Kivisiä rantoja ja viinitarhoja – Madeiran pohjoisrannikko

Madeiran rannikoista pysähtelimme eniten saaren pohjoispuolella. Ihan ensimmäinen kosketus saatiin, kun yritimme suunnata saaren keskivaiheilta etelä-pohjoissuunnassa kulkevalta tieltä ER104 Paul da Serran ylängölle, mutta tie Encunmedasta eteenpäin oli suljettu. Ei auttanut kuin ajaa suoraan pohjoiseen ja kiertää tuulivoimaloiden luokse hieman mutkan kautta. Saari on onneksi sen verran pieni, että moinen muutos suunnitelmissa ei välttämättä pistä koko päivän suunnitelmaa uuteen uskoon. Kiersimme siis pohjoisen kautta ensin länsirannikon majakalle, sieltä Paul da Serralle ylös ja takaisin alas pohjoisrannikon pikkukyliin.

Tälläkin kertaa oli onni onnettomuudessa, että jouduimme hieman ajelemaan alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavia reittejä. Pohjoisrannikolla on aiemmin kulkenut kapea rantajyrkänteitä myötäilevä kapea tie, joka on suurimmalta osin korvattu uusilla leveillä tunneleissa kulkevilla teillä Sao Vicentestä länteen päin. Hieman pelkäsimme, että tunneleissa ajellessa jää joitakin huikeita maisemia näkemättä ja esimerkiksi Ribeira da Janelan kylä jäi ensin täysin huomaamatta. Vasta myöhemmin lasketellessamme saaren hauskinta pikkutietä ER209 alas Paul da Serralta Janelan kylän kohdalle huomasimme tämän ehdottomasti pysähtymisen arvoisen rantakaistaleen tunneleiden suuaukkojen välissä.

Matkamme jatkui takaisin samoja tunneleita pitkin, kuin aiemmin päivällä, mutta vielä teimme tarkoituksellisen stopin Seixalin kylässä. Tämä pikkukylä on keskittynyt viinihommiin ja kapeilla kujilla pääsee käyskentelemään paikallisten talojen ja tähän vuoden aikaan rypäleistä notkuvien pienten viinitarhojen välissä. Välillä sitä Millan kaltainen kaupunkilaishiirikin jää miettimään, että mikä siinä betoniviidakossa oikein viehättää, eikö olisi paljon hauskempaa asua jossakin missä voisi vaikka viljellä omalla takapihalla viinirypäleitä… Muutamaa paikallista lukuun ottamatta emme taaskaan nähneet ristin sielua missään. Muut turistit varmaan istuivat jo siemailemassa niitä rypäleistä tuotettuja viinejä terasseillaan.

Toisena päivänä suuntasimme vielä Sao Vicentestä itään ja pääsimmekin kokemaan ne pohjoisrannikon kapeat tiet ja ikivanhat tunnelit. Emme yhtään ihmettele, jos näillä teillä kurvailleet hieman varoittelevat ajamisesta saarella, sillä hetkittäin ne muuttuvat kieltämättä melko hurjiksi. Mukavaa toisaalta oli se, että kaikki kylät tuli nähtyä ja ajettua vahingossa keskelle erästä paikallista karnevaaliakin. Tunnelissa olisi huristeltu taas autuaan tietämättöminä ohi.