Pallontallaajat.net
Valikko
Tallinna Viro

Sunnuntailounas F-Hoonen tapaan

15.4.2014

Kuten edellisessä postauksessa ehdinkin jo mainita, niin löysimme verrattain kivan ravintolan nimeltä F-Hoone sunnuntaisella Tallinnan reissullamme. Tai emme me sitä varsinaisesti löytäneet, vaan olin paikasta lukenut positiivisia kommentteja mm. Sannan ja Teean blogeista ja päätimme käydä katsastamassa paikan. Ystäväni LP on myös aika kyllästymiseen asti kolunnut vanhaa kaupunkia edellisillä reissuillaan, joten painottikin hän ihan erityisesti miten kivaa oli löytää jotain uutta kivaa muurien ulkopuolelta. Teollisuusalue tosiaan vaikutti mielenkiintoiselta ja palaamme tänne varmasti kunhan lehdet ovat puissa ja sää muutenkin kesäisen lämmin.

Jätimme tarkoituksella syömisen laivalla väliin ja säästimme nälkämme kaupungille. Ravintola oli helppo löytää, paikka näytti toiveet täyttävän viihtyisältä ja tilaakin oli mukavasti, joten ei tarvinnut suuremmin arpoa käymmekö peremmälle. Ystävällinen nuori tarjoilijapoika toi listat ja heti ilahduimme lisää, kun ymmärsimme miten halpaa naapurimaassa edelleen eurosta huolimatta onkaan. Iltapäivän mittaan nautimme alkupalat, pääruokasalaatit, jälkkärit ja pari pulloa viiniä (no ei ollut kiire minnekään), eikä lasku ollut kuin 52€ kaikkinensa meiltä kahdelta. Ruoka ei ole mitään varsinaisesti tajunnan räjäyttävää, vaan ihan perus hyvää ja listalta löytyy monenlaista. Lapsiperheitä saattaa myös kiinnostaa tieto siitä, että ravintolassa on ns. lastenhuone peleineen ja leluineen. Näin näytti ainakin naapuripöydän seurue viihtyvän mainiosti, lapset söivät nopeasti annoksensa ja painelivat taas leikkimään, aikuisten jatkaessa lounastelua kaikessa rauhassa. Meillekin F-Hoone oli täydellisen ihanaa vaihtelua Helsingin ravintolaympyröistä.

IMG_0601 IMG_0620 IMG_0621 IMG_0627 IMG_0612

Saatat myös pitää näistä

11 Kommenttia

  • Vastaa Sanna 15.4.2014 at 21:08

    Hei kivaa, että viihdyitte! Mä niin tykkään F-Hoonesta ja sen ympäristöstä. Siellä on kiva viettää ihan iltaakin ja siirtyä pariin viereiseen ravintolaan myös. Ja hintatasokaan ei tosiaan haittaa 😉 Tallinna on kyllä kaupunki joka kehittyy harppauksien omaisesti – ja mikä parasta, sinne on aina kiva mennä pikalomalle! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 16.4.2014 at 23:28

      No kyllä todella viihdyttiin! Ja nyt ei malttaisi odottaa, että pääsee aluetta muutenkin koluamaan 🙂 Hintataso ei todella päätä huimannut, joten kulmakunnan muut putiikit ja kuppilat pitää ehdottomasti koluta siinä samalla.

  • Vastaa Inka 16.4.2014 at 07:11

    Näyttää tosi kivalta paikalta, pitää laittaa korvan taa omaa tulevaa Tallinnan-reissua varten! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 16.4.2014 at 23:28

      Joo ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

  • Vastaa Anne 16.4.2014 at 09:01

    Meiän vakkarimesta Tallinnassa on ollut African Kitchen, mutta ehkä ensi kerralla voisi kokeilla jotain uutta. F-Hoone vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 17.4.2014 at 06:03

      Täytyykin tutustua tuohon African Kitcheniin hieman tarkemmin ja käydä joskus kokeilemassa. Vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta!

  • Vastaa Teea 16.4.2014 at 13:27

    Mukava, että viihdyitte! Tuo lasten leikkinurkkaus oli muuten mainio lisä ravintolaan, voisin kuvitella, että ravintolaan on helppoa mennä lasten kanssa sen takia. Ympäristöstä pidin minäkin 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 16.4.2014 at 23:29

      Suomessa on harmillisen harvassa ravintolassa lapsia mietitty ollenkaan, puhumattakaan heidän viihtyvyydestä, jonka luulisi lopulta olevan kaikille hyödyksi:)

  • Vastaa Jenna 16.4.2014 at 13:58

    Tämä ravintola menee testiin seuraavalla Tallinnan reissulla. Makoisan näköistä ruokaa ja ei tosiaan pahan hintainen.

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 17.4.2014 at 06:05

      Ja lista oli ihan monipuolinen, joten jos ei juuri salaateista välitä, niin saa toki muutakin.

  • Vastaa Lena / london and beyond 27.6.2014 at 18:54

    Juuri kirjoitin oman tarinani paikasta. Ihana ravintola, kiitos vinkistä vielä kerran 🙂

  • Vastaa