Pallontallaajat.net
Valikko
Eurooppa Kohteeton Madeira Portugali

Madeira matkakohteena

27.9.2014

Useat Madeiraa koskevat juttumme sen kertovatkin, saari pääsi yllättämään positiivisesti. Monet taisivat yllättyä siellä ruudun takanakin, ainakin kommenteista päätellen. Ja mikäpä olisikaan upeampaa, kuin päästä näyttämään uusia (tai ainakin erilaisia) kulmia paikasta, joka muuten oli onnistunut saamaan ehkä epäreilun maineen turistirysänä. Ehkä sitä pitäisi itsekin antaa useammin perinteisille kohteille mahdollisuus.

Madeiralla oli viikko aikaa hurmata meidät ja loputa perillä olisi kernaasti ollut vielä pari päivää lisää. Perille pääsee Lissabonin kautta vaihtamalla, mutta tällä kertaa halusimme lentää suoraan, joten vaihtoehdot rajoittuivat matkatoimistojen lomalentoihin. Harmillisesti tuosta valikoimasta ei löydy 10 päivän reissua joka olisi ollut meille se optimaalisin. Hotellin varasimme erikseen ja auton vuokrasimme viideksi päiväksi.

Majoitus ja liikkuminen

Iso osa hotelleista sijaitsee Lidon alueella, josta on kävelymatka Funchaliin, mutta myös bussit kulkevat tiuhaan. Lentokentältä pääsee suoraan Lidon alueelle bussilla ja yksi suunta maksaa viisi euroa, kun taas taksiin palaa useampi kymppi. Kulkeminen noin muuten keskustan alueella on hyvin turvallista, tiet ja jalkakäytävät kunnossa ja autot pysähtyvät poikkeuksetta joka ikinen kerta (tämä ei ole liioittelua), kun näyttääkin siltä, että joku on ehkä ylittämättä katua suojatien kohdalla. Tämä sääntö on syytä pitää mielessä myös jos itse on ratin takana. Ajamisesta kirjoitimmekin jo oman jutun, mutta jos siis olet ajellut Madeiralla viimeksi parikymmentä vuotta sitten, niin siitä ovat ajat muuttuneet.

_MG_8202_MG_5822

Ruoka

Kaiken kaikkiaan Madeira oli kohteena erittäin helppo. Illallisen valitseminen oli yritetty ravintoloissa tehdä vähän liiankin helpoksi, sillä suurimman osan lista tuntui alkavan tomaatti-avocadosalaatilla ja jatkuvan hyvin saman näköisenä läpi koko menun. Turistialueilta listat löytyvät usein myös Suomeksi noin kuuden muun kielen lisäksi. Helmiä joukosta kuitenkin aina löytyy ja niitä täytyy vaan jaksaa hieman metsästää. Me mainitsimme muutaman tässä jutussa.

_MG_8176

Kenelle?

Mietimme monesti matkan aikana kenelle kohde sopisi erityisen hyvin tai kenelle ei. No jos hiekkarantaa ja bilemeininkiä etsii, niin sitten olet mahdollisesti tullut väärään paikkaan, mutta muuten on vaikeampi sanoa kenelle kohde EI sopisi. Liikkuminen lasten rattaiden kanssa näytti helpolta ja koska ilmasto on miellyttävä vuoden ympäri, niin sopii se kaikille vauvasta vaariin. Saarella on aivan uskomaton määrä järjestettyjä retkiä ja aktiviteetteja, joten yksin matkaavia naisiakin näytti olevan enemmän liikkeellä, eikä kaduilla kuulunut huutelua heidän peräänsä. Patikkapolkuja riittää aktiivilomailijan tarpeisiin enemmän kun yhdellä lomalla ehtii mitenkään tallaamaan. Saarella on erittäin turvallista, kunhan ei lähde ilman karttaa ja hyvää suunnitelmaa vaeltelemaan pöpelikköön. Historiasta kiinnostuneille löytyy paljon katseltavaa, viineihin ja niiden valmistukseen pääsee tutustumaan ja ihme kyllä golf-kenttäkin löytyy. Vaikea siis keksiä mitä Madeiralla ei voisi tehdä.

_MG_5748 _MG_5551

Luonto

Luonto on aivan uskomattoman hieno ja monipuolinen. Heinäkuussa teiden varret notkuivat hortensioista, joulukuussa kukkivat kuulemma joulutähdet. Päivän aikana saarella ajellessa maisemat vaihtuvat puuttomasta rannikosta, saniais- ja eukalyptusmetsään, pilvien yläpuolelle ja taas vehreille kukkien ja viiniköynnösten peittämille rannikoille. Korkeuserot ovat hulppeita, joten upeat maisemat ovat taattuja.

_MG_8658_MG_5389_MG_5495

Hintataso

Hintojen puolesta vertaisimme Madeiraa ehkäpä Italiaan. Halvempaa kuin Suomessa, mutta ei varsinaisesti mikä halpakohde. Käytössämme ei ollut keittiötä, joten emme tutustuneet kovin tarkasti ruokakauppojen valikoimiin. Pullon viiniä sai alakerran marketista alle neljän euron. Ruokaanhan nyt saa periaatteessa menemään juuri niin paljon tai vähän kuin haluaa. Hotellin aamiainen oli meillä niin hyvä, että päivällä ei kaivannut juuri muuta kuin jotain pientä suolasta (ja tietysti jäätelöä) ja illalla sitten syötiin aina ravintolassa. Ruoka ja erityisesti alkoholi tuppaa usein olemaan se millä on suuri vaikutus reissun kokonaisbudjettiin. Syötävä on, mutta sen voi aina tehdä pienellä tai suurella rahalla.

_MG_5639

Yhteenveto

Jos Madeiraa pitäisi kuvailla matkakohteena yhdellä sanalla, niin käyttäisimme sanaa helppo. Saari on kompakti ja sitä on helppo tutkia omatoimisesti. Siellä riittää paljon patikkareittejä ja aktiviteetteja erilaisiin toiveisiin. Ilmasto on lempeä ja maisemia on helppo unohtua tuijottamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ruoka ei ole tajunnan räjäyttävää, mutta listoilta on helppo löytää jokaiselle mieleisensä. Valtaosa paikallisista puhuu englantia. Majoitusta löytyy edullisemmasta aina kalliiseen ja hyvin eksklusiiviseen. Ennen kaikkea Madeiralla oli helppo antautua loman vietäväksi ja nauttia täysin rinnoin.

Vaikka Funchal ihan kiva kaupunki onkin, niin suosittelemme tutkailemaan saarta tarkemminkin, sillä sieltä ne me ainakin ne parhaat löydöt omalta osaltamme tehtiin. Kompaktin kokonsa ansiosta saarella on mahdollista harrastaa esimerkiksi aktiivilomailua ja viettää iltapäivä altaalla auringossa möllötellen. Jos Milla ennen lähtöä ajatteli saaren olevan Brittimummojen paratiisi, niin ei siinä tietysti ihan väärässä ollut, mutta kyllä se tuntui olevan monelle muullekin paratiisi, sillä sen verran tiukassa kunnossa olevaa ikätoveria hotellin aamiaisellakin reippaana liikkui.

_MG_5554

Saatat myös pitää näistä

12 Kommenttia

  • Vastaa Veera Bianca / Wanderlust Expert 27.9.2014 at 14:39

    DEAR GOD miten kaunista onkaan Madeiralla! En ole koskaan käynyt, mutta ehkä tässä pitää lähteä kunnon pakettireissulle 😀

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 28.9.2014 at 09:50

      Eikä tarvitse edes lähteä pakettireissulle, kun ottaa pelkät lomalennot ja mieleisensä majoituksen erikseen 😀 Jos haluaa päästä helpolla, niin koko paketti valmiina on tietysti kelpo vaihtoehto sekin. Mutta todellakin kaunista on ja ympäri vuoden lämmintä, joten soveltuu reissukohteeksi muulloinkin kuin kesällä.

  • Vastaa Kea 27.9.2014 at 15:32

    Komppaan Veeraa… oon aina ajatellut, että jos ikinä lähden pakettimatkalle niin tonne! Kaunista!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 28.9.2014 at 09:59

      Hah haa, Kea 🙂 Kaunista siellä on ja suositella voidaan muuteniin kuin pakettimatkakohteena. Tosin mitä katsoin hotelleja matkatoimistojen valikoimasta, niin ei kyllä sieltäkin löytyy sopivaa, kunhan hyvissä ajoin on varaamassa. Me otettiin pelkästään äkkilähtölennot, jolloin ei ollut hotelleissa enää toimiston kautta suoraan niin paljon vaihtoehtoja ja siksikin päädyimme varaamaan hotellin erikseen. Uskon kyllä, että Madeirasta kovasti tykkäisit, kun siellä ei tule niin hiostavan kuuma ja on luontoa mitä ihastella 🙂

  • Vastaa Inka 28.9.2014 at 11:05

    Vitsi Madeiralla näyttää kyllä mahtavalta! Niin silmiä avaavaa antaa mahdollisuuksia noille turrerysäpaikoille, sitä ei tiedä mimmosia helmiä sieltä löytää. 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 28.9.2014 at 12:01

      Sanoppas muuta! Ei pidä antaa omien mielikuvien estää kokemasta uutta ja mielenkiintoista 🙂

  • Vastaa Sofia / Liikkeellä 28.9.2014 at 12:02

    Mun äiti oli joskus työharjottelussa Madeiralla orkideatarhalla muutaman kuukauden ja sillon oon viimeksi katellu kuvia saarelta, mutta voih, onhan kaunista! Kertakaikkiaan. Voin kuvitella, että Madeira on sekä mukava rentoilukohde, että aktiivilomailijalle huippupaikka.

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 30.9.2014 at 19:21

      Työskentely orkideatarhalla kuulostaa ihanalta 🙂 Madeiralla yhdistyy kyllä monta matkailijalle sopivaa asiaa. Ei siis ihme, että on suosittu kohde. Onneksi ei sentään tungokseksi asti 🙂

  • Vastaa Hanna 28.9.2014 at 16:11

    Mäkin oon aina ajatellut, että Madeira on sellainen tylsä turistikohde, johon en ikinä matkusta. Mutta näitä juttuja lukiessa on kyllä mieli muuttunut! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 30.9.2014 at 07:02

      Kiitos Hanna kommentista 🙂 Mukavaa jos onnistuimme välittämään omat fiilikset sinne ruudun toisellekin puolelle.

  • Vastaa Sanna I Siveltimellä 30.9.2014 at 05:54

    Kaunis ja ennen kaikkea monipuolinen Madeira, ah! 🙂 Ihania lomakuvia! Ja itsekin käydessäni ihastuin saareen, sen vihreyteen ja vehreyteen 🙂 Toimii just hyvin viikon äkkilähdöllä 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 30.9.2014 at 07:05

      Kiitos Sanna! On se onni, että joskus tulee reissulle äkisti tarve ja on näitä sopivia vaihtoehtoja kohteiksi hieman lähempänäkin 😉

    Vastaa