Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausittaiset arkistot

joulukuu 2012

Ruka Suomi

Narnian tarinan kulisseissa – Ruka, Kuusamo 24.-28.12.2012

31.12.2012

Joulun vietto jatkui hyvässä seurassa Rukalla. Lensimme aattona Kuusamoon, jossa puolet seurueestamme jo odotteli. Mökit ja asunnot ovat näin joulun alla vuokrattavissa lähinnä viikoksi kerrallaan ja seurueemme muut jäsenet olivat saapuneet perille autolla jo lauantaina. Lokakuussa reissua vielä suunniteltaessa arvoimme autoilun ja lentämisen välillä, joista aikataulumielessä jälkimmäinen oli kuitenkin järkevämpää. Etenkin kun perillä oli yksi autokin käytettävissä. Tuolloin lokakuussa lipuista joutui pulittamaan 200€ henkilöä kohden.

Majapaikkamme ei ollut mökki vaan luhtitalotyyppinen parvekkeellinen asunto n. 200m Ruka-aukiolta rinnettä alaspäin Rukatontun vieressä. Laskettelijat pääsevät heti asuntojen vierestä ankkurihissille ja murtsikan harrastajat valaistuille laduille suoraan takapihaltaan. Asunnossamme oli kaksi makuuhuonetta, olohuone, tupakeittiö, sekä tietenkin takka ja sauna. Kaiken kaikkiaan oikein sopiva koko ja sijainti sekalaisiin tarpeisiimme.

Pieniä toiveita rinteeseen pääsystä oli yli 15 vuoden tauon jälkeen, mutta alkuun Millan flunssa ja rapsakka -25 asteen pakkanen piti huolen siitä, että pysyttelimme enimmäkseen sisätiloissa ja keskityttiin enemmänkin nauttimaan yhdessä olosta. Mitäpä muuta sitä joululta toisaalta osaisi toivoakaan, kuin laatuaikaa läheisten kanssa. Pöydät notkuivat herkullisista ruoista, nauroimme porukalla niiden äärellä pitkät illat ja nukuimme päälle kunnon unet.

Lopulta rinnekokeilut jäivät osaltamme kokonaan ja keskityimme ihastelemaan Suomen uskomatonta luontoa mm. pienten kävelylenkkien muodossa. Päivän pituushan oli hurjat KOLME tuntia, joten jos mieli ulos valoisaan aikaan, niin tuli ulkoilu ajoittaa aika tarkalleen puolille päivin. Torstaina alkoi pakkanenkin vihdoin hellittää parinkymmenen asteen lämpöisemmälle puolelle ja päätimme tehdä pienen retken Oulangan kansallispuistoon Myllykoskelle. Oulangan kansallispuisto on 270 neliökilometrin laajuinen alue Kuusamon ja Sallan rajamailla ja sen läpi kulkee tunnettu retkeilyreitti Karhunkierros (80Km). Näin talvisaikaan meitä ei kuitenkaan patikointi suuremmin kiinnostanut (eikä kovin pitkiä reittejä pääse edes kävelemään ilman lumikenkiä), joten ajelimme suoraan n. 20Km matkan Rukalta Juumaan ja kävelimme 1,7Km matkan Myllykoskelle. Aloituspiste on sama kuin Pienen Karhunkierroksen (12Km) aloituspiste ja polku metsän halki oli kuin suoraan Narnian sadusta! Maailmassa on paljon upeita paikkoja, mutta kyllä näissä kotimaan metsissä on ihan omanlaistaan lumoa ja taikaa.

Takaisin koskelta ei olisi malttanut lähteä sitten millään, mutta polku ei ole valaistu, joten valoisaan aikaan oli käännyttävä takaisin. Perillä 1930-luvulla rakennetulla ratasmyllyllä olisi voinut grillailla nuotiossa vaikka makkarat, jos vain olisi ymmärretty pakata eväät mukaan.

 

 

Kaiken kaikkiaan neljän päivän pikainen vierailu Rukalla teki todella hyvää. Suomen luonto ja pohjoisen maisemat ovat vailla vertaisiaan ja niissäkin riittää ihmeteltävää. Seura oli erinomaista ja kaikki ehtivät yhdessä olon lomassa harrastamaan mieleisiään asioita. Rukalla tuntuu olevan monenkin sortin aktiviteettia niillekin, joita ei suksilla harrastaminen kiinnosta. On lumikenkäilyä, huskysafaria, moottorikelkkailua, poroajelua, Kuusamon tropiikki kylpylä- ja Angry Birds Activity Park –palveluineen jne. Ravintolapalveluitakin löytyy moneen makuun, perinteisimmistä poro- ja kalaruuista aina Coloradon burgereihin ja Classic Pizzoihin, mikäli mökissä kokkaaminen ei jaksa kiinnostaa. Kaiken kaikkiaan reissumme oli onnistunut ja kernaasti lähdemme Rukalle toistekin!

Rukatontussa pääsee kokeilemaan vaikka savusaunaa ja avantoallasta!

Kotimaan kauneudesta puheenollen! Viisi upeaa kotimaista kohdetta on valittu ehdolle Matkamessujen Suomalainen matkailupalkinto – Finnish Travel Award äänestykseen. Olethan äänestänyt jo omaa suosikkiasi? Ja samalla tietysti toivottavasti klikannut Pingviinimatkoille äänesi paras kotimainen matkailuaiheinen blogi –kategoriassa 😉 Kiitos jo tässä kohtaa kaikille meitä tukeneille ja kannustaneille!!

Ja tietysti ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013!!
Suomi

Joulun fiilistelyä

Joulun vietto sukulaisten kesken tuntuu erityisen hyvältä viime vuoden jäätyä väliin. Vietimme heti alkuun pari yötä Tammisaaressa kaupungin ollessa kuin suoraan Astrid Lindgrenin sadusta näin talvisaikaan! Puhtaan valkoisen lumen takaa loistivat eri väristen puutalojen ikkunoista tunnelmallinen valo ja kaikkialla oli ihanan rauhallista. Meidänkin kiireemme…

25.12.2012
New York Yhdysvallat

Kaksi erilaista kävelyä ja tuttujen bongausta!

Ystävämme LP:n toiveesta julkaisemme kaksi pientä New Yorkin todellisen elämän esimerkkikävelyä. Ensimmäinen pitää sisällään yleisen turistikävelyn ja toinen himoshoppaajan viimeiset tehotunnit. Tällä matkalla kävelimme normaalia vähemmän, sillä sää oli suurimman osan ajasta huomattavasti kylmempi, kuin mitä olimme varautuneet (lue: Milla oli varautunut). Näin ollen…

16.12.2012
New York Yhdysvallat

Eloa ja oloa New Yorkissa

Meiltä on monesti kysytty, että mikä siinä New Yorkissa jaksaa vetää puoleensa, kun aina sinne halajamme takaisin. Vastaus ei ole yksiselitteinen, vaan kyseessä on puhtaasti aisteihin, fiiliksiin ja monen muun yhdistelmän summasta kumpuava olotila. Ehdottomasti paras aktiviteetti on kaupungilla kävely ja tuntea olevansa kirjaimellisesti…

6.12.2012