Pallontallaajat.net
Valikko
Kohteeton

Uusi blogikoti

19.6.2013

pallontallaajat

Vastahan sitä uudesta kodista täällä blogissa ilmoitettiin, kun eteen tuli jo seuraava muutto! Pallontallaajien sivuston uudistuksen myötä täydentyy sisältö uudella blogiyhteisöllä, jonne Pingviinimatkat sai kunnia-arvoisen kutsun liittyä ensimmäisten joukossa mukaan.

Muuttoa ei tarvinnut suuremmin arpoa, sillä Pallontallaajilla on aivan erityinen paikka Millan sydämessä jo vuodesta 2002. Kyseisenä vuonna oli suunnitteilla ensimmäinen kuukauden kestävä reili ja yksi matkaavalle nuorelle naiselle Interrail FAQ -sivusto toimi reissusuunnittelun raamattuna.  Vuosi myöhemmin oli arvokkaan tietolähteen nimi muutettu Pallontallaajiksi, Milla suunnitteli toista kesää Euroopan junaradoilla ja matkan varrelle treffejä Prahaan erään parrakkaan herrasmiehen kanssa. Vuoden 2003 jälkeen on moni asia ehtinyt muuttua, mutta parrakas mies reissukumppanina on edelleen sama ja Pallontallaajien keskustelupalstalta etsitään edelleen vastauksia reissusuunnitelmia koskeviin kysymyksiin.

Muuttomiehet tekivät upeaa jälkeä muuton aikana, mutta vielä täytyy sisustaa hieman oman mielen mukaan. Pientä hienosäätöä luvassa juhannuksen aikana. Muutto tapahtui myös sen verran vauhdilla, että emme tästä ehtineet suuremmin ennakkoon tiedottamaan. Toivottavasti tämä viesti tavoittaa mahdollisimman monet teistä, jotka haluatte seurata matkassa mukana. Vanhalta sivulta on suora ohjaus uuteen kotiin, linkit on päivitetty Blogilistalle ja Blogloviniin. HUOM! Jos olet seurannut blogia blogger-tilin kautta ja haluat seurailla jatkossakin, niin kannattaa lukulistalle vaihtaa osoite http://pingviinimatkat.pallontallaajat.net. Pingviinimatkat löytyy myös Facebookista, joten vaihtoehtoisia tapoja seurata löytyy runsaasti ja toivottavasti jokaiseen makuun 🙂

Uusi kotihan täällä Pallontallaajissa on oikeastaan kommuuni, joten jos ette vielä ole, niin käykäähän ihmeessä tutustumassa upeisiin kämppiksiimme (vähintäänkin Inkaan)! Keskustelupalstan kautta löytyy myös pitkä lista lisää reissaamiseen keskittyneitä blogeja ja sitä kautta itsekin olemme useat uusista blogituttavuuksistamme löytäneet. Parissa vuodessa on osasta näistä linkeistä tullut ihan ihka oikeita ystäviä, joita tavataan tosielämässäkin virtuaalielämän rinnalla. Tämä kaikki on rikastuttanut elämää paljon ja suosittelemmekin kaikkia tähän asti epäröineitä aloittamaan rohkeasti oman blogin. Vaikka tänne Pallontallaajiin!

 

Saatat myös pitää näistä

8 Kommenttia

  • Vastaa inkkap 19.6.2013 at 22:16

    Jee, tervetuloa! Mahtavaa saada niin upeita kämppiksiä kuin te! 🙂

    Ja hyvältä alakaa jo näyttää!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 19.6.2013 at 22:19

      Kiitos Inka! Ilo olla kämppiksesi 🙂 Sisustellaan tässä hissuksiin, kun oikeassakin kodissa 😉

  • Vastaa Heini 20.6.2013 at 10:36

    Onnea uuteen kotiin! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 20.6.2013 at 16:57

      Kiitos Heini!

  • Vastaa Satu VW 22.6.2013 at 23:07

    Uusi koti löytyi kun löytyikin, tosi hieno homma ja onnea uuteen kotiin 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 23.6.2013 at 17:46

      Kiitos Satu 🙂 Ja nyt saatiin kommenttisikin näkymään!

  • Vastaa Liisa 23.6.2013 at 11:08

    Onnea vielä täällä paikankin päällä uuteen blogikotiin! Kivalta näyttää nyt jo 🙂

    Ja pian nähdään livenäkin! Jei!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 23.6.2013 at 17:47

      Kiitos Liisa 🙂 Pian nähdään, jei!

    Vastaa