Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausittaiset arkistot

elokuu 2014

Eurooppa Madeira Portugali

Pilvien päällä, tähtien alla – yö Pico do Arieirolla

Ensimmäinen visiitti Pico do Arieirolla jätti tunteen, että sinne pitäisi päästä vielä uudestaan. Reissuviikollemme sattui vielä sopivasti täysikuu, joten päätimme tietysti palata vuorille pimeän tullen. Ylös päätettiin suunnata päivänä jolloin olimme jo kurvailleet aika tavalla serpentiiniteitä ja jotenkin se ruokapaikan haku…

14.8.2014
Eurooppa Madeira

Yksityiskohtia ovissa ja lautasella

Ilta hämärtyy ja kuljeskelemme pitkin Funchalin katuja. Monet turisteista ovat rymistelleet jo aiemmin illalliselle yhdeksältä alkavan jalkapallon MM-kisojen finaalin vuoksi. Meillä ei ole kiire mihinkään ja on mukava kävellä sunnuntai-iltana lähes autioita katuja. Aiemmin viikolla arkipäivänä ei tullut ihmisvilinässä tarkasteltua katukivetyksen…

12.8.2014
Eurooppa Madeira Portugali

Kivisiä rantoja ja viinitarhoja – Madeiran pohjoisrannikko

Madeiran rannikoista pysähtelimme eniten saaren pohjoispuolella. Ihan ensimmäinen kosketus saatiin, kun yritimme suunnata saaren keskivaiheilta etelä-pohjoissuunnassa kulkevalta tieltä ER104 Paul da Serran ylängölle, mutta tie Encunmedasta eteenpäin oli suljettu. Ei auttanut kuin ajaa suoraan pohjoiseen ja kiertää tuulivoimaloiden luokse hieman mutkan…

3.8.2014