkeva rata natsaa erinomaisesti niin Pompeijin kuin vielä paremman ja huomattavasti vähempiryysiksisen kohteen Ercolanon tutkimiseen. Vesuvius kannattaa kokeilla vain hyvällä säällä eikä hillittömässä paahteessa. Sinnekin pääsee bussilla mm Pompeijin parkkikselta. Ja jos bussi-/junakyyti tuntuu maalaiselta, voi kylästä ja saaresta toiseen reissata vesitse. Capri ihan jees, ei nyt niin jetsettiä, mitä mainostetaan 😉 Muttei kannata unohtaa Ischiaakaan kylpylöineen.

    Napoli on ehdottomasti alinoteerattu paikka, me todella tykästyimme siihen. Vaikka asemanseutu ja pääväylät voivat ollakin kaoottisia, ovat vanha kaupunki Centro storico sekä Quartieri Spagnoli eli espanjalaiset korttelit ihania. Ja Vomerossa kannattaa käydä ihailemassa maisemia, ellei ole helle-/saasteusvaa, näkee hienosti koko Napolinlahden alueen. Santa Chiaran upeat pihamosaiikit kannattaa myös katsastaa, ja jos kaipaa edullista majapaikkaa, sellainen löytyy ihan kirkon kupeesta: Santa Chiara Suite. Suosittelen lämpimästi muutaman päivän pysähdystä itse Napoliinkin!

    • Vastaa Pingviinimatkat 28.6.2015 at 08:47

      Nämä Amalfin vinkit ovat erinomaisia ja täytyykin vinkata vielä some-kanavissa, että lomaa sinne suunnittelevat käyvät nämä kommentit läpi. Olimme Amalfin suunnalla reilu kymmenen vuotta sitten. Silloin ajelimme rannikkoa pitkin ja vierailimme Pompeijssa. Vesuvius jäi väliin juuri kuumuuden vuoksi. Caprille teimme vain päiväretken. Tänä vuonna sen sijaan Napoliin on tarkoitus tutustua parin yön verran. Kiitos siis kaikista vinkeistä Napoliin liittyen! Tulevat todella tarpeeseen, sillä vielä ei ole ehditty perehtymään kaupungin nähtävyystarjoamaan sitten yhtään.

    Vastaa