Pallontallaajat.net
Valikko
Kohteeton

Instagram Travel Thursday: xoxo

17.4.2014

Aurinko tunkeutuu kahden pilvenpiirtäjän välistä valaisten samalla huoneemme. Tarkoituksella olemme jättäneet pimennysverhot auki, sillä aamuaurinko on ehkä parasta mihin herätä saattaa. Etenkin ikkunoiden ollessa lattiasta kattoon ja kaupungin avautuessa yhdestä huoneen seinästä koko komeudessaan. Makaan hiljaa kyljelläni ja imen itseeni energiaa. Tänään sitä todella tarvitaan. Sängyn toisella laidalla J on jo herännyt. Joka aamuiseen tapaan huoneessa tuoksuu pikakahvi ja mies on epäergonomisesti puoli-istuvassa asennossa omalla puolellaan kannettava sylissä. Siellä syntyy varmaan seuraavat kuvat eilistä Songkrania käsittelevään blogijuttuumme. Samassa jutussa tulemme käsittelemään viimeisiä päiviä Bangkokissa. En ole jotenkin saanut puettua sanoiksi miltä tämä kaikki tuntuu….

IMG_3398

Keitän itselleni pikakahvin. Sitä ei kyllä tule ikävä. Avaan vaatekaapin ovet ja tuijotan sisältöä. Tuo kaikki pitäisi saada mahtumaan yhtäkkiä niin pieneltä tuntuvaan siniseen rinkkaan. Katson riepuja, joita vielä puoli vuotta aikaisemmin vaatteiksi kutsuin. Harvaa niistä käyttäisin enää kotona julkisesti, mutta jotenkin en vaan raaski luopua. Tuntuu kuin heittäisin muiston tästä kaikesta yhden t-paidan mukana roskiin. Lopulta päätän säästää kaikkien puhki kuluneiden joukosta yhden raidallisen topin. Vaikka niitä varmaan voisi ostaa kolme uutta lisää Monkista kotiin päästyämme.

IMG_3215

Koti… Siellä se ja muu Suomi odottaa, niin kaukaisena ja vieraana. Miten voin yhtäkkiä sanoa jotakin asuntoa Punavuoressa kodikseni. Edes näkemättä sitä koskaan. Kai sinne sopeudutaan siinä missä kaikkialle muuallekin. Meistä on tullut kieltämättä melkoisia sopeutujia kuluneiden kuukausien aikana. Tuntuu suorastaan luksukselta tietää, että pian meillä on oma keittiö, jääkaappi ja astioita! Kohta jo rinkan sisältö jyllää omassa pesukoneessa. Silti ei nyt huvittaisi pakata…

Kuin ihmeen kaupalla olen saanut parissa tunnissa koko omaisuuteni pinottua omiin siisteihin pinoihin sängyn päälle. Pakkaan tänään ennätyshitaasti ja koko päivä tuntuu olevan kuin hidastetusta viivyttelevästä elokuvasta. Päätän jättää pakkaamisen hetkeksi ja vielä kerran pulahtaa rakennuksen katolla sijaitsevaan uima-altaaseen. Makaan aurinkotuolissa ja mietin miten vaikea on kuvitella, että viikkoa myöhemmin mittari näyttää lähes 30 astetta vähemmän ja kävelen nilkkureissani toimistolle. En malttaisi odottaa, että pääsen taas kulkemaan koroissa ja käyttämään jotain muutakin käsilaukkua tuon yhden kangaspussukan sijaan. Kellokortti, työkaverit, lounastunti, vuosiloma…Niin etäisia asioita tänään ja viikonpäästä kaikki se on taas tavallista arkea.

IMG_3996 IMG_4008 IMG_3234

Miten toivonkaan, että voisin vähän edes hidastaa oravan pyörän pyörimistä alkuun. Olisi pitänyt sanoa paluupäiväksi edes viikkoa myöhäisempi päivämäärä ja mennä kaikessa rauhassa sopeutumaan äitien ruokapatojen äärelle. Äitien ja perheen lisäksi voi miten niitä kaikkia ruokia kaipaankaan. Syön varmaan reissukaipuuseeni lohdutukseksi itseni ähkyyn seuraavien kuukausien aikana. Miten on mahdollista haluta samaan aikaan kotiin niin paljon ja kuitenkin samalla jäädä. Kuitenkaan en usko, että olisin valmis vaihtamaan tulevia iltoja ystävien seurassa juuri nyt yhtään mihinkään. Ovatkohan ne kaikki siellä ennallaan. Voiko ihminen nyt ylipäätään muuttua kuinka paljon puolessa vuodessa?

Palaan takaisin huoneeseen. J on jo pakannut. Onneksi saimme ostettua hotellilta myöhäisen luovutuksen, niin voimme olla täällä aina viimeiseen minuuttiin asti. Iltapäivä alkaa jo vaihtua hämäräksi. Haikeus on vaihtunut odotukseksi. Mitä pidemmälle ilta etenee, niin sitä enemmän alkaa vatsassa tuntumaan samanlaista jännitystä kuin kuukausia aiemmin Helsinki-Vantaalle lähtiessämme. Illan mittaan selaan kännykältäni kuvia ties kuinka moneen kertaan. Onneksi unelmat on tehty toteutettavaksi ja toteutukset ikuistettavaksi muistikortille. Ainakin meillä on materiaalia millä palata kaikkiin näihin paikkoihin ja maisemiin, joita olemme puolen vuoden aikana saaneet todistaa. Kaikki tuntuu juuri nyt todellakin eletyltä unelmalta.

IMG_3258 IMG_4009

IMG_3708 IMG_3306

Aamu aurinko nousee taas, ikkuna on lattiasta kattoon, mutta lasin takana tänään näkyy vain siistissä rivissä seisovia Lufthansan koneita. Kalenteri kertoo totuuttaan, tänään on 17.4.2012 ja kotiin on enää muutama tunti aikaa. Onneksi pieni mutka tulee matkaan ja saamme 400 euron korvausta vastaan kiitollisina venyttää paluutamme vielä neljällä tunnilla. Tietäisivätpä vaan, että olisi tänään voinut joustaa vaikka ihan ilmaiseksikin.

Lopulta ikkunasta näkyy Saarenmaan muotoinen saari. Helsinki on jo todella lähellä. Nyt kun hetki on käsillä, niin tuntuu se juuri oikealta. Niin ihanaa nähdä pian tuttuja kasvoja ja kertoa muillekin näitä meidän tarinoita. Istuinvyö-valo palaa jo. Nappaan J:n kädestä kiinni ja puristan lujaa. On lähes irvokasta, että juuri tänään laskeudumme niin, että näemme ikkunasta koko Helsingin keskustan ja lähialueet. Fiilis on sanoinkuvaamaton. Niin haikea, odottava, surullinen, kiitollinen, iloinen ja jännittynyt yhtä aikaa. Toisaalta kuinkas muutenkaan, olemmehan eläneet juuri puolivuotta unelmaa.

IMG_3704 IMG_3560

Kaikki yllä julkaistut kuvat on otettu Millan kännykällä puolen vuoden seikkailumme aikana.

****

Torstaisin jaamme blogissa otoksia Millan Instragram -tililtä osana kansainvälistä Instagram Travel Thursday -tempausta! Millan IG-tilin löytää nimellä @millapingviini. Suomessa viikottaista matkailun ilosanomaa Instagramin kautta levittävät ehtoisat emännät Destination UnknownKaukokaipuun tai Running With Wild Horses -blogien takana.

Saatat myös pitää näistä

27 Kommenttia

  • Vastaa Inka 17.4.2014 at 07:14

    Huoh, nuo sun ajatukset on just semmoisia, joihin ainoastaan vastaavanlaisella reissulla ollut voi samaistua. Mää voin vaan kuvitella miltä se tuntuu, ja haluan kyllä entistä enemmän itse samanlaiseen reissuun. Nyt säästämään sitte! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 08:47

      Just näin, nyt säästämään! Ei se loppuen lupuksi maksa kovin monen jenkkireissun verra, eli ihan tehtävissä kohtuullisessakin ajassa 🙂

  • Vastaa Rimma 17.4.2014 at 07:53

    I feel you! Ihana, tuli kestokylmät väreet.

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 08:50

      Kiitos Rimma <3 Ajattelinkin, että sulla saattaa olla nää vielä aika pinnalla 🙂

  • Vastaa Jerry / Pako Arjesta 17.4.2014 at 08:26

    Speechless… Mielettömän upeasti kirjoitettu ja vielä kuvitettu siihen täydellisesti sopivalla tavalla. Tätä oli ilo/suru lukea, koska kyllähän tuossa haikea mieli tuli. Oikeasti, todella hieno postaus.

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 08:52

      Voi kiitos Jerry 🙂 Joskus on joitakin asioita vaan parempi kirjoittaa reilusti myöhemmin.

      • Vastaa Jerry / Pako Arjesta 18.4.2014 at 09:16

        Eipä kestä 🙂
        Tarinatkin toimivat kuin hyvä viini – paranee vanhetessaan 🙂

  • Vastaa Kaukokaipuun Nella 17.4.2014 at 09:17

    Tää oli niin kauniisti kirjoitettu, että kylmät väreet juoksivat koko ajan ja mua alkoi vähän itkettää (oon myös kotona kuumeessa, mikä varmaan tekee osansa, mutta tää kirjoitus..).

    Onni on lähteä ja palata ja tieto siitä, että sitä voi jatkaa loputtomiin.

    <3

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 08:55

      Kiitos Nella 🙂 Pistetään juu kuumeen piikkiin kaikki silmäkulman kostumiset. Ja voi miten osuvastu sanoitkaan. Onnea on se jos joku <3

  • Vastaa eve 17.4.2014 at 09:17

    Ihana!!!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 08:57

      Eve, heiii! Kiitos <3

  • Vastaa Sanna 17.4.2014 at 10:57

    oooooh, mikä tunne tästä välittyy. Tai siis miljoona tunnetta samaan aikaan. Ootte onnekkaita kun olette saaneet kokea sen 🙂 Se on elämistä!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 08:58

      Kiitos Sanna ja mukava kuulla, että tunne välittyi sinne asti. Pitäisi vähän useammin muistaa elää täysillä ja kaikilla tunteilla 🙂

  • Vastaa Lena / london and beyond 17.4.2014 at 12:38

    Ihanasti kirjoitettu, tunteet käyvät hyvin tekstistä ilmi. Lähtö on samalla jännittävää ja haikeaa- mutta niin on se paluukin. Kuitenkin yleensä maailmalta tulee takaisin enemmän tai vähemmän muuttuneena ja kuviotkin ovat kotipuolessa yleensä uudet (asunnot, rutiinit jne).

    Mutta kyllä sen Suomen näkeminen koneen ikkunasta yleensä saa positiivisen fiiliksen aikaan 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 09:03

      Kiitos Lena. Juurikin näin, kyllä se kotimaa on kuitenkin aina kotimaa ja herättää hyviä tuntemuksia 🙂

  • Vastaa Tiina, Kinttupolulla 17.4.2014 at 12:41

    Hauskaa muistella asioita, kuten tämä teidän tasan kaksi vuotta sitten tapahtunut kotiinpaluu. Kovin tuttuja fiiliksiä ja minä täällä Espanjassa muistelen vuodentakaisia juttuja suomiretkeilyn muodossa. Miten aika kuluu niin nopeasti! Juurihan me saavuttiin ja kalenteri väittää, että ollaan asuttu täällä kohta jo puoli vuotta! Onneksi on vielä vuosi lisää 😉

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 09:04

      Näinpä, aika se vaan kuluu, mutta onneksi teillä on tosiaan vielä vuosi lisää aikaa jäljellä. Erinomainen päätös kerrassaan!

  • Vastaa Teea 17.4.2014 at 14:19

    Kauniisti kirjoitettu, kyllä välittyi tunteet hyvin! Nellalta tuli ihana lause:

    ”Onni on lähteä ja palata ja tieto siitä, että sitä voi jatkaa loputtomiin.”

    Ihan paras lause!!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 09:06

      Kiitos Teea. Ja kyllä tosiaan Nella veti nyt kuumeissaan mahtavan lausahduksen, jonka voisi kirjata vaikka johonkin pysyvämminkin muistiin ja nähtäville.

  • Vastaa Satu VW / Destination Unknown 17.4.2014 at 22:14

    Aivan mielettömän kaunis postaus Milla! Mietin tätä lukiessani että ihan samanlaisia tunnelmia en ole pitkään aikaan itse kokenut (ehkä vaihtarivuotena lukiossa…?), silloin kun itse lähdin reissaamaan Suomesta en koskaan ihan varsinaisesti palannut (muuta kuin visiiteille), ja vaikka koti nyt on Norjassa, silti jotenkin tuntuu että matka vaan jatkuu…

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 18.4.2014 at 09:08

      Kiitos Satu! Nellaa lainatakseni, sulle siitä lähtemisestä ja palaamisesta on tullut todellinen kierre mikä jatkuu koko ajan 🙂

  • Vastaa Palmuaseman Sanna 18.4.2014 at 11:40

    Liityn itkijöiden joukkoon! 🙂 Toi ”Miten on mahdollista haluta samaan aikaan kotiin niin paljon ja kuitenkin samalla jäädä.” on mieletön tunne! Ja mä en oo edes ollut noin pitkällä reissulla. Vielä.

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 19.4.2014 at 06:41

      Sama kehtiajakautunut fiilis voi syntyä ihan lyhyemmälläkin reissulla ja varmaan siellä on takana vaan se halu elää täysillä. Vielä tulee Sanna sunkin vuoro 🙂

  • Vastaa Veera Papinoja 18.4.2014 at 16:15

    Aivan ihana postaus <3 Maailma ympärilläni ihan pysähtyi kun jotenkin elin jokaisen seikkailuni uudelleen lukiessa tätä <3 Ihana Milla!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 19.4.2014 at 06:43

      Kiitos Veera <3 Ihana jos pääsit omiin tiloihisi palaamaan edes hetkeksi. Se se on parasta aina muiden turinoita lueskellessa, kun löytää jotain ihan uutta tai pääsee palaamaan johonkin omaan täydelliseen fiilikseen 🙂

  • Vastaa Kea 19.4.2014 at 10:01

    Kuinka upea kirjoitus Milla! Mä niin tiiän tuon tunteen… kun haluaisi vain pysäyttää ajan ja varastaa vielä hetken jos toisenkin. Suomessa asumisessa on onneks se hyvä puoli, että tänne tulee aina suhteellisen mielellään takaisin. Upeita kuvia oot taltioinu. Jäin jumittamaan tuohon viimeiseen Helsinki ilmasta -kuvaan, oikeesti vau missä maisemissa saadaankaan asua!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 21.4.2014 at 09:13

      Kiitos Kea 🙂 Ja onhan tää Helsinki ihan huikea paikka, kunhan sen oikein oivaltaa. Varsinkin näillä keleillä! Toivoisin kyllä, että jokainen tänne palaava saisi nähdä Helsingin tuosta suunnasta, sillä se lumoaa kieltämättä paantuneemmankin sydämen <3

    Vastaa