Pallontallaajat.net
Valikko
Prachuap Khiri Khan Puoli vuotta tien päällä Thaimaa

Aitoja ihmisiä ja aitoja unelmia – Prachuap Khiri Khan 27.3.-30.3.2012

9.4.2012

Majoitus Baan Pak Sukjai 450B THB / yö. Sis ilmastointi ja lämmin vesi
Lämmin ateria hotellilla 40 THB (n. 1€)
Nuudelikeitto possulla iltatorilla 25 THB (n. 0,60€)
Iso Chang-olut hotellilla 45 THB (n. 1,40€)
Skootterin vuokra 200 THB / vrk (n. 5€)
Polkupyörän vuokra 40 THB / vrk (n. 1€)

Andamanin meren pitkät hiekkarannat jäivät taakse, kun pitkästä aikaa nousimme bussiin ja suuntasimme reippaan päiväetapin kohti pohjoista. Tie mutkitteli Myanmarin rajaa ja vuoristoa myötäillen auringonkin ehtiessä upota horisonttiin ennen perille pääsyä. Illan pimeydessä jäimme kyydistä pois tarkalleen ottaen Thaimaan kapeimmalla kohdalla. Seuraavaksi kohteeksi oli valittu Hesarissakin tovi sitten esitelty rantakaupunki Prachuap Khiri Khan.Odotusten mukaisesti kyseessä ei ollut mikään turistikohde, joten myöskään perinteisiä turisteja kyyditseviä palveluita ei ollut valmiina tien varressa odottamassa. Tarjolla oli yksi ainokainen mopotaksi, mikä ei tuntunut kovin kätevältä kyydiltä kahdelle länkkärille isojen kantamusten kera. Pienen neuvonpidon päätteeksi Milla pakattiin mopon selkään ja J lähti lampsimaan iPhonen gps-kartta turvanaan. Eksyminen ei kuitenkaan ollut suurin riski muutaman kilometrin retkellä, vaan yllättäen säpinää aiheuttivat kulkukoirat ja pihoilta hyökkäävät ja murisevat vahtikoirat. Vainoharhaisen potkualtis mutta muuten ehjä J pääsi lopulta perille, eikä suihku ja kylmä olut tullut hätiin yhtään liian aikaisin. Mopolla saatu kyyti meinasi ensin viedä Millan väärään osoitteeseen, mutta onneksi Agodan kautta kuvat oli katsastettu ennakkoon ja kyydittävä osasi sanoa koska oltiin väärässä ja lopulta vastaavasti oikeassa paikassa.

Hotellin nuori sympaattinen omistaja Tanja tervehti reippaasti ja hieman hapuillen myös suomeksi(!). Hän oli tulostanut itselleen kaikki suomenkieliset perustervehdykset, jotta osaisi toivottaa meidät tervetulleeksi. Myös kiitos, hyvät yöt ja huomenet löytyivät listalta. Oli silmin nähden innoissaan tulostamme ja vuorostaan me saimme olla vaikuttuneita saamastamme vastaanotosta. Ilta vierähtikin Tanjan ja yörespa Tian kanssa jutellessa. Tanja on todella kiinnostunut Euroopasta ja haaveilee matkasta Sveitsiin. Rahaa kuulemma säästetään, mutta kestää vielä pitkään ennen kuin tarpeeksi on kasassa. Vaikka mitään emme olleet itse kylästä nähneetkään, niin tuntui heti siltä, että olemme saapuneet ei pelkästään erilaiseen, mutta myös jokseenkin aitoon paikkaan.

Thammikaram 2 temppeli
Aamulla vuokrasimme pyörät alle ja lähdimme polkemaan pitkin kylän raitteja. Edullinen hotellimme on vähän kaukana kaikesta kävellen, mutta polkupyörällä tai skootterilla pääsee mukavasti paikasta toiseen. Keskusta itsessään lepää pyöreän lahden poukamassa ja rantaviiva myötäilee rantabulevardi. Päivisin kadulla kuivatetaan mereneläviä ja iltaisin meren herkkuja myyvät ravintolat levittävät pöytänsä ja tuolinsa ulos kurisevien vatsojen iloksi. Toisessa päässä rantabulevardi päättyy sotilastukikohdan aitaan ja toisessa kohoaa pieni vuori. Sotilastukikohta itsessään on jo ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta me päätimme ensi katsastaa vuoren laella auringossa kimaltelevan temppelin.
Mustekalaa kuivatuksessa
396 askeleesta huipulle, enää puolet jäljellä
Tässä seison, ettekä te voi minulle mitään!
Perheenjäsenet huolehtivat toisistaan
Matkaa huipulle on 396 askelmaa ja viihdykettä nousun ajaksi tarjoaa suuri lauma levottomia apinoita. Puolen päivän aikaan kiipeäminen ei ollut järin järkevää ja perillä hiki valui solkenaan. Hengitys ehti kuitenkin tasaantua ennen alas menoa, sillä näkymät ylhäältä olivat todella upeat ja niitä töllistellessä meni tovi. Pienessä tuulenvireessä ja temppelin varjossa, oli kerrassaan mahtavaa vain istua ja ihastella maisemia.
Katse Prachuap Khiri Khanin keskustaan
Katse kalastajakylän suuntaan
Illalla kaupungin asukkaat kerääntyvät rantabulevardin lisäksi erilliselle ruokatorille. Polkaisimme paikalle muiden sekaan ja valitsimme päivällisen kojusta, joka parhaan arvaukseemme mukaan tarjoili nuudelikeittoja. Kaikki on kirjoitettu thaiksi, mutta numeroista päättelimme sopan kustantavan 25B. Keitto oli ehkä parasta nuudelisoppaa, mitä tällä matkalla olemme maistaneet ja hintakin täsmäsi, eikä todella päätä huimannut. Torilla oli mukavaa seurata paikallisten touhuja ja menoja. Ilmapiiri oli seesteinen ja kaikkien kasvoilla loisti hymy.
Tämä nainen loihtii Thaimaan parhaan nuudelisopan! Ainaskin meidän mielestä 🙂
Huippusymppis kahvila pyörien päällä liikkui torilta toiselle meiningin mukaan
Tämä herra suhtautui poseeraukseen yhtä vakavasti, kuin kummalisten litkujensa myyntiin
Polkupyörällä liikkuminen oli periaatteessa oikein hauskaa, mutta pimeän tullen ilmeni samat ongelmat kuin kävellessäkin. Eli ne kirotut koirat. Sydän pomppasi kurkkuun moneen otteeseen, kun hampaita näyttävät ja rähisevät nelijalkaiset hyökkäsivät pihoiltaan ja ojistaan fillareiden kimppuun. Eikä ihme, sillä yksikään paikallinen ei tunnut liikkuvan muutoin kuin skoottereilla. Toisesta pyörästämme meni vielä ketjukin katkeamaan ja jouduimme jalkapelille taluttelemaan. Siinä tuli samalla vannottua, että skootteri vuokrataan heti seuraavana aamuna.

Skootterin ollessa alla, pääsimme mukavasti liikkumaan hieman pidemmällekin. Prachuap Khiri Khan koostuu kokonaisuudessaan kolmessa pyöreästä lahdesta, joista keskusta on keskimmäisen kohdalla. Reunoilla olevien lahtien ympäristöistä löytyvät sotilastukikohta ja kalastajakylä. Jokaisen lahden poukaman toisestaan erottaa niemen kärjessä kohoava vuoren nyppylä. Olimme kuulleet, että kalastajakylän viereisen vuoren sisällä olisi luolassa makaava Buddha-patsas, jota lähdettiin ensimmäiseksi katsastamaan.

Khao Tham tempelin ovenvartijat
Perillä vuoren juurella oli komea puusta tehty temppeli, jota tietysti pysähdyimme kuvaamaan. Paikalle kurvasi myös paikallinen surusilmäinen mies skootterillaan ja ryhtyi innokkaasti juttusille. Hän kantoi repussaan pientä valokuva-albumia paikallisista nähtävyyksistä ja esitteli niitä meille. Millalle tuli fiilis, että kohta meille myydään elefanttisafaria tai vastaavaa. Kaupusteluyritystä ei kuitenkaan kuulunut ja jatkoimme luolalle vievien portaiden juurelle. Surusilmäinen mies kuitenkin huristeli perässämme ja kyseli, että olemmeko kotoisin ehkäpä Helsingistä. Kävi ilmi, että hän on kadottanut yhteyden suomalaiseen ystäväänsä Hanneleen vuoden 2006 jälkeen. Hän pyysi, että voisimmeko mitenkään auttaa häntä selvittämään, että ystävä on hengissä ja voi hyvin. Tietysti lupasimme selvittää ja lähettää herra Pinitille kortin siinäkin tapauksessa, että emme häntä löytäisi.

Luolalle kiivetessä tuli taas lievästi sanottuna hiki ja jano. Perillä viileässä luolassa odotti hiljaisuudessa omassa rauhassaan makaava suurehko yli 300 vuotta vanha Buddha-patsas. Luolan aukosta sisään pyrkivä valo loi suorastaan mystistä tunnelmaa ja taas ei voinut kuin ihastella. Näky oli aika huikea ja vallitseva hiljaisuus sai meidätkin kuiskimaan, vaikka kaksin siellä oltiinkin. Matkalla alas tuli Pinit meitä jälleen vastaan. Oli käynyt hakemassa taskulampun, sekä valokuvan Hannelesta, jotta tietäisimme minkä näköistä ihmistä etsimme. Taskulampun taas siksi, että Buddhan takana luola jatkuisi ja siellä olisi lisää patsaita, mutta myös melko pimeää. Väsymys voitti ja päätimme jättää luolan jatkotutkimukset toiseen päivään.

Kun Milla näki valon
Khan ka dai luolatemppelissä (Noi Bay temppeli) makoilee yli 300 vuotta vanha Buddha
Jäimme kuitenkin juttusille Pinitin kanssa ja ihan huomaamatta siinä vierähtikin koko iltapäivä rupatellessa asioista maan ja taivaan välillä. Meille selvisi muun muassa, että Pinitin lempinäyttelijä on Angelina Jolie, mistä hänen mielestään buddhismissa on kyse, ja että hän pitää enemmän nimestä Siam, kuin Thaimaa. Opimme myös kirjoittamaan nimemme thaimerkein. Epäselväksi ei myöskään jäänyt se, että Pinit ikävöi suomalaista ystäväänsä erittäin paljon ja kaipaa kovasti tietoa siitä, että Hannelella on kaikki hyvin. Kun lopulta hyvästelimme, ojensi Pinit Millalle vielä puusta nappaamansa kukan ja kiitti mitä nöyrimmin kaikesta avusta. Lopulta oli suorastaan hieman haikeaa vilkuttaa surusilmäiselle miehelle hyvästit. Kuten J sanoikin, niin reissun parasta antia on juuri ne hetket, kun voi heittäytyä keskusteluun paikallisen kanssa ilman minkäänlaista havaintoa ajasta.

Saatat myös pitää näistä

10 Kommenttia

  • Vastaa Jenni 9.4.2012 at 20:00

    Upeita kuvia 🙂

  • Vastaa Anonymous 9.4.2012 at 22:07

    Oih, mulla pistää täällä ihan vettä silmään surusilmäisen Pinitin vuoksi… :'(
    Toivottavasti Hanski löytyy…
    Aika mahtavalta kuulosti ja näytti myös tuo luola ja muutkin maisemat…
    T: Lisbetti

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 10.4.2012 at 18:44

      Kotona odottaakin sitten salapoliisihommat muiden hommien ohella 😉 Oli kyllä pitkästäaikaa taas paljon kuvattavaa ja katseltavaa. Siksikin ei pystytty koko oleskelua purkamaan yhteen postaukseen. Jatkao siis seuraa!

  • Vastaa Norppa 11.4.2012 at 15:07

    Missäs päin meette? Be safe!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 11.4.2012 at 15:21

      Bangkokissa ollaa turvassa ja seuraillaan jännittyneinä uutisia etelästä. Ystävät onneksi kaikki kuulemma jo evakoitu ja turvassa. Kiitos Norppa huolenpidosta <3

  • Vastaa Anna 12.4.2012 at 05:16

    Thaikkulastahan löytyy näköjään vielä ihan hienoja pilaamattomia paikkoja! Itse kalusin vaan ne pahimmat rysät… Paikallisten kanssa rupattelu on kyllä reissujen parasta antia ehdottomasti, sitä vaan meille ainakin sattuu luvattoman harvoin, pitäisi vaan joskus rohkeasti itse avata suu…

  • Vastaa Pingviinimatkalaiset 12.4.2012 at 15:37

    Niin ja ei ne paikallisetkaan ole niin kovin kiinnostuneita meistä niissä turistirysissä. Tämä mesta oli kyllä ehdottomasti pysähtymisen arvoinen ja kaikki muutkin käyneet tuntuvat olevan samaa mieltä. Mikään rantaparatiisi se ei siis kuitenkaan ole, mutta paratiisirannoille esim. Bang Saphaniin ei ole pitkä patka. Rantamestojen jatkokis mekin kyllä kaivattiinkin vaihteeksi muutakin aktiviteettia ja katseltavaa 🙂

  • Vastaa www.suuntanamaailma.com 13.4.2012 at 04:11

    Todella kivasti kirjoitettu. Tuli ihan sellainen olo, että on kaupungin menossa mukana 🙂

    Mutta ne koirat! Minä en pelkää täällä Aasiassa mitään muuta niin paljon kuin irti juoksentelevia koiria… Pari kertaa Prachuapissa meidän 7/11 kauppareissu venähti kun en uskaltanut lähteä pimeää kujaa takaisin hotellille kun koirat olivat ilmestyneet vartioimaan pihojaan. Ja iltamarkkinoille en todellakaan suostunut menemään ilman skootteria 😀

    Prachuap Khiri Khan ja Bang Saphan olivat meidän molempien ehdottomia suosikkeja Thaimaassa. Molemmissa paikoissa pääsimme juttusille paikallisten kanssa (mitä ei tosiaan yleensä turistikohteissa helposti tapahdu, myyjiä lukuunottamatta). Ja lähtiessämme tapaamamme ihmiset toivottivat meidät todella lämpimästi tervetulleeksi takaisin, mikä tuntui hyvältä. Itsekkäästi ajatellen melkein toivoisi etteivät kaupungit koskaan päätyisi turistipolun varrelle.

    – Suvi

    ps. Voi kunpa herra Pinitin löytäisi Hannelen!

    • Vastaa Pingviinimatkalaiset 15.4.2012 at 07:55

      Kiva, että tykkäsit. Ainahan se on mukava kuulla, mutta oikein erityisesti lämmittää, kun sen saa toiselta, joka on itse juuri paikanpäällä käynyt 🙂

      Itse en ole koskaan pelännyt koiria ja todella toivon, että pelko katoaa taas kun Suomeen päästään. Mutta kaikkia suosittelen kyllä ehdottomasti tuolla vuokraamaan skootterin, sillä sillehän on tarvetta ihan todella lyhyilläkin matkoilla pimeän tullen! Se oli se hotellimme sijainnin huonopuoli, että sinne oli mahdotonta kulkea mitään reittiä kävellen pimeän aikaan…

      Allekirjoitan tuon itsekkään ajattelun, mutta uskon myös, että juurikin se seikka, ettei kaupungissa ole paratiisirantaa, niin tulee se massaturismilta tulevaisuudessakin säästymään. Aika hassua miten kaukaisista saarista on tullut enemmän massaturismin kohteita, kuin helposti tavoitettavat paikat mantereella.

      -Milla-

      Ps. kirjoittelemme sitten tänne bloginkin puolelle kuinka Hannelen löytymisen suhteen on käynyt. Toivottavasti voimme kertoa hyviä uutisia!

    Vastaa