Pallontallaajat.net
Valikko
Kuala Lumpur Langkawi Malesia Penang Pulau Tioman

Malesia – välttämätön välietappi vai eksoottinen yllättäjä

15.12.2013

Panun matkat listasi viisi suosituinta postausta bloginsa historiassa, jonka innoittamana oli tietysti tutkittava mitkä kohteet houkuttelevat meidän blogiin eneiten kävijöitä. Pakko myöntää, että ehkä yllätyimme hieman itsekin, ne nimittäin ovat Malesian saaret Pulau Tioman ja Langkawi! Tämän jutun kuvitus on peräisin Tiomanilta.

Reilu kaksi vuotta sitten aloitimme tuon paljon puhutun 6kk reissun ja ensimmäisinä kohteinamme olivat Singapore ja Malesiassa sijaitseva Tiomanin saari. Singapore antoi pehmeän laskun uuteen arkeen ja Tioman sitten taas taputteli todellisuuteen. Ihan alkajaisiksihan saavuimme paikkaan jonka piti olla paratiisi, mutta sukelluskeskuksen räjähdettyä taivaantuuliin, niin ei näky ihan vastannut kuvitelmiamme. Mökin yksi seinä oli homeessa, tyynyt melko järkyttävässä kunnossa ja joka yö heräsimme toistaiseksi elämämme pahimpiin ukkosmyrskyihin. Yhtenä yönä jotakin pamahti mökin peltikatolle niin kovaa, että vähemmästäkin olisi sydärin saanut, mutta J:n vaistot pelasivat kesken syvän unenkin ja huudahdus sen olevan vain kookospähkinä (asiasta yhtään sen enempää tietämättä) sai vaimon jatkamaan tyytyväisenä unia. Niinä öinä kun ei kookospähkinät hyppineet katolla, niin piti joku otus bileitä huoneen ja vessan välisen seinän rakenteissa. Ei siis voida kyllä parhaalla tahdollakaan sanoa, että olisimme nukkuneet varsinaisesti hyvin ensimmäisen yhdeksän paratiisipäivän ajan, mutta nautimme toki ihan jokaisesta hetkestä!

_MG_6673 _MG_6597 _MG_6780

Kuinkas oikeastaan muutenkaan, sillä olihan koko puolen vuoden vapaus vasta aluillaan! Sittemmin on ollut hauskaa lueskella muista blogeista miten eritavalla pitkän reissun eri vaiheissa voi siihen ihan samaan kohteeseen suhtautuakaan. Siinä missä itse on ollut yhtä ällöttävän onnellista ja seesteistä hymyä, niin on toisilla ollut pahemman luokan reissuväsymystä ja kokemus paikasta hyvin toisenlainen. Enkä ihmettele, sillä jos kaikki kohdallemme sattunut olisi tapahtunut toisenlaisen fiiliksen aikoihin, niin voisi omakin kokemus olla hyvin erinäköinen. Tiomanin jälkeen meidän matka jatkui Kuala Lumpuriin ja siinä olikin sitten se paikka jonne emme kaipaa takaisin ollenkaan. Kaupunki ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta hyvässä, päinvastoin. Sittemmin on monesti tullut mietittyä, että kuljettiinkohan vaan ihan vääriä katuja tai pitäisikö sinne kuitenkin palata vielä uudelleen, jos se toisella kerralla näyttäisi kauniimmat kasvot….

Kuala Lumpurista suuntasimme Langkawille juhlimaan kuusikymppisiä. Ajattelimme, että mennään nyt turistirysässä käymään se mitä on pakko ja jatketaan sitten matkaa. Viivyimme lopulta seitsemän yötä pelkästään extraa ja palasimme vielä muutama kuukausi myöhemmin uudestaan neljäksi! Ennen Ausseihin menoa ehdimme vain raapaista Penangin historiallista pintaa, mutta Indonesian jälkeen muutama kuukausi myöhemmin jämähdimme kymmeneksi päiväksi. Tykästyimme ikihyviksi.

Nyt on mietitty hyvin paljon sitä mihin haluamme Malesiassa mennä parin viikon kuluttua. Tioman on sadekaudesta johtuen poissa laskuista, kuten myös muut itärannikon paratiisisaaret. Kuala Lumpur ei tällä reissulla uutta mahdollisuutta saa ja muutenkin näyttää vahvasti siltä, että kallistumme vanhoille tutuille nurkille. Niissäkin kun riittää vielä vaikka kuinka koluttavaa, sllä varsinkin Penangilla kärsimme melkoisesta nähtävyysähkystä, eikä kiertely pitkin saarta oikein maistunut!

_MG_7664-1 _MG_6775-1_MG_6839-2

Malesia, kohde jota ensin pidimme välttämättömänä välietappina, onkin se jonne haluamme ensimmäisenä Aasian maista palata uudestaan. Nyt ehkä hieman jänskättää, että miten ne vanhat tutut paikat koetaan pari vuotta myöhemmin. Borneo jäi vielä tälläkin kertaa kokematta, mutta varmasti pääsemme joskus tulevaisuudessa vielä sinnekin samoilemaan. Ihanaa huomata, että näinkin nopeasti maailma avautuu uudestaan ja välissäkin on ehditty reissata ihan mukavasti. Elämä on täynnä valintoja ja meillä ne kohtuullisen usein kallistuvat reissujen puolelle. Toivottavasti tällä matkalla ehtii löytymään edes palanen alla olevan kuvan ottohetken onnea ja mielenrauhaa ♥

_MG_7584-1

Saatat myös pitää näistä

12 Kommenttia

  • Vastaa Jeannine 15.12.2013 at 21:29

    Täytyy sanoa, että kateeksi käy! 🙂 Olisi aivan mahtavaa lähteä jonnekin lämpimään tähän aikaan vuodesta – ja mieluiten juuri noille tonteille, jonne olette suuntaamassa. Mutta ei auta, tänä talvena jää lämpöloma väliin. Hyvää matkaa teille! Postauksia odotellessa. 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 16.12.2013 at 20:50

      Kiitos Jeannine! Toivottavasti sinulle on luvassa jotakin sitäkin parempaa, kun tämän talven joudut jättämään reissujen suhteen väliin 🙂

  • Vastaa Teea 16.12.2013 at 00:22

    Ihastuin Malesiaan kun siellä alkuvuodesta reissaltiin. En odottanut tykästyväni maahan niin paljoa, mutta niin vain kävi. Varsinkin Penangin saari ja Tioman (paikat joissa tosin melkein koko kuukausi menikin) ihastuttivat. Ja luulen, että seuraavalla Kaakkois-Aasian reissulla Malesia voisin hyvinkin olla se pääkohde. Ei siis lainkaan turha välietappi minun mielestäni 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 16.12.2013 at 20:53

      Samaisia ihastuksen kohteita meillä, eikä tosiaan mistään turhasta välietapista! Penangille onneksi päästään pian. Täytyykin käydä kurkkimassa mitä olet alkuvuoden retkestä rusaillut 🙂

  • Vastaa inkkap 16.12.2013 at 08:23

    Ihana teksti! Mahtava kuulla että Malesia pääsi yllättämään, ja toivotaan että se seesteinen fiilis valtaa teidät heti, kun nousette Hki-Vantaalla lentokoneeseen. 🙂 Mikään ei kyllä auta pääsemään kotioloissa valtaavasta stressistä yli paremmin kuin lentomatka paratiisiin, joten eiköhän se tälläkin kertaa tee tehtävänsä.

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 16.12.2013 at 20:54

      Kiitos Inka! Stressinlievitystä tässä tosiaan jo tarvitaan, mutta onneksi loma alkaa jo ihan piiiiian <3

  • Vastaa Nella Kaukokaipuu 16.12.2013 at 08:50

    Hieno teksti! Mä en ole vielä Malesiaan saakka päässyt, mutta se on kiikkunut mun listan kärkipäässä jo pidempään. Joten en yhtään ihmettele, että aihe on niin suosittu – minäkin oon käynyt ne etsimässä täältä ja lukemassa jo aiemmin! (:

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 16.12.2013 at 20:59

      Kiitos Nella! Olen varma, että Malesia on sinulle ihan nurkan takana. Malesian hyvä puoli onkin just siinä, että sinne voi mennä meidän kesä- tai talviloman aikoihin, kun aina toisella rannikolla on kuivakausi meneillään 🙂 Vaikea jotenkin nähdä itsensä Malesiassa kesälomalla, mutta vielä joku vuosi sekin on edessä, sillä Perethianin saaret kutkuttais kovasti… 😉

  • Vastaa Tiina, Kinttupolulla 17.12.2013 at 22:26

    Malesiassa kyllä riittää tutkailtavaa joka lähtöön. Me ihastuttiin juurikin Penangiin, Langkawiin, Taman Negaran sademetsään ja Cameronin vihreisiin teeplantaaseihin. Vielä jäi kokematta Perhentian, Tioman ja varsinkin Borneo olisi ihan must!
    Teillä tulee mahtava reissu, nauttikaa 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 19.12.2013 at 08:14

      Kiitos Tiina, me nautitaan! Nauttikaa tekin talvesta Espanjan lämmössä. Malesiasta meilläkin on listalla Perethian ja tosiaan se Borneo on aivan must! Lisäksi kovasti kiinnostaisi ainakin Cameron Highlands ja mahdollisia nekin tietty tälle reissulle olisivat, mutta saa nyt nähdä miten paljon jaksetaan ravata.

  • Vastaa Mari 2.6.2016 at 12:28

    Selaisin näitä Tiomanin postauksia, kun itsellä on elokuussa matka sinne (ja Singaporeen ja Borneolle!) Mietin, että minkälaiset rokotukset ym. otitte etukäteen?

  • Vastaa