Pallontallaajat.net
Valikko
Kohteeton

Messuja ja lörpottelyä!

24.1.2013

Matkamessut tuli ja meni. Suurin osa teistä jo tietääkin kuinka Suomalaisen matkailupalkinnon kanssa kävi. Ääniä kisassa annettiin peräti 19.000 ja blogi-kategorian voitto meni Pikavuorolle. Kiinnostavimmaksi kotimaiseksi kohteeksi valittiin 7 sillan saaristo ja ulkomaiseksi kohteeksi ihastuttava Kroatia. Pingviinimatkojen puolesta vielä onnittelut Pikavuorolle voitosta! Toivottavasti voitot matkapalkinnoista on sitten vastavuoroisesti kolahtaneet meidän lukijoille.

Meidän messuilut jäivät lopulta työ- ja reissukiireiden vuoksi melko vaatimattomaksi. Milla ehti paikalle tasan torstaina vaivaiseksi pariksi tunniksi. Siinä ajassa ehti kuitenkin kierrellä muutamia ständejä, onnitella Rantapallolaisia ja Pikavuoron aiempaa reportteria Kallea, sekä tavata ihastuttavan Archie Gone Lebanon –blogin Inkan. Aika lensi siivillä, kun Inkan kanssa päästiin ensimmäistä kertaa lörpöttelyn makuun ihan kasvotusten! Heti viriteltiin aluille myös suunnitelmat suuremman joukon reissubloggaajien tapaamisesta. Mitäköhän siitä sitten tulee, jos kaikki muutkin ovat yhtä kovia höpisemään 😀 Tai lähinnä, kuinka paljon tapaamiselle kannattaisi varata aikaa…? 


Matkamessujen päälle osunut reissu koski tällä kertaa meistä vain tuuheampitukkaista. Kohde oli Stuttgart, agenda koostui tasan lörpöttelystä rakkaan ystävän kanssa ja kuvasaldo koostui lähinnä kolmevuotiaan kummitytön edesottamuksista. Reissupostausta samoilta kulmilta voidaan lupailla toisella kertaa luettavaksenne, kun siellä kuitenkin kohtuullisen usein on tavattu vierailla. Iso harmistus oli, kun Finnair lopetti suoran reitin, mutta onneksi Berlinin kautta pääsee melko kivuttomalla vaihdolla ja Air Berliniltä saa kerättyä niitä One Worldin pisteitäkin. Pisteitä, joita ei vaan koskaan ehdi käyttää ennen kuin ovat jo vanhentuneet. 
Ihanan Inkan kanssa messuilla. Harmi, että taustakuvan sauma osuu tuohon kohdallemme, sillä muutoinhan vois vaikka fiilistellä olevansa moisissa maisemissa 😀 

Saatat myös pitää näistä

6 Kommenttia

  • Vastaa Tickler 24.1.2013 at 16:43

    Harmi, ettet messuilla ehtinyt pidempään olemaan. Ja vielä isompi harmi, ettette saaneet voittoa :(. Ainakin minun suokkarimatkustusblogi olette, voitosta viis.

    17 vuoden messuosastoseisomisen jälkeen oli outoa olla pois sieltä. Katsotaan, miten ensi vuonna käy.

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 24.1.2013 at 22:34

      Voitto meni aika odotettuun osoitteeseen, joten isoa pettymystä ei päässyt syntymään. Mutta ainahan se on kiva kuulla, että tykätään, joten kiitos siitä 🙂
      Messut noin muuten oli oikein positiivinen kokemus, joten ensi vuonna päästävä ehdottomasti uudelleen. Toivottavasti me kuitenkin onnistumme kohtaamaan ennen sitä! -Milla

  • Vastaa Inka 24.1.2013 at 22:31

    Tuostahan tuli hyvä tuosta kuvasta! 😀 Ja vitsit miten kiva olikaan lörpötellä. Pitää tosiaan sitte varata aikaa ihan urakalla siihen blogimiittiin, josta ovat muuten tosi monet jo innostuneet. 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 24.1.2013 at 22:38

      Joo, yritin fotosopata noita silmäpussejani, jotka ovat todella rajut kiitos sen silmätulehduksen, mutta edes siitä ei ollut apua, joten mennään au naturel 😀 Hienoa jos miittiin löytyy muitakin innostuneita! Enää tarvii lyödä siis ajankohta lukkoon! -Milla

  • Vastaa Satu VW 27.1.2013 at 10:51

    Kommentoin omassa blogissanikin muuten Matkamessujen tiimoilta että pitäisi varmaan järkätä blogitapaaminen, niin sitten OIKEASTI olisi mahdollisuus tavata kaikki nettimaailmasta “tutut” naamat. Mutta odottakaahan että tulen Suomeen visiitille!! 🙂

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 27.1.2013 at 23:27

      Kaikki ollaan nyt hyvin innoissamme tapaamisen järjestämisestä, joten pakkohan sellainen on saada kasaan 🙂 Kunhan tiedät milloin taas reissuja Suomeen siunaantuu, niin laitahan viestiä!

    Vastaa